Kymmenen suurimman osuustoimintayrityksen yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2019 lähes 26 miljardia euroa.
Kasvua edellisvuoteen kymmenellä suurimmalla oli 700 miljoonaa ja kolmisen prosenttia. Eniten liikevaihto kasvoi Fennia konsernilla Folksamin fuusion sekä Fennia Vahinkovakuutusyhtiön integroimisesta konserniin. Fennia nousikin edellisvuoden puolen miljardin liikevaihdosta jo lähes miljardin koko luokkaan, samalla nousten suurimpien listalla yhdeksänneksi edellisvuoden sijalta 17.
Muita liikevaihdon kasvattajia olivat SOK-yhtymä, OP Yrityspankki, Valio ja alueosuuskaupat HOK-Elanto ja Hämeenmaa. Suurimpien listalla Metsä Groupin ja OP Henkivakuutuksen liikevaihdot kutistuivat hieman.
Suurin kaikista on SOK-yhtymä 7,5 miljardin euron liikevaihdolla. Toiseksi suurin on Metsä Group 5,5 miljardin liikevaihdolla ja kolmantena on edelleen OP Yrityspankki noin kahden ja puolen miljardin yhteenlasketuilla tuotoilla.
Jäsenmäärältään ylivoimaisesti suurin osuustoimintayritys on edelleen HOK-Elanto 638 000 jäsenellään. Seuraavana tulevien Fennian, Kalevan, Helsingin OP:n ja Tradekan jäsen-/omistaja-asiakasmäärät jäävät kauas taakse, 215 000–290 000 välille. Kymmenen suurinta osuustoimintayritystä vastaavat noin kolmanneksesta Suomen kaikista osuustoimintayritysten jäsenistä ja omistajista. Listalle yltää HOK-Elannon lisäksi kolme muuta osuuskauppaa, Pääkaupunkiseudun LähiTapiola sekä keskinäinen vakuutusyhtiö Turva.