otlehti

Kirjoittaja on Osuustoimintakeskus Pellervon päätoimittaja.

Osuustoiminnalliset kesälomavinkit

Osuuskunnat ovat vahvasti mukana kesätapahtumien järjestämisessä. OT-lehti keräsi tähän Suomen karttaan joukon kesätapahtumia ja näyttelyitä, joissa järjestäjänä on osuuskunta tai osuuskunnan jäsenet. Mukana on myös muita kiinnostavia tapahtumia, joissa on mukana osuuskuntia.

Kauas palvelut karkaavat – Osuuspankkien verkko harvenee maakunnissa

Voimakas rakennemuutos jatkuu osuuspankkikentällä. Tähän asti itsenäisinä pysytelleet pankit hakevat liittolaisia ja ryhmittyvät uusiksi talousalueiden tai maakuntien yhteisöiksi. Samaan aikaan etenee palveluverkoston uudelleenjärjestely, jossa moni entinen kuntakeskus jää ilman kiinteää konttoria.

Varuboden-Osla haluaa olla toimialueensa näköinen

Varuboden-Osla ei ole ihan tavanomainen osuuskauppa: toimialue kattaa läntisen ja itäisen Uudenmaan lisäksi Ahvenanmaan. Merkittävä asiakaskunta ovat mökkiläiset, jotka asioivat osuuskaupan toimipisteissä vilkkaina kesäkuukausina.

Paikallisuus säilyy ja syvenee

Digitalisoituminen ei tee paikallispankkitoiminnasta kasvotonta. Automaation ansiosta pankkitoimihenkilöillä on paremmin aikaa asiakkaiden isoille asioille. OT-lehti kysyi kolmen osuustoiminnallisen pankin johtajalta, mitä muutoksia rahoitusala kohtaa tulevaisuudessa ja millaisia uusia palveluja kehitetään asiakkaiden tarpeiden pohjalta.

Digimurros 
pakottaa ketteräksi

Digitalisaatio ja uudet kilpailijat ravistelevat finanssisektoria. Väitöskirjatutkija, projektipäällikkö Antti Talosen mukaan murros tarjoaa asiakasomisteisille yrityksille myös mahdollisuuksia. Varsinkin, kun niillä on eräs erityinen vahvuus taskussaan.

Yritysjohtajan on syytä osata politiikkaa

Alkuvuodesta uutisoitiin, että kansanedustaja Alexander Stubb pitää maksullisia alustuksia eduskuntatyön ohella. Politiikan tutkijat ja toimittajat kummeksuivat asiaa. Sosiaalisessa mediassa Stubbia ymmärsivät lähinnä yksityisen sektorin asiantuntijat ja johtajat. Jokainen saa vapaasti hinnoitella osaamisensa, kuului perustelu.

Maailman tuottajajärjestö kokoontuu kesäkuussa Helsingissä

Maailman tuottajajärjestön WFO:n puheenjohtaja William Rolleston vieraili huhtikuussa Suomessa. Uusiseelantilainen Rolleston oli valmistelemassa WFO:n yleiskokousta, joka järjestetään Helsingissä 12.-15. kesäkuuta. Finlandia-taloon odotetaan yli 400 osallistujaa, joista noin 250 tulee ulkomailta.

Hedvigin tavoitteet yhä ajankohtaisia

Hedvig Gebhard tunnetaan osuustoiminnan äitihahmona, mutta hän oli myös merkittävä sosiaalipoliitikko ja naisasiapioneeri. Tämän päivän naisvaikuttajat pohtivat Hedvigin elämäntyön vaikutuksia juhlaseminaarissa maaliskuussa.

Kunnat toimivat nyt 
valtavan muutoksen keskellä

Huhtikuun vaaleissa valittiin 9 000 päättäjää manner-Suomen kuntiin ja kaupunkeihin. Uusien valtuustojen toimikaudesta ensimmäiset pari vuotta kuluvat valmistautumisessa sote-uudistukseen ja maakuntahallintoon. Seuraavat pari vuotta menevät sitten sen jälkeiseen aikaan, jolloin uudistuksia vielä varmaankin täsmennetään.

Pellervon on oltava jäsentensä näköinen

”Pellervo-Seura on ohjelmallisesti, roolinsa puolesta ja taloudellisesti kunnossa. Voimme käynnistää matkan seuraavalle kehitysasteelle”, sanoo Pellervon valtuuskunnan puheenjohtaja, kauppaneuvos Seppo Rytivaara. Tavoitteeseen päästään kuuntelemalla jäsenten toiveita tarkalla korvalla kaikilta eri toimialoilta.

Hyötyä koko Suomelle

Metsä Groupin biotehtaan talousvaikutukset ulottuvat Äänekoskelta koko maahan ja maailmalle. Elokuussa käynnistyvä tehdas tuo yhteensä 1 500 uutta työpaikkaa.

Meijerit investoivat toimitusvarmuuteen

Itsenäiset meijeriosuuskunnat ja Valio ovat investoineet viime vuosina voimakkaasti maidon jalostukseen. Euroissa mitattuna selvä ykkönen investoijana on Valio. Yrityskokoon suhteutettuna suurimpia investointeja ovat kuitenkin tehneet itsenäiset maidon jalostajat Osuuskunta Satamaito ja Osuuskunta Maitokolmio.

Osuustoiminta investoi miljardeilla

Investoinnit ovat usein kalliita ja pitkävaikutteisia hankintoja, joilla pyritään parantamaan yrityksen kilpailukykyä. Onnistuneet investoinnit edellyttävät yritysten johdolta ja hallinnolta tarkkaa harkintaa ja strategista johtamista.

Tieisännöitsijöille kehitysosuuskunta

Yksityisteiden tiekuntia palvelemassa on vuodesta 2003 alkaen ollut tieisännöitsijöitä. He toimivat periaatteessa samoin kuin taloyhtiöissä eli ottavat hoitaakseen yksityistien tiekunnan hallinnon ja tienpidon teettämisen.

Left Menu Icon
Right Menu Icon