Kiihkoton osuuskuntaintoilija 

Osuustoiminnalla on ollut pitkään vahva asema LUT-yliopiston opetuksessa ja tutkimuksessa.  Rehtori Juha-Matti Saksa kuvailee itseään kiihkottomaksi osuuskuntaintoilijaksi. 

Teksti Markku Pulkkinen | Kuvat Teemu Leinonen
Jaa artikkeli

Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT vilahtelee otsikoissa tiuhaan.

Julkisuuteen nousu ei ole yhden miehen ansiota, mutta seitsemän vuotta LUT-yliopistoa johtaneen rehtorin persoona ja reippaat lausunnot edesauttavat asiaa.

Tehdään alkuun selväksi sekin, että umpisavolainen Juha-Matti Saksa toivoo hänestä käytettävän nimeä Juhis. 

LUT-yliopiston kasvu on ollut nopeaa. Vuonna 2008 yliopisto kamppaili vielä lähes kuoleman kourissa 4 300 opiskelijallaan ja 870 työntekijällään. Nyt LUTista on kasvanut 7 200 opiskelijan ja 1 250 työntekijän yhteisö. 

Yliopiston 130 miljoonan euron budjetista 49 prosenttia tulee opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja 51 prosenttia ulkopuolisilta rahoittajilta. 

Vauhdikas rehtori ei koe olevansa osuustoimintaan hurahtanut kauppatieteilijä, eikä erityinen osuustoiminnan puolestapuhujakaan.

Hän on kuitenkin välillä eksynyt kulkemaan osuustoimintapolkua kokeneemman osuuskuntaväen kanssa. 

 ”Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui, kun työskentelin nuorena miehenä Osuuskauppa Suur-Savossa vahtimestarina. Silloinen toimitusjohtaja Leo Laukkanen pystyi hyvin osoittamaan minulle ja muillekin, että osuustoiminta on tiukkaa bisnestä ja siitä saadaan hyötyä jäsenille”, Juhis muistelee. 

Vuosituhannen vaihteessa Juhis toimi assistenttina silloisessa Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.

”Osuustoiminta on tiukkaa bisnestä ja siitä saadaan hyötyä jäsenille.”

Kollegat muistuttivat, että jos aikoo pysyä akateemisessa maailmassa, olisi hyvä tehdä jokunen julkaisu ja väitöskirjakin. 

”Minulla oli koppi samalla käytävällä hyvän työkaverini ja toisen pöhelön, Iiro Jussilan, kanssa. Pallottelimme väitöskirjan aihetta. Minua ihmetytti kovasti, kuinka osuuspankit voivat yleensäkään olla olemassa ja pystyvät harjoittamaan kannattavaa liiketoimintaa. Siitä syntyi väitöskirjani aihe.” 

 Väitöskirja Organisaatiokenttä vai paikallisyhteisö: OP-ryhmän strategiat institutionaalisten ja kilpailullisten paineiden ristitulessa valmistui vuonna 2007.

Väiteltyään Juhis toimi vuoden määräaikaisena professorina ja tutki ja opetti osuustoimintaakin jonkin verran. 

Seuraavan kerran osuustoiminta saapasteli Juhiksen polulle vasta vuonna 2022, kun hänet valittiin Suur-Savon hallituksen jäseneksi. 

”Kärrypojan hommista alkanut ympyrä on sulkeutunut. On ollut todella mielenkiintoista seurata ison osuuskunnan toimintaa ja vaikuttaa siihen itsekin.” 

”Minua ihmetytti kovasti, kuinka osuuspankit pystyvät harjoittamaan kannattavaa liiketoimintaa. Siitä syntyi väitöskirjani aihe”, Juhis Saksa kertoo.

Opetus riittävää 

Enemmän torikauppiaaksi kuin johtajaksi itseään luonnehtiva Juhis ei näe mitään erityistä syytä nostaa osuustoimintaa muiden yritysmuotojen yläpuolelle. 

 ”Osuustoiminta ei ole ollut minulle koskaan mikään uskonto vaan yritysmuoto. Se sopii erittäin hyvin johonkin toimintaan, toiseen taas ei ollenkaan.” 

 ”LUTissa haluamme joka tapauksessa opettaa osuuskuntien liiketoimintaa ja johtamista erillisenä kurssinaan. Tällä hetkellä meillä on myös yksi tuottajaosuuskuntia käsittelevä väitöskirja esitarkastuksessa.” 

Osuustoimintaopetuksesta Lappeenrannassa vastaa associate professor Pasi Tuominen.

Hänen kurssinsa on LUTin lisäksi tarjolla Helsingin yliopiston koordinoimassa CNS-yliopistoverkostossa, jolloin muidenkin ylipistojen opiskelijat voivat osallistua opetukseen helposti. 

 ”LUTissa haluamme joka tapauksessa opettaa osuuskuntien liiketoimintaa ja johtamista erillisenä kurssinaan.”

 ”Markkina ratkaisee, tarvitaanko osuustoiminnan opetusta lisää. En lähtisi antamaan mahtikäskyä siitä, että osuustoimintaa pitää opettaa vaikkapa neljä kurssia. Ei meillä opeteta osakeyhtiöasioitaan erillisinä aineina.”  

Hän nostaa esille myös hyvän esimerkin käytännönläheisestä osuustoimintaopetuksesta. 

”Monen yliopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat perustaneet osuuskuntia, joiden kautta opiskelijat myyvät palveluita ja tutustuvat samalla yritys- ja osuustoimintaan. Näin he pääsevät matalalla kynnyksellä yrittäjiksi.” 

Työmatkat sähköautolla

 Johtajana Juhis haluaa ennen kaikkea tehdä töitä muiden kanssa yhdessä. 

 ”En purista hirveästi mailaa. Tykkään istua kampuksen kahvilassa, kierrellä käytävillä ja saada viestejä, myös niitä, joissa kerrotaan, että jokin asia on totaalisesti pielessä. Olen ongelmanratkaisija ja yritän keksiä mahdollisimman vähän suuria visioita itse. Ja reksistä huolimatta LUTilla menee ihan hyvin”, Juhis virnistää.  

Puhtaaseen energiaan, veteen ja ilmaan sekä kestävään liiketoimintaan painottuvaan opetukseen ja tutkimukseen rakentuvan yliopiston rehtori johtaa myös esimerkillään.

Hän on kulkenut jo kuusi vuotta kodistaan Mikkelistä Lappeenrannan, Lahden ja Kouvolan toimipisteisiin sähköautolla ja junalla.

 

 

Left Menu Icon
Right Menu Icon