Maitotilayrittäjä Henna Hasu saapui Pellervon Päivään Lapinjärveltä Itä-Uudeltamaalta. Hän toimii myös Osuuskunta Tuottajain Maidon edustajiston varapuheenjohtajana.
Hasu kertoi olevansa tapahtumassa ensimmäistä kertaa ja osallistuneensa aamulla Pellervon vuosikokoukseen varahenkilön varahenkilönä. Hän saapui tilaisuuteen avoimin mielin ja odotti erityisesti Kirsi Pihan puheenvuoroa, mutta koki myös muut esitykset kiinnostaviksi ja energisiksi.
”Tämän tyyppiset tilaisuudet ovat myös verkostoitumisen kannalta tärkeitä tapahtumia. Täältä tulee aina uusia kontakteja, mikä on tietysti Pellervon Päivän yksi tärkeä anti”, Hasu totesi.
Hän nosti esiin myös osuuskuntakentän monimuotoisuuden ja sen, kuinka Pellervon Päivä tarjoaa mahdollisuuden tutustua muihinkin kuin tuottajaosuuskuntiin.

Toimialan tilanteesta hän totesi:
”Meillä oli aika huonoja vuosia 2022–23, mutta nyt tilanne on vähän tasaantunut. Toivottavasti näitä tyrskyjä ei enää olisi niin paljon edessä. Varsinkin tilatasolla tuottajat ovat olleet tosi kovilla.”
Kaase oli tyytyväinen myös HK Foodsin taloustilanteen kohentumisesta ja ennakoi parempaa vuotta sianlihantuottajille. Hän painotti osuustoiminnan merkitystä ja näki sen olevan ratkaisun moniin ongelmiin.

Mikkelistä Helsinkiin aamulla matkustanut Suur-Savon OP:n hallituksen puheenjohtaja Titta Saksa osallistui Pellervon Päivään ensimmäistä kertaa. Hän kertoi innostuneensa tapahtuman teemasta ”Osuuskuntien uusi aika” sekä erinomaisista puheenvuoroista.
”Erityisesti vaikutuin Atte Jääskeläisen aloituspuheenvuorosta. Se oli hyvä avaus tähän tilaisuuteen, jossa pohditaan, mistä löydetään Suomen kasvun eväät”, Saksa kertoi.
Muiden tavoin hänkin piti tapahtumaa ensiluokkaisena verkostoitumisen kannalta ja arvosti mahdollisuutta tavata sekä tuttuja että uusia osuustoimijoita eri sektoreilta.

Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunnan hallintoneuvoston puheenjohtaja Tuomo Tamminen on osallistunut Pellervon Päivään jo useita kertoja. Arvon puheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 2014.
Hän kertoi osuuskunnan taustoista ja sen muutoksesta Pohjanmaan Puhelinosuuskunnasta sijoitusosuuskunnaksi vuonna 2013.
”Osuuskuntamme on nykyisin valtakunnallinen sijoittaja, kun aikaisemmin markkinoimme vain paikallisesti”, Tamminen totesi.
Hän luonnehti Pellervon Päivää ainutlaatuiseksi tapahtumaksi ja korosti sen merkitystä eri osuuskuntatoimijoiden yhteen tuomisessa.
Hän muistutti, että sijoitusosuuskunta on osuustoiminnan kentällä harvinaisempi malli, mutta osuustoiminta uudistuu jatkuvasti ja on tasapuolinen yhtiömuoto.

Hän on kuitenkin ehtinyt tutustua moniin luovien alojen osuuskuntiin ja auttaa niitä kehittymään.
”Odotan, että tapaisin Pellervon Päivän aikana myös muiden alojen osuuskunta-asiantuntijoita, koska luovat alat ovat vielä aika marginaalinen ilmiö osuustoiminnassa”, Suokas kertoi.
Hän uskoo osuustoiminnan olevan tulevaisuuden yhtiömuoto ja haluaa valmennuksissaan rohkaista kiinnostuneita lähtemään mukaan osuustoimintaan.

Pellervon Päivän tunnelmia



