Talous

Osuuskunta työn uudistamisen välineenä

Yhteiskuntamme muuttuu. Työ ja sen tekeminen, yritystoiminta eri aloilla muovautuvat monien voimien vaikutuksesta. Esimerkiksi väestörakenteen muutokset, talouskehitys ja ympäristön tila edellyttävät innovatiivisuutta ja uusia ratkaisuja.

EU-yritysvastuulaki pyrkii muuttamaan yrityskulttuuria

Pitkään valmisteilla ollut ja loppumetreilläkin vielä haastettu EU-yritysvastuulaki hyväksyttiin vihdoin toukokuun lopulla. Laki tuo yrityksille lisäkustannuksia, mutta helpottaa toimitusvarmuutta, maineenhallintaa ja rahoituksen saamista.

Osuustoimintayritykset pärjäävät vahvuuksillaan

Yleisen taloustilanteen luomissa haastavissa oloissa valtaosa suomalaisista suurista osuustoimintayrityksistä on pärjännyt erinomaisesti. Esimerkiksi osuuskauppojen markkinaosuus kasvoi viime vuonna ennätyslukemiin eli 48,3 prosenttiin, kun se kaksi vuotta sitten oli 46,1 prosenttia. Kannattavuusero pääkilpailijaan Keskoon oli selkeät 14 prosenttia. Lidl haastoi näyttävästi bonusohjelmallaan, mutta pysyi osuudessaan 9,6 prosentissa.

Sijoitusosuuskunnat haastavalla muutosmatkalla

Osuuskuntia ei ole totuttu pitämään yrityksinä, jotka satsaavat paljon oman tuloksensa ja taloudellisen menestyksensä viestintään. Päinvastoin, ne ovat pitäneet taloustiedon pienen piirin, lähinnä yrityksen hallinnon ikiomana asiana. Vähän kuin säätiöt. Näin ei voida enää jatkaa, ajatteli Arvo Sijoitusosuuskunta jo viime vuonna ja listautui pörssin markkinapaikalle. Muillakin on sinne halua, mutta onko kykyä?

Metsä Group selvisi kunnialla vaikeasta vuodesta

Vuosi 2023 oli erittäin heikko metsäteollisuudessa. Inflaatio ja korkojen nousu heikensivät kuluttajien ostovoimaa, mikä näkyi kulutuksessa ja rakentamisessa. Kysynnän väheneminen pakotti metsäteollisuuden lomautuksiin, eikä sulkemisiltakaan vältytty.

Valio muutoksen pyörteissä

Maailmanmarkkinahintojen lasku, kuluttajakysynnän heikentyminen ja kustannusten kasvu haastoivat maitomarkkinoita viime vuonna. Valio on sopeuttanut toimintaansa muutosneuvottelujen avulla, ja on mukana rakentamassa Suomeen luontoviisasta ruokajärjestelmää.

Ruokatalot hakevat kasvua erilaisin strategioin

Hankalasta suhdannetilanteesta huolimatta Atria ja HK onnistuivat kasvattamaan liikevaihtoaan, mutta kasvu tuli edellisvuoden tapaan lähinnä myyntihintojen korotuksista. Kuluttajahintojen nousu näkyi muutoksina lihankulutuksessa.

Vakuutusyhtiöt: Terveys huolettaa

Keskinäisten vakuutusyhtiöiden vuosi oli menestyksekäs sekä liiketoiminnan että sijoitusten osalta. Sote-puhe siivitti terveys- ja henkivakuutusten myyntiä.

Pankkien laukka jatkui

Korkeat korot loivat pankeille viime vuonnakin oivat puitteet tuloksenteolle. Luottoriskejä realisoitui korkojen nopeasta noususta huolimatta vain vähän.

Osuuskuntien hallitusten tutkimus vielä suppeaa

Osakeyhtiöiden hallituksia koskeva tutkimus on 2000-luvulla kasvanut nopeasti. Kiinnostuksen kohteita ovat olleet esimerkiksi hallituksen rakenne ja koostumus, prosessit sekä näiden vaikutus hallituksen suorituskykyyn. Vastaava tutkimus osuuskunnista on vähäistä.

Miten paljon inflaatio hidastuu?

Ukrainan sodan alettua reilu kaksi vuotta sitten inflaatio vauhdittui voimakkaasti monessa maassa. Viime vuonna kuluttajahintojen nousu vaimeni selvästi ja alkuvuodelle 2024 odoteltiin samanlaista kehitystä. Välillä on kuitenkin tullut pientä takapakkia.

Anu Ubaud: Vastuullisuus viestitään teoilla

Osuustoiminnalla on iso rooli vastuullisuuden edistämisessä. Viestintäalan yrittäjä Anu Ubaud kannusti huhtikuisessa Pellervon Päivässä osuuskuntia pohtimaan rohkeasti uusia, hyvinvointiyhteiskuntaa tukevia toimintamuotoja.

Niklas Jensen-Eriksen: Osuustoiminta osana kansakunnan kasvutarinaa

Yrityshistorian professori Niklas Jensen-Eriksen Helsingin yliopistosta havainnollisti Pellervon Päivän esityksessään osuustoiminnan roolia suomalaisen yhteiskunnan kehittäjänä sen alkuvaiheista nykypäivään. Tarinaa kuljettivat eteenpäin kansanliikkeen voimahahmot, jotka olivat ennakkoluulottomia ja usein värikkäitäkin persoonia.

Kotimaisuus takaa ruokaketjun menestyksen

Vakaa ja turvallinen yhteiskunta tarjoaa ruokaketjun toimijoille hyvät mahdollisuudet menestyä. Kuluttajien ostovoiman kehitys kuitenkin huolestutti Pellervon Päivässä keskustelleita SOK:n pääjohtajaa Hannu Krookia ja HKScanin toimitusjohtajaa Juha Ruoholaa.

Avainsanoina tutkimus ja kehitys

Osuustoimintayritykset ovat merkittäviä tekijöitä elintarvikealan tulevaisuudelle. Niissä synnytetään uudet innovaatiot paitsi ravitsemuksen ja hyvinvoinnin, myös teknologioiden, kestävyyden ja kansainvälistymismahdollisuuksien näkökulmasta.

Left Menu Icon
Right Menu Icon