Marketkaupan isona kysymyksenä säilyy, kauanko S-ryhmä jatkaa osuutensa kasvattamista. Kisaan ilmoittautuu myös Spar.
Vuosi 2025 on YK:n osuustoiminnan vuosi. Teemavuoden tavoitteena on lisätä tietoisuutta osuuskunnista ja niiden roolista yhteistä hyvinvointia lisäävinä talouden toimijoina.
Bengt Wallén teki monipuolisen uran osuustoiminnassa.
Suomen huoltovarmuus ja turvallisuus nojaavat osaltaan vahvasti kotimaiseen maatalouteen ja ruuantuotantoon, painottaa Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola OT-lehden haastattelussa.
Nuorempi polvi arvostaa työelämässä entistä enemmän vastuullisuutta ja työn merkityksellisyyttä. Tämä kävi selväksi myös Pellervon Päivän nuorten paneelissa, jossa oli synkistelyn sijaan positiivinen pohjaväre.
Synkkinä aikoina ihminen kaipaa ympärilleen myös valoa ja positiivisuutta. Vielä tärkeämpää on kuitenkin tunne, että omalla työllä on merkitystä itselle ja koko työyhteisölle, evästi Pellervon Päivässä puhunut yrittäjä ja viestintäkonsultti Kirsi Piha.
Osuuskuntien vahvuuksia sote-alalla ovat paikallisuus, yhteistyö ja joustavuus.
OT-lehti kyseli Pellervon Päivään osallistuneilta tunnelmia ja odotuksia tapahtuman suhteen. Osallistujia saapui paikalle eri puolilta Suomea. Kävijöitä yhdistävänä tekijänä korostui verkostoitumisen ja uuden tiedon merkitys.
Pellervon Päivän kestävän kasvun teemaa pyöriteltiin myös talousdebatissa. Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju ja STTK:n yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Elena Gorschkow korostivat kasvuporkkanoiden ja kannusteiden merkitystä. Toteuttamiskeinojen ja varsinkin istuvan hallituksen työelämäuudistusten suhteen oltiin jo eri laduilla.
Pellervon Päivän avannut Pellervon valtuuskunnan puheenjohtaja Ilkka Uusitalo näkee YK:n osuustoimintavuoden mahdollisuutena kirkastaa osuustoiminnan ideaa ja tehdä se tutummaksi suurelle yleisölle.
Jo perinteeksi muodostunut Pellervon Päivä pureutui tällä kertaa kestävään kasvuun ja uudistumiskykyyn. Osuuskunnilla, osaamisella ja asenteella on tulevaisuudessa entistä isompi rooli. Sitran yliasiamies Atte Jääskeläinen peräsi puheenvuorossaan kovempaa kasvua ja nykyistä parempaa tuottavuutta.
Kiuruvedellä tuotetaan maitoa, lauletaan tangoa ja uskotaan vahvasti yrittäjyyteen.