Osuuskunta sopii hyvin bänditoimintaan

Folkia ja metalia yhtdistelevä Eramaa-yhtye valitsi toimintansa perustaksi osuuskunnan.

Jaa artikkeli

Vuonna 2019 perustettu folkmetal-yhtye Eramaa tarvitsi toimintansa pyörittämiseen y-tunnusta ja päätti perustaa Musiikkiosuuskunta Pohjan Naisen vuonna 2021.

Rumpali Aki Lehtimäki valittiin osuuskunnan hallituksen puheenjohtajaksi ja toimitusjohtajaksi.

Miksi osuuskunta?

”Avopuolisoni Salla Nieminen on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiasta ja työskentelee siellä tälläkin hetkellä tiimivalmentajana. Ajatus tuli häneltä, vaikka osuuskunta oli kyllä tuttu minua lukuun ottamatta muillekin bändiläisille.”

”Osuuskunnan perustamisprosessi oli meille siis helppo vaihtoehto. Osuuskunta valittiin myös, koska se on joustava malli ja sopii tarpeisiimme. Keikkaliksojen laskuttamisen lisäksi osuuskunnan kautta on helppo hoitaa oheistuotemyyntiä sekä treenikämpän vuokramaksut.”

”Kaikki bändin kuusi jäsentä ovat mukana osuuskunnassa samoin kuin Salla, joka toimii osuuskunnan kirjanpitäjänä. Osuuskunnan hallituksessa on minun lisäkseni kitaristi ja yksi laulajista.”

Millaisia tavoitteita Eramaalla on?

”Ensimmäinen pitkäsoitto Pohjan Nainen ilmestyi vuoden 2022 alussa. Siitä tuli myös osuuskunnan nimi. PRH ilmoitti, että Eramaa on liian lähellä erään toisen yrityksen nimeä, joten valitsimme Pohjan Naisen.”

”Kolmen naislaulajan, kitaristin, basistin ja rumpalin muodostaman bändin yritykselle se sopi hyvin ja teema on punaisena lankana musiikissamme muutenkin. Bänditoiminta ei ole pääasiallinen tulonlähde kenellekään meistä – vielä. Tällä hetkellä etsimme kakkosalbumille julkaisijaa ja soitamme tietenkin keikkoja.”

Lue lisää: https://www.eramaaofficial.com/

 

Left Menu Icon
Right Menu Icon