Kaukaa näkee paremmin. Tämä tuli todistettua kesäisellä Ranskan-matkalla. Ranska vaikuttaa ainakin pikatutustumisella olevan vähintään yhtä iso osuustoimintamaa kuin Suomi. Erona meihin on kuitenkin se, että ranskalaiset osuuskunnat kertovat avoimesti olevansa osuuskuntia ja edistävänsä jäsentensä yhteisiä asioita.
Viikon vierailun aikana televisiossa pyöri Ranskan toiseksi suurimman pankkiryhmän, Caisse d’Epargne’n, mainos, jossa kerrottiin, että 4,5 miljoonan omistajajäsenen pankki on ”100-prosenttisesti osuuskunta ja 100-prosenttisesti paikallinen”. Mainos ilahdutti sataprosenttista osuustoimintaihmistä.
Pääsin tutustumaan lähemmin Ranskan suurimman sianlihan jalostajan, Cooperl-osuuskunnan toimintaan. Vahvasti kansainvälistynyt ja etenkin Aasian-markkinoilla toimiva, kolmen miljardin euron liikevaihtoa tekevä yritys oli ylpeä osuustoimintaperustastaan. 4 600 maatalousyrittäjäjäsenen osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja olivat kädet savessa mukana osuuskunnan johtamistyössä ja uusien ympäristöinnovaatioiden kehittämisessä. Osuuskunnalla on menossa muun muassa isoja biokaasuhankkeita.
Suomessakin maatalousyrittäjät ymmärtävät kaikista kansalaisista parhaiten osuustoiminnan merkityksen ja osaavat ottaa siitä parhaan hyödyn irti. Molempien maiden maatalousosuuskunnissa on hyvää ja aktiivista omistajaohjausta. Demokratia toimii ja päättäjät ymmärtävät, että toimintaympäristö muuttuu.
Uho ei kanna
Kuluttajaosuustoiminnan toimintatavat Suomessa joskus ihmetyttävät. Puhutaan bonuksista ja muista eduista, asiakasomistajista ja omistaja-asiakkaista ja yritetään kertoa omasta hyvyydestä rahan kautta. Jäsenten sitouttaminen on vähäistä, mikä näkyy luottamushallinnon vaalien kehnossa äänestysaktiivisuudessa. Paikallisuuskin halutaan usein häivyttää näkymättömiin.
S-ryhmä yrittää laittaa mainoskampanjassaan hieman huonolla menestyksellä osuuskuntamuodon leikiksi. Vanhoillisen johtoryhmän kokoukseen kutsuttu vauhdikas konsultti kehottaa tv-mainoksessa unohtamaan osuustoiminnan ja tekemään bisnestä. Kaikki katsojat eivät ehkä oivalla, pidetäänkö osuuskuntaa mainoksessa hyvänä vai pahana. S-ryhmän kannattaisi varastaa ranskalaispankin mainosidea, niin sanoma menisi paremmin perille. Videomainos löytyy netin Youtube-kanavalta.
Osuustoiminnan vahvuus tuli kesän kuluessa esille myös suomalaisessa pankkikentässä. Aatteen palossa, ilman oikeaa omistajaohjausta ja finanssialan ammattitaitoa toimineen Oma Säästöpankin lyhyt taival päättyi osuustoimintapohjaisen S-Pankin syliin. Onnettomalla tarinalla oli onneksi kohtuullisen onnellinen loppu.
Oma Säästöpankin taival osoittaa, että maakunnan uho ei ole aina paras pohja ponnistaa menestykseen ainakaan vahvaa pääomaa ja tarkoin valvottua osaamista vaativalla finanssialalla. Paikallisuuden ja hyvän palvelun voi säilyttää, vaikka ryhmän toimintoja koordinoitaisiinkin yhteisesti ”etelän pääkonttorista”.
Pitää uskaltaa
Suomalaisen osuustoiminnan luvut olivat viime vuodeltakin vakuuttavat. Suurin osuuskunta, S-ryhmä, teki 14,5 miljardin euron liikevaihdon. Vain harva osuuskunta teki tappiota. Metsä Group oli poikkeus yleisestä linjasta tekemällä vajaan sadan miljoonan tappion 5,8 miljardin liikevaihdolla. Sekin palkitsi silti omistajansa 88 miljoonan euron osuuspääoman koroilla. Liian nopea investointitahti tunnustettiin ja nyt otetaan investoinneissa ruokalevot.
Vastuullisuus on korostunut osuuskuntien toiminnassa kautta historian. Edelleen monet paikalliset osuuskunnat haluavat osoittaa yhteiskuntavastuuta osallistumalla paikallisen vapaaehtoistoiminnan tukemiseen. Osuuskuntien hallinnot ovat tämän toimintatavan hyväksyneet.
Osuustoiminnan ja keskinäisyyden arvoihin sopii myös vastuullisuus henkilöstöä kohtaan. Henkilöstöä pitää johtaa ja kohdella reilusti. Tarkoittaako vastuullisuus henkilöstöä kohtaan myös sitä, että irtisanomisia vältellään viimeiseen saakka? Ei tarkoita. Jos liiketoiminnan kannattavuus vaatii henkilökunnan vähentämistä, se on silloin myös tehtävä. Tämä on vastuullista toimintaa jäseniä ja koko osuuskuntaa kohtaan.
Pikaisen tarkastelun perusteella osuuskunnissa ei ole liikevaihtoihin suhteutettuna sen enempää työntekijöitä kuin yksityisissä yrityksissäkään. Työn tekemisen tehokkuus näyttäisi olevan hyvällä tasolla. Osuustoiminnan henkeen sopii, että asiakaspalvelu omistajia kohtaan on yksilöllisempää ja ystävällisempää kuin sijoittajien omistamissa yrityksissä. Pienemmillä paikkakunnilla näin varmasti onkin, sillä sieltä isommat kaupalliset toimijat ovat jo häipyneet.
Etenkin osuuspankkikentässä on tapahtunut viime vuosina paljon pankkien yhdistymisiä. Toimihenkilöiden määrä ei ole kuitenkaan välttämättä vähentynyt, vaikka päällekkäisiä toimintoja on purettu. Esimerkiksi fuusioituvien pankkien entiset toimitusjohtajat näyttävät pääsääntöisesti jatkavan johtajatitteleillä fuusioiden jälkeenkin.
Luottamushenkilöiden kannattaisi keskittyä hieman enemmän henkilöstöhallinnon asioihin. Normaalit esimiestehtävät ovat luonnollisesti toimivan johdon vastuulla, mutta luottamushallinto on vastuussa ylimpien toimihenkilöiden työsuhteista ja myös henkilöstön kokonaismäärästä ja henkilöstökuluista.
Tuottajaosuuskunnat, kuten Valio, lihatalot ja Metsä Group, uskaltavat keventää tarvittaessa organisaatioitaan myös henkilöstövähennyksin. Ratkaisut ovat kipeitä, mutta ne on omistajien näkökulmasta katsottuna pakko tehdä. Tuottajaosuuskuntien jäsenten oma elinkeino on kiinni osuuskunnan liikevoitosta. Silloin on huomattavasti suurempi intressi huolehtia osuuskunnan toimintakyvystä kuin kuluttajaosuuskunnissa, joissa oma sijoitus ja tappion mahdollisuus on noin sadan euron luokkaa.
On vastuullista hoitaa henkilöstöasioita hyvin, vaikka se tarkoittaisi joskus myös muutosneuvotteluja. Osuuskunta voi parantaa vastuullisuuttaan henkilöstöä kohtaan ottamalla henkilöstön edustajan mukaan eri hallintoelimiin, esimerkiksi hallitukseen ja johtoryhmään. Henkilöstön edustajan ei tarvitse olla päätösvaltainen jäsen, mutta tiedon jakamisessa henkilöstölle tätä kautta kukaan ei menetä mitään, päinvastoin, avoimuus lisää henkilökunnan luottamusta työnantajaa kohtaan.
