Suurten tehdasinvestointien huippu on osuustoimintakentällä taittumassa, ja investoinnit suuntautuvat yhä enemmän digitaalisiin järjestelmiin, latausverkostoihin, jalostusarvoon ja asiakaskokemukseen. Elinkeinoelämän keskusliiton vuoden 2026 investointitiedustelun mukaan tehdasteollisuuden kiinteiden investointien odotetaan kuitenkin kasvavan selvästi. Parhaat näkymät ovat teknologia- ja elintarviketeollisuudessa
Teollisuus kasvaa – ja supistuu
Suomalaisessa elintarviketeollisuudessa investointien merkitys liittyy yhä vahvemmin jalostusarvon kasvattamiseen, kuten Sari Forsman-Hugg lihatalojen analyysissään toteaa. Lihatalot ovat jatkaneet tuotannon modernisointia ja korkeamman jalostusarvon liiketoimintojen kehittämistä, sillä kasvu perustuu yhä enemmän siihen kuin tuotantomääriin.
Metsäteollisuuden investointisykli taas on kääntymässä. Metsä Groupin keskeiset investointihankkeet Mariestadin pehmopaperitehtaan laajennus sekä Simpeleen kartonkitehtaan modernisointi valmistuivat vuonna 2025. Samalla yhtiö totesi investointihuipun jääneen taakse. Myös kilpailijat Stora Enso ja UPM arvioivat investointitasojensa laskevan suurten hankkeiden valmistuttua.
Finanssiala painaa kaasua
Pankki- ja vakuutusalalla investoinnit näkyvät euromääräisesti maltillisempina, vaikka niiden strateginen merkitys on suuri. Alan investoinnit kohdistuvat ennen kaikkea teknologiaan, tekoälyyn ja palvelukehitykseen.
Finanssialan merkitys investoinneissa ei kuitenkaan rajoitu yritysten omiin kehityspanostuksiin. OP Pohjola ja Ilmarinen käynnistivät vuonna 2026 yhteensä 300 miljoonan euron kasvurahoitusohjelman suomalaisten pk-yritysten kasvun ja investointien vauhdittamiseksi. Myös LähiTapiola ilmoitti sijoittavansa 200 miljoonaa euroa kotimaisiin kasvuyrityksiin. Avaukset näyttävät, että pääomia voi kanavoida myös muiden yritysten ja kansantalouden kasvuun.
Osuuskaupan investoinnit luovat jännitettä
Kaupan investoinneissa kyse ei ole vain uusista neliöistä, vaan siitä, kuka hallitsee tulevaisuuden jakelua, dataa ja asiakasrajapintaa. S-ryhmän investoinnit suunnattiinkin muun muassa ABC-latausverkostoon ja verkkokauppaan. Kilpailija Kesko investoi vuonna 2025 hieman enemmän, muun muassa Onnisen ja K-Auton Hyvinkään logistiikkakeskukseen sekä yritysostoihin Tanskassa.
Osuustoiminnallisten yritysten investointeihin liittyy myös jännite. Ne herättävät kysymyksiä kilpailun kaventumisesta ja siitä, kuinka suureksi alueellinen toimija voi kasvaa ennen kuin sen paikallinen vahvuus alkaa näyttää ylivallalta. Tämä keskustelu on noussut esiin lähinnä osuuskauppojen kohdalla.
Investoinnit merkitsevät kuitenkin työtä, palveluja ja paikallista elinvoimaa. Voiko ulkomaisen pörssiyrityksen investointia oikeastaan edes verrata alueella asuvien asiakkaiden itsenä omistaman osuuskunnan investointiin omaan toimintaympäristöönsä? Paikkaan, josta yritys ei ole koskaan poistumassa?


