Arvoa ja KPY:tä suurempi Osuuskunta Tradeka jatkaa arvopaperisalkun ja eri toimialojen tytäryhtiöiden omistajana. Pienin sijoittajaosuuskunnista, Pyhäselän Oma Osuuskunta keskittyy paikkakunnan asumispalveluihin ja toinen, Joroisten Oma Osuuskunta hankkii edelleen sijoitussalkun hoidon eri varainhoitajilta ja on lisäksi yksi Oma Sp:n strateginen omistaja.
Tahdottomia vai pääomattomia?
MPY Osuuskunnan lopetustarina vuodelta 2023 nostaa esiin ongelman, joka voi koskea muitakin osuuskuntia (lue analyysi s. 34–35). Jos jäsenet ovat passiivisia eikä hallitus ole tehtävänsä tasalla, yritystä ei pelasta edes johto. Tahdoton ei lisää pääomia tarvitse, eikä niitä voisi saadakaan.
Joroisten Oman Osuuskunnan tahto ja strategia eivät ilmene suoraan toimintakertomuksesta, mutta viime vuosien raporttien pohjalta voi arvioida, että sijoitussalkkujen hyvä tuotto on tärkein teema. Tulos siis vaihtelee, mutta 2025 meni hyvin: 11 miljoonan euron liikevaihdolla lähes 1,5 miljoonaa liikevoittoa. Sijoitussalkun arvo, tilinpäätöksessä yli 36 miljoonaa, voi S-Pankin lunastustarjouksen myötä paisua vielä yli kolmella miljoonalla – jos 689.150 Oma Sp -osaketta on maltettu pitää.
Tradekan tuloksen – voittoa 10 miljoonaa euroa – pelasti sijoitussalkun hyvä tuotto: 6,7 prosenttia. Ravintoloita pyörittävän Restel- ja hoiva-alan Tradecare-konsernien tulokset olivat yhä tappiolla. Tradekalla on julkilausuttu tahto alentaa korkeaa omavaraisuutta ja rahoittaa yritysostoja luotoilla, mutta tappiollisten liiketoimintojen perkaustyö ja säätiöön paalutettu omistus aiheuttavat jähmeyttä peliliikkeisiin.
Arvo ja KPY vaativalla areenalla
Pörssin First North -lista on paikka, jossa Arvo on ollut jo vuosia ja KPY tuli sinne keväällä 2026 ensimmäisellä osuuskunnan osuusannilla. Julkinen noteeraus haastaa yrityksen suunnittelemaan menestymisestään viestimistä aiempaa tarkemmin. Hyvä, jos tulokset ovat joka kvartaali aina hiukan yrityksen omaa ohjeistusta parempia. Ei haittaa, jos tulos huononee, kunhan sen viestii ja perustelee ajoissa. Pahinta on, jos tulokset huononevat yllättäen ja monta kertaa peräkkäin.
Arvolla on jo kokemusta talousviestinnästä julkisesti noteerattuna yrityksenä. Toimitusjohtaja Jari Pirinen on henkseleitä paukuttelematta luvannut vähemmän ja lyönyt pöytään enemmän, mikä on rakentanut luottamusta. Arvon sijoitusstrategiaan ovat kuuluneet paitsi finanssisijoitukset eri varainhoitajien salkkuihin ja rahastoihin myös suorat laina- ja vähemmistöosakkuussijoitukset.
Tämä hajautettu yhdistelmä puri niin hyvin, että osuuskunta teki voittoa 7,8 miljoonaa euroa, jakoi siitä osuuskorkona 60 prosenttia ja kasvatti omistustensa markkina-arvoksi 133 miljoonaa, kun yrityksen pörssiarvo vuoden 2025 lopun noteerauksella oli 64,75 miljoonaa euroa. Hyvää riitti vielä tälle keväällekin, kun ruotsalaisen Hanzan osakkeet myytiin: voitto 6,8 miljoonaa. Arvolla on siis jemmassa osuuskorkovaraa tai puskuria tappioita vastaan.
KPY uutena pörssitulokkaana
Helppoa ei tule olemaan. Se selvisi KPY:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoiselle viimeistään sijoittajatilaisuudessa kesäkuussa 2026, kun ammattisijoittaja Aki Pyysing päivitteli alhaista merkintähintaa ja annin pienuutta. No, KPY:lle oli tärkeää saada noteeraus viimeistään nyt, vaikka vuosi 2025 oli tuloksiltaan aika heikko: rönsyjen karsinnan ja tervehdyttämisurakoiden jäljiltä liikevaihto laski 57 miljoonaa euroa ja voitto puoliintui.
Taseesta 170 miljoonaa on kiinni Novapolis-kiinteistössä Kuopiossa, jonka vuokrausasteen kehitys on jatkossa yksi menestystekijä. KPY itse haluaa seurata omistustensa nettovarallisuusarvon (NAV) kehittymistä. Vaikka siitä ei voi jakaa osinkoa.
KPY on erilainen kuin Arvo. Se hakee yhtäältä vakaampaa vuokratuottoa ja toisaalta osuuskunnalle ostetun pääomasijoitusyhtiö Sentica Partnersin avulla sijoitustuottoja hajautetusti ja pitkällä jänteellä. Tuntuu yllättävältä, että yrityskaupan myötä Sentican henkilöomistajista, ammattisijoittajista, tuli osuuskunnan suurimpia omistajia. Se voi olla lähde uusille mahdollisuuksille – tai ongelmille. Tavoitteet kun eivät välttämättä aina ole samat kuin perinteisillä jäsenillä.


