Korkea puun hinta hyödytti omistajia, mutta söi Metsä Groupin tulosta

Metsä Groupin viime vuotta varjostivat heikko suhdannetilanne, geopoliittiset jännitteet sekä metsäteollisuuden tuotteiden vaisu kysyntä. Haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta suomalaisten metsänomistajien yhtiö sai päätökseen useita merkittäviä investointihankkeita. Vuoden viesti olikin kaksijakoinen: lyhyen aikavälin tulos jäi heikoksi, mutta pitkän aikavälin kilpailukykyä vahvistettiin määrätietoisesti.

Teksti ja taulukko: Matti Valonen, PTT
Jaa artikkeli

Vuonna 2025 Metsä Groupin vertailukelpoinen liiketulos oli 85 miljoonaa euroa pakkasella, kun vielä vuonna 2024 tulosta tehtiin yli 200 miljoonaa euroa. Metsä Groupin liiketoiminta-alueista positiivisen liiketuloksen tekivät vain puunhankinta ja metsäpalvelut sekä pehmo- ja tiivispaperit. Nekin vain muutaman kymmenen miljoonaa euroa. Huonoimmat tulokset tekivät kartonki- sekä sellu- ja sahateollisuus. Molempien tulos oli toista sataa miljoonaa euroa miinuksella.

Yhtiön tulosta rasittivat erityisesti sellun alhainen markkinahinta, kartonkimarkkinoiden ylikapasiteetti sekä puuraaka-aineen korkea hinta. Metsä Groupin tapauksessa puun hinta on kuitenkin kaksijakoinen tekijä: konsernille se on kustannus, mutta metsänomistajajäsenille osa omistajahyötyä.

Vuonna 2025 emoyritys Metsäliitto Osuuskunnan jäsenmäärä laski 87 798 jäseneen (edellisvuonna 91 367). Yhteensä he omistivat 5,4 miljoonaa hehtaaria metsää. Se on yli puolet Suomen yksityismetsistä. Metsä Group toimitti puuta yhteensä 29,6 miljoonaa kuutiometriä, josta noin 90 prosenttia Suomessa sijaitsevalle teollisuudelle.

Kannattavuus jäi kauas kilpailijoista

Erityisesti sellu- ja kartonkiliiketoimintojen kannattavuus jäi heikoksi, minkä vuoksi konsernin vertailukelpoinen liiketulos painui tappiolle. Metsä Groupin liikevaihto nousi vuonna 2025 1,5 prosenttia ja oli 5,8 miljardia euroa. Kolmannes liikevaihdosta kertyi sellu- ja sahateollisuudesta (Metsä Fibre) ja vajaa kolmannes kartonkiteollisuudesta (Metsä Board). Pehmo- ja tiivispaperien (Metsä Tissue) osuus liikevaihdosta oli viidenneksen ja puutuoteteollisuuden (Metsä Wood) selvästi alle kymmenyksen.

Metsä Group teki huonon tuloksen ja sen omavaraisuusaste laski 57 prosenttiin, mikä tarkoitti yhden prosenttiyksikön laskua vuoteen 2024 verrattuna. Heikosta tuloksesta huolimatta hallitus esitti omistajajäsenille noin 88 miljoonan euron voitonjakoa.

Yhtiön vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli -0,9 prosenttia, kun vuonna 2024 se oli 2,9 prosenttia. Vertailun vuoksi kotimaisista kilpailijoista Stora Enson ROCE oli 3,8 prosenttia ja UPM:n 6,7 prosenttia. Metsä Group jäi selvästi jälkeen tärkeimmistä suomalaisista kilpailijoistaan, jotka samassa suhdannetilanteessa ja epävarmuuden keskellä pystyivät positiiviseen tulokseen.

Vertailu kertoo pääoman käytön tehokkuudesta, mutta ei yksin riitä kuvaamaan metsänomistajien omistaman osuuskunnan onnistumista. Metsänomistajan näkökulmasta olennaista on kokonaisuus: puusta saatu hinta, osuuspääoman tuotto, ylijäämän palautus, metsäpalvelut ja se, millaista kysyntää osuuskunta rakentaa kotimaiselle puulle pitkällä aikavälillä.

Mainos

Konsernin merkitys ulottuu myös tuloslaskelman ulkopuolelle. KPMG:n arvion mukaan Metsä Groupin kotimainen arvonlisävaikutus on noin 3,4 miljardia euroa ja työllisyysvaikutus noin 30 800 henkilöä vuodessa.

Heikon kannattavuuden ja epävarmojen markkinanäkymien takia Metsä Group aloitti kustannussäästö- ja tulosparannusohjelman, jonka tavoitteeksi asetettiin 300 miljoonan euron vuositason säästö jo vuodesta 2026 alkaen.

Toivoa tulosparannuksesta näkyvissä

Vuoden 2026 puolivälissä yhtiön liiketulos oli enää hitusen miinuksella. Metsä Group katsoo ohjelmansa parantaneen tulosta ja alentaneen erityisesti kiinteitä- ja materiaalikustannuksia. Yhtiön johto on korostanut vahvan taseen ja pitkäjänteisten investointien merkitystä tulevien vuosien kilpailukyvyn rakentamisessa.

Kuluvana vuonna Metsä Groupilla on edellytykset nostaa tuloksensa plussalle, mutta se edellyttää säästöohjelmalle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Tuloksen parantamista arvattavasti hidastaa Iranin sota ja sen myötä kohonneet kuljetuskustannukset. Mikäli loppuvuotta kohden maailmantaloutta jarruttava epävarmuus hälvenee edes hieman, auttaisi se Metsä Groupin kaltaista viennistä elävää yhtiötä.

Mainos
Left Menu Icon
Right Menu Icon