Yhteiskunta

Uutuusteos: Osuustoiminnan uusi nousu vaati elvyttämistä

Osuustoimintatutkimuksen tiedeseura Kooperatiivi ry juhlisti 40-vuotista taivaltaan julkistamalla historiikin, joka kytkee tieteellisen tutkimuksen suomalaisen osuustoiminnan menestystarinaan. Seura syntyi 1980-luvulla todelliseen tarpeeseen, kun yritysmalli haki muotoaan muuttuvan markkinatalouden puristuksessa.

Yhdeksän suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen listalla

Suomen suurimmat osuustoimintayritykset loistavat maailman kärkijoukossa: S-ryhmä nousi ICA:n tuoreella TOP 300 -listalla sijalle 43, OP Pohjola 56 ja Ilmarinen 93, kun yhteensä yhdeksän suomalaista ylsi mukaan liikevaihdon perusteella.

Osuustoiminta vastaa yhteiskunnan haasteisiin rohkeilla teoilla

Vuoden osuustoimintateko -kilpailu tarjoaa mahdollisuuden tuoda esiin osuustoiminnan vaikuttavuutta ja uusia ratkaisuja aikana, jolloin yhteisöllisyys ja vastuullinen yritystoiminta korostuvat entisestään.

PI-johtamiskoulu uudistaa koulutuspolkunsa

Jäsenpohjaisten organisaatioiden luottamushenkilöiden ja johdon koulutus rakentuu jatkossa aiempaa selkeämmin opintopoluksi. PI-johtamiskoulun toimitusjohtaja Pauli Keränen kertoo, miten uudistus vastaa muuttuneisiin tarpeisiin ja millaisia koulutuksia vuosi 2026 tuo tullessaan.

Pellervon kampanjan ytimessä onnellisuus

Maailman onnellisin kansa on myös osuustoiminnallisin. Onko kyseessä vain sattuma?

VETOKE-hanke vahvistaa maaseudun vesihuollon turvallisuutta

Uusi VETOKE-hanke pureutuu Suomen maaseudulla toimivien pienten vesihuoltolaitosten, kuten vesiosuuskuntien, haasteisiin. Hankkeen tavoitteena on parantaa näiden laitosten kykyä tarjota turvallista ja häiriötöntä vesihuoltoa erityisesti kriisitilanteissa.

Savonlinnan BLC-osuuskunnasta tulee pörssiyhtiö Loihteen suurin yksittäinen omistaja

BLC-osuuskunnan ja Loihde Oyj:n välinen yrityskauppa luo vahvan kotimaisen toimijan turvallisuusalalle.

OP:n bonusjärjestelmä uudistuu – omistaja-asiakkaan hyödyksi

Finanssialan bonusten verotusta koskeva uusi laki astuu voimaan ensi vuoden alussa. Uuden lain myötä finanssialan asiakasbonukset tulkitaan veronalaiseksi pääomatuloksi, jos niitä käytetään muihin kuin palveluihin, joista niitä on kertynyt.

Arvoista käytäntöön – osuustoiminta demokraattisena vastavoimana

Anu Puusan ja Reijo Karhisen uusi kirja kannustaa osuuskuntia katsomaan peiliin, jotta osuustoiminnan idea kirkastuisi paremmin myös niille itselleen.

Tilaa OT-lehti - johdon ja hallinnon ammattilehti

Osuustoiminta-lehti vuodeksi (2 numeroa) hintaan 68 euroa (sis. alv 10%).

Left Menu Icon
Right Menu Icon