Osuustoiminta ja maakunnan kaikinpuolisen hyvinvoinnin edistäminen ovat Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtajalle, Juha Kivelälle sydämen asioita. Työtään hän tekee suurella intohimolla, liekki silmässä yhdessä tekemistä painottaen.
Ihmiset
Maanrakennuskoneet hyörivät asumisosuuskunta Koskelan Lehmuksen tontilla jo täyttä päätä. Rakennusyhtiö Firan toteuttaman hankkeen vieminen tähän pisteeseen on ollut lähes kallion läpi juoksemista, projektin puuhamies Samuel Kopperoinen sanoo.
PTT:n toimitusjohtajaksi 1.12. alkaen valittu Markus Lahtinen oli OT-lehden haastattelussa vuonna 2013, jolloin hän oli PTT:n tutkimusjohtajana.
Tasa-arvokysymykset ovat ajankohtaisia niin osuustoimintayrityksissä kuin muuallakin yhteiskunnassa.
Vesa Arvonen on Suomen Vesihuolto-osuuskunnat ry:n puheenjohtaja ja Pellervon valtuuskunnan jäsen. Hän on vesiosuuskuntien toiminnan monitoimimies.
Ruokajärjestelmän muutos nykyistä oikeudenmukaisemmaksi vaatii uudistumiskykyä sen kaikilta osilta, sanoo vt. tutkimusjohtaja Hanna Karikallio PTT:stä.
Santeri Alkion ajatukset eivät kuulu vain juhlapuheisiin, vaan ne pitää laittaa käytäntöön, keskustan kansanedustaja Petri Honkonen uskoo.
Kirjoitus perustuu puheenjohtaja Lars Björklöfin puheeseen Finlands Svenska Andelsförbundin 100-vuotisjuhlassa 6.11.2019 Helsingissä. Alueellinen osuustoiminta on mahdollistanut oman identiteetin ja äidinkielen säilyttämisen, arvioi Andelsförbundetin pitkäaikainen puheenjohtaja Lars Björklöf.
SLC:n puheenjohtaja Mats Nylund pitää suomalaisen tuottajan puolia kovenevien vaatimusten keskellä.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo, että osuustoiminnan edellytyksiä voidaan tarvittaessa vahvistaa nykyisestä esimerkiksi lainsäädännöllisin keinoin.
Kansanedustaja Pia Lohikoski toivoo uusia tapoja toimia osuuskunnissa, jotta nuoretkin innostuisivat vaikuttamaan.
ProAgria aikoo olla ajan hermolla maatalouden murroksessa, lupaa asiantuntijaorganisaation uusi toimitusjohtaja Harri Mäkivuokko. Paineita alkutuotantoon luovat digitalisaatio, ilmastonmuutos ja yleinen kannattavuuskriisi.
Kansanedustaja Esko Kiviranta haluaa Suomeen lisää metsäteollisuutta ja yrittäjille verohelpotuksia.
Vuoden 2019 europarlamenttivaalit pidetään Suomessa sunnuntaina 26. toukokuuta. OT-lehti kysyi eurovaaliehdokkailta kolme kysymystä: Mitä asioita aiot ajaa EU-parlamentissa? Miten aiot edistää suomalaisten osuustoimintayritysten asemaa? Mielipiteesi Suomen poliittisesta keväästä?
OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio tarjosi Pellervon Päivän seminaarille jykevää asiaa teknologian tuomista valtavista muutoksista pankkimaailmassa.
Yhdessä menestyminen, vastuullisuus ja ihmisläheisyys - pankki ei pärjää, jos ihmiset eivät pärjää. Olemassaolon oikeus ovat asiakkaat. Pitää olla helposti lähestyttävä, ihmisen mittainen pankki. Osuustoiminnallinen perustehtävä on huolehtia alueen elinvoimasta. Tehtävä on luoda kestävää taloudellista menestystä. Tästä ponnistaa OP Järvi-Häme.
Osuustoiminta on hyvä väylä yrittämiseen, se luo mahdollisuuden työntekijöiden itsensä omistamiseen ja isot osuuskuntayritykset ovat kiinnittyneenä alueelleen jäsenistönsä kautta”, vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Krista Mikkonen sanoo.
Osuustoimintakeskus Pellervon valtuuskunta haastoi iltakoulussaan viime joulukuussa kansanedustajat Lasse Hautalan (kesk.) ja Kalle Jokisen (kok.) keskusteluun osuustoiminnan mahdollisuuksista vastata ensi vaalikauden isoihin haasteisiin. Näitä ovat esimerkiksi työllisyyskehitys ja palveluiden turvaaminen.
"Osuuskunta on luonteva ja joustava yritysmuoto niin pienille yrityksille kuin myös modernin alustatalouden piirissä syntyvälle liiketoiminnalle. Nämä kaikki ovat tervetullut lisä yrityskenttäämme”, SDP: n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtman kiteyttää.
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Sarkkinen puhuu osuustoimintamallista sujuvan syvästi ja esittää olennaiset kysymykset. Oululaisen puheesta saa tosiaankin varsin pian selville, että tässä on nyt ymmärrystä.
Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen on valiolainen maitotilayrittäjä Kiuruvedeltä. Työ pitää yhdessä perhe-elämän kanssa hänet kiinni arjessa. Keskustan varapuheenjohtajana toimiva Heikkinen kokee, että tilan työt karjan parissa ovat hyvä vastapaino kokousistumiselle ja säilyttää kosketuksen suomalaisten arkiseen työhön ja elämään.
”Osuuskuntamalli korostaa paikallista tekemistä ja itsenäistä päätäntävaltaa. Tämä on myös perussuomalaisten linja”, toteaa PS:n puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
Tekemällä oppii. Tässä kiteytettynä 4H-liiton ydinajatus, jolla nuoria rohkaistaan elämänpolulla eteenpäin.
”Osuustoiminnan kruununjalokivi on, että se tuottaa aina hyvän takaisin yhteiskuntaan. Se taas on paljon enemmän kuin rahan arvo.”