Talous

Miten vastuullisuutta tulevaisuudessa mitataan?

Yritysten vuosi- ja vastuullisuusraportteja on välillä turhauttava lukea. Niihin on kyllä kattavasti koottu tärkeää dataa yritysten kestävyydestä. Kun lukee vain yhden raportin itsenään, saa yleensä hyvän käsityksen yrityksen toiminnasta. Haaste tulee heti kun yrityksiä – nimenomaan kestävyystietoja - yrittää verrata toisiinsa.

Kuluttaja ratkaisee ruokatalojen suunnan

Ruokatalot suoriutuvat kohtuullisesti viime vuodesta, joka toi ennätyksellisisiä hintamuutoksia koko liha-alan arvoketjuun ja ruokasektorille. Kustannusten nousun siirtäminen kuluttajahintoihin oli ratkaisevaa yritysten tuloksenteolle. Elintarvikkeiden nopea hintojen nousu näkyy muutoksina lihan kulutuksessa.

Metsä Group uskaltaa investoida

Tulevaisuuden menestykseen tähtäävän metsäteollisuuskonsernin on panostettava päästöjen vähentämiseen, biodiversiteetin turvaamiseen ja tuotevalikoiman laajentamiseen. Samanaikaisesti toiminta on pidettävä kannattavana, sillä edellä luetellut tavoitteet edellyttävät investointeja.

Maitosektori tähyää uusille markkinoille

Maidon tuottajahintojen nousu oli ennätyksellistä, kun kohonneita tuotantokustannuksia onnistuttiin siirtämään myyntihintoihin. Vastuullisuusohjelmat rakentavat tulevaisuuden kilpailukykyä maidontuotannon arvoketjussa.

Kulutusjuhla vetää henkeä

S-ryhmän liikevaihto kasvoi vuonna 2022 inflaatiota nopeammin, joten ryhmän kasvu on ollut aitoa. Myös päivittäistavarakaupan markkinaosuus kasvoi, kun taas investointien osalta vedettiin henkeä (-29 %). Siitä huolimatta asiakasomistajien määrä kasvoi ryhmätasolla 1,6 prosenttia.

Energian kriisivuosi 2022

Energiamarkkinat kuohuivat vuonna 2022, kun kaasun ja muun energian tuonti Venäjältä päättyi sotatoimien seurauksena.

Jäsenille jo lähes miljardin euron palautukset

Osuuskuntien maksamat palautukset kääntyivät vuoden 2021 laskusuhdanteesta jälleen nousuun. Osuustoimintayritysten kaikki yhteenlasketut palautukset omistajilleen kasvoivat 106 miljoonalla kaikkien aikojen ennätykseen, 954 miljoonaan euroon.

Parhaat osuuskaupat: PKO takaisin ykköseksi

Muutamaa poikkeusvuotta lukuun ottamatta parhaiden osuuskauppojen kärjessä ovat pyörineet PKO Pohjois-Karjalasta ja KPO Pohjanmaalta. Tällä kertaa kärkeen kiilasi jälleen PKO jättäen eteläisemmän Karjalan Eekoon kakkoseksi. Myös viimevuoden ykkönen KPO selvisi tälläkin kertaa viiden parhaan joukkoon.

Parhaat osuuspankit

Oman kokoluokkansa parhaimmiksi liiketoiminnan kasvattajiksi vuoden 2022 tuloksilla nousivat Ylä-Uudenmaan OP, Sydänmaan OP, Vehmersalmen OP ja Kuortaneen OP.

Käpertyä vai kukoistaa – osaavatko osuuskunnat verkostoitua?

Osuustoiminnan kantavia arvoja ja toimintaperiaatteita ovat yhdessä tekeminen, avoimuus ja muista välittäminen. Tästä voisi päätellä, että suomalaiset osuuskunnat ovat verkottujina edellä muita yrityksiä. Väärin päätelty. Käytännössä monia osuuskuntia vaivaa sisäänlämpiävyys, varovaisuus ja vetovoiman puute, jotka yhdessä vievät terän tehokkaalta verkostoitumiselta.

Työpaikkailmoitukseen kannattaa satsata

Työmarkkinoilla kilpailu osaajista käy kuumana. Rekrytointitilanteissa esimerkiksi pk-yritysten täytyy keskittyä yhä enemmän juuri oikeanlaisten osaajien houkuttelemiseen. Siksi työpaikkailmoitusta laadittaessa on tärkeää:

Pankkien katteet kasvoivat

Markkinakorkojen nopea nousu paransi pankkien kannattavuutta. Samaan aikaan luottojen kysyntä romahti. Kuluva vuosi näyttää pankkien kannalta kohtuullisen valoisalta.

Metsä Groupin ennätyksellinen vuosi

Mennyt vuosi painuu metsäteollisuuden aikakirjoihin erinomaisena tulosvuotena ja vuotena, jolloin puun tuonti Venäjältä päättyi. Kiivaan kysynnän ansiosta metsäteollisuustuotteiden hinnat nousivat erittäin voimakkaasti. Etunenässä paperin, sellun ja vanerin hinnat.

Valio onnistui vaikeassa taloustilanteessa

Vuosi 2022 oli maidontuotannon arvoketjussa vaikea. Tuotantokustannukset nousivat merkittävästi jo koronapandemian myötä kohonneesta tasosta, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan.

Left Menu Icon
Right Menu Icon