Ihmisillä on monenlaisia uskomuksia tai luuloja melkeinpä aiheesta kuin aiheesta. Tuntuu, että näinä sosiaalisen median kulta-aikoina pystytään vielä vahvistamaan omia uskomuksia aiempaa helpommin.
Usein ihminen voi hakea vahvistusta sosiaalisen median kanavista itselle sopivista auktoriteeteista tai kirjallisuudesta juuri niille uskomuksille ja luuloille, joihin itselle on jo muodostunut jokin käsitys. Näin myytit saattavat saada vahvistusta riippumatta siitä, mistä lähteestä vahvistus saadaan.
Tämä johtaa siihen, että läheskään aina tieteeseen perustuva tutkittu tieto ei päädy ihmisten käyttöön, vaan myytit vahvistuvat kenties ilman todellista tietopohjaa.
Vesihuollon myyteistä on keväällä 2022 julkaistu kirja, jossa kirjoittajat Tapio S. Katko, Riikka Juuti ja Petri Juuti avaavat 24 myyttiä suomalaisen vesihuollon tilasta ja murtavat niitä. Kirjalla on myös laajempi merkitys: teoksen kautta halutaan lisätä kansalaisten tietämystä vesihuollosta ja nostaa teemaa keskusteluun.
Lisäksi teoksessa pohditaan, miten suomalaista vesihuoltoa voisi kehittää kestävämmäksi, unohtamatta globaalia näkökulmaa.
Kirjassa etsitään niin ikään vastauksia vesihuollon kokonaisuuteen, merkitykseen ja kestävyyteen
Kirjoittajat määrittelevät myytin seuraavasti: Pitkään vallinnut uskomus tai luulo, joka on vähintäänkin kyseenalainen tutkitun tiedon näkökulmasta.
Mikä pitää paikkansa?
Teoksessa pohditaan, missä määrin erille tulleet vesihuollon myytit pitävät paikkansa tutkimuksen valossa. Kirjoittajat puhuvat myyttejä murtaessaan ”todellisuudesta”, joka on heidän oma näkemyksensä asiasta. Näitä näkemyksiä he perustelevat tutkitun tiedon pohjalta.
Kirjoittajat itse kuvaavat, että teos hakee myyttien ja niiden pohdinnan kautta vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millaisen kokonaisuuden vesihuolto muodostaa? Mikä on toimivan vesihuollon merkitys yhteiskunnassa? Mitkä ovat kestävän ja resilientin eli kriisinkestävän vesihuollon keskeiset periaatteet tulevaisuudessa?
Aloittaessani kirjan lukemisen mietin, että vastaisiko teos näihin alussa esitettyihin kysymyksiin ja miten osaisin kirjan luettuani niihin vastata? Tulisiko minulle vastaan uutta tietoa, joka muuttaisi tähänastisia käsityksiäni? Jäisikö minulle tiivis käsitys kustakin aiheesta?
Kun pääsin kirjan loppupohdintaan, havaitsin että kirjoittajat palasivat esittämiinsä kysymyksiinsä ja tiivistetysti vastasivatkin niihin.
”Tuletko vesihanan avatessasi ajatelleeksi vesivarojen suojelua?”
Näihin yhteenvetoihin oli hyvä verrata omia ajatuksiani, jotka muotoutuivat kirjaa lukiessa kokonaisuudeksi kuin villapaitaa kutoessa: Jokainen kerros ja sen jokainen silmukka vei omaperäisellä käsialalla asiaa eteenpäin, muodostaen jotain suurempaa kokonaisuutta.
Jokainen myytti on kuin silmukka. Ymmärtääkseen kokonaisuutta, kannattaa jokainen myytti käydä huolella läpi.
Myytti 4. ”Vesi tulee hanasta, ei siihen muuta tarvita”
Tuletko vesihanan avatessasi ajatelleeksi vesivarojen suojelua, vedenottoa ja siihen liittyvää riskitoimintaa, veden käsittelyä ja jakelua?
Tai niitä ihmisiä, jotka tekevät jatkuvasti työtä sen eteen, että saat vettä hanasta tauotta ja tasalaatuisena? Mietitkö arjessa, miten likainen vesi kuljetetaan pois ja miten sitä käsitellään, ennen kuin se palautuu luonnon kiertokulkuun?
Kirjoittajien esittämä todellisuus kuvaa ja tiivistää asian hyvin. Vesihuoltojärjestelmät ovat monimutkaisia verkostoja, jotka ovat pääosin katsojalta piilossa.
Niiden rakentamiseen sekä käyttöön ja kunnossapitoon tarvitaan olosuhteisiin soveltuvaa teknologiaa, huomattavan suuria pääomia, erilaisia hallintajärjestelmiä ja monipuolista osaamista.
Tämä kaikki pätee myös pienemmän mittakaavan laitoksiin kuten moniin vesiosuuskuntiin. Voi olla, että järjestelmät ovat yksinkertaisempia tai ainakin kooltaan pienempiä, mutta varmaa on, että itsestään toiminta ei pyöri hyvälaatuisena.
Myytti 5. ”Veden käsittely ja jäteveden puhdistus on kallista”
Kirjassa mainitaan, että yli 80 prosenttia vesihuollon kustannuksista muodostuu verkostoista, mikä tarkoittaa veden käsittelyn ja jäteveden puhdistuksen osuuden vesihuollon kokonaiskustannuksista olevan korkeintaan 20 prosenttia.
Monet pienet laitokset, jotka usein ovat vesiosuuskuntamuotoisia, ovatkin juuri sellaisia laitoksia, jotka eivät itse tuota talousvettä vaan jakelevat toisen toimijan valmistamaa vettä.
Näin ollen kaikki niiden omistama infra on verkostoa, sitä kalleinta osaa vesihuollossa.
Esitettyyn myyttiin kallista veden käsittelystä ja puhdistuksesta liittyy myös uskomus veden kalliista hinnasta. Kirjoittajat kuitenkin kumoavat uskomuksen, sillä Suomessa omakotiasujan kuutio vettä jätevesi mukaan luettuna maksaa 0,6 senttiä litralta.
Kuulostaa halvalta, varsinkin kun muistaa veden tärkeyden kaiken elämän kannalta.
Vesihuollon merkitys esille
Kirjan alkusanat kirjoittaneen professori Alf Rehnin toive siitä, että tämä teos edistäisi keskustelua vesihuollosta, sen merkityksestä ja tarpeellisuudesta ottaa asia vakavasti, saattaa hyvinkin toteutua. Ainakin kirjoittajien itsensä valitsema kohderyhmä on laaja ja huomioi ilahduttavasti myös lapset ja nuoret.
Toivottavasti kirjaa markkinoidaan aktiivisesti myös koko kohderyhmälleen, jotta ei kävisi niin, että kirjaan tarttuvat vain ne, joille vesihuolto on luonnostaan mielenkiintoinen aihe.
Vesihuollon ammattilaisille nimittäin, monet myytit todellisuuksineen, perusteluineen ja pohdintoineen saattavat olla itsestään selviä.
Itselleni lukijana oli kiva huomata, että myytit ovat tulleet vesihuollon parissa työskennellessäni kyllä vastaan ja olivat sinänsä tuttuja, mutta vieläkin mukavampaa oli huomata, että oma todellisuus näistä myyteistä vastasi huomattavasti kirjoittajien tutkittuun tietoon perustuvaa todellisuutta.
Uskon, että Rehnin esittämä toive toteutuu, kun mahdollisimman moni lukee teoksen ja pohtii kysymyksiä, joita kirjoittajat ovat jokaisen osan perään nostaneet lukijan pohdittavaksi.
Tapio S. Katko, Riikka Juuti, Petri Juuti: Vesihuollon myytit. Kustannusosakeyhtiö Vastapaino 2022. 213 s.
