Pellervon hallitukseen kuuluva Annukka Nikola on osuustoiminnan laaja-alainen vaikuttaja, joka oli mukana toteuttamassa yhtä viime vuosien isoimmista pankkifuusioista Suomessa.
Ihmiset
Susa Nikula alleviivaa inhimillistä johtajuutta. Työpaikan pitää pystyä olemaan mukana työntekijän elämän kaikissa pompuissa.
PI-johtamiskoulun toimitusjohtaja Pauli Keränen uskoo, että räätälöityjen täsmäkoulutusten merkitys yritysvalmennuksessa kasvaa tulevina vuosina.
Osuuskunnilla on iso rooli ruokaketjun huoltovarmuuden turvaajina. Osuuskunnille voisi löytyä uusia tehtäviä myös maaseutukuntien palveluista, osuustoimintavaikuttaja Ilkka Uusitalo sanoo.
Tiedonjyvä-palkinnon saanut Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Hanna Hamina sanoo osuustoiminnan turvaavan kotimaista broilerintuotantoa.
SOK:n Päivi Anttikosken mielestä suuren työnantajan rooli velvoittaa myös huolehtimaan ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvoinnista.
Finanssialalla uransa tehnyt Olli Lehtilä siirtyi Pohjola Vakuutuksesta johtamaan kolmen pankin fuusiossa syntynyttä OP Uusimaata. ”Tämä on pankkimaailman kasvatille paluu kotiin”, hän sanoo.
Osuustoimintakeskus Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko uskoo yhdessä tekemiseen, kun tavoitteena on osuuskuntamallin edistäminen yhteiskunnassa.
Heikki Haaviston hienossa YLE:n "Itse asiassa kuultuna" -haastattelussa vuonna 1999 viitattiin pellervolaisen osuustoiminnan vaiheisiin EU-ratkaisun murrosvuosina. Se on vähän tunnettu kotirintaman osa hänen toiminnastaan. Seuraavassa siinä mukana olleen havaintoja.
Ministeri Heikki Haavisto oli myös aktiivinen osuustoiminnan puolustaja.
Tiesittekö, että legendaarinen Rauli Badding Somerjoki (1947–87) lauloi tunnetuimpien ikivihreidensä lisäksi osuustoimintalauluja?
”Osuustoiminta on tärkeää osuustoimintayrityksille. Tämä täytyy sanoa opiskelijoille.” Näin tiivistää Aalto-yliopiston Executive in Residence Taavi Heikkilä.