Ihmiset

MTK:n puheenjohtajaehdokkaat OT-lehden tentissä

OT-lehti kysyi MTK:n puheenjohtajaehdokkailta heidän näkemyksiään osuustoiminnasta ja sen merkityksestä ruokaketjussa.

Muistokirjoitus: Bengt Wallén (21.8.1934 – 12.1.2025)

Bengt Wallén teki monipuolisen uran osuustoiminnassa.

Jukka Pötrylle Suomen Uusyrityskeskusten timanttinen ansioristi

Yritysneuvoja ja osuustoimintakonkari Jukka Pötry on palkittu Uusyrityskeskusten timanttisella ansioristillä, jonka hän vastaanotti Suomen Uusyrityskeskukset ry:n 35-vuotisjuhlassa 25. tammikuuta.

Jari Annala: Hyvä johtaminen on vahvuuksien löytämistä

Sokotel Oy:n toimitusjohtajaa, Jari Annalaa, innostaa suora liiketoimintavastuu ja monipuolinen työ, jossa voi koko ajan oppia uutta. Hän inspiroituu jatkuvasta kehittämisestä – miten tehdä asioita uudella tavalla entistä fiksummin. Erityisesti hän haluaa edistää hyvää johtamiskulttuuria. 

Kiihkoton osuuskuntaintoilija 

Osuustoiminnalla on ollut pitkään vahva asema LUT-yliopiston opetuksessa ja tutkimuksessa.  Rehtori Juha-Matti Saksa kuvailee itseään kiihkottomaksi osuuskuntaintoilijaksi. 

Vanhentunutta mielikuvaa muuttamassa

Faban toimitusjohtaja Ilkka Pohjamo haluaa, että kotieläintuotanto pystyy vastaamaan muuttuvan maailman haasteisiin.

OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi: Pelimerkit hyvään tulevaisuuteen

Katja Keitaanniemen mukaan työntekijöiden positiivinen kokemus työympäristöstä on avain yrityksen menestykseen.

Ritva Toivonen nostaa huoltovarmuuden tutkimuksen kärkeen

Dekaani Ritva Toivosen mukaan huoltovarmuuteen liittyvät kysymykset ovat niin tärkeitä ja ajankohtaisia, että Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteelliseen tiedekuntaan on suunnitteilla teemaan liittyvä työelämäprofessuuri.

POP Pankin toimitusjohtaja Jaakko Pulli: Paikallisuus puree

POP Pankkikeskuksen toimitusjohtaja Jaakko Pulli näkee hyvän asiakaspalvelun ja tavoitettavuuden POP Pankkien vahvuutena. Hänen mielestään pienikin pankki voi ryhmäyhteistyön ansiosta toimia kannattavasti.

Tilaa OT-lehti - johdon ja hallinnon ammattilehti

Osuustoiminta-lehti vuodeksi (2 numeroa) hintaan 68 euroa (sis. alv 10%).

Left Menu Icon
Right Menu Icon