Maailmantalouden kehitys, Trumpin tullipolitiikka ja kuluttajakäyttäytymisen muutokset pitävät maidontuotannon toimintaympäristön haasteellisena ja vaikeasti ennakoitavana. Suomessa talous elpyy verkkaisesti, ja ruuan hintakilpailu haastaa myös osuustoiminnallista meijerikenttää.
Valio
Valio oli vuonna 2024 edelleen Suomen vahva elintarvikeviennin veturi noin 25 prosentin osuudella koko Suomen elintarvikeviennistä. Voin ja erikoismaitojauheiden vientikauppa sujui hyvin ja maailmanmarkkinahinta oli korkealla.
Joskus on hyvä kerrata, miten moderni osuustoimintayritys muodostuu. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii kaikille tuttu ruokatalo Valio.
Osuustoimintayritysten maksamat tuloverot 2000-luvulla ylittivät jo viiden miljardin euron rajapyykin. Vuodelta 2014 tuloveroa maksettiin yli puoli miljardia. Vain vuonna 2000 verosumma on ollut korkeampi tällä vuosituhannella.