Kuhmon kyläverkko-osuuskunta rakentaa tietoyhteiskunnan infraa sinne, minne se muuten jäisi toteuttamatta. Osuuskunta tarjoaa niin sanotun tyhmän verkon, eli yksinkertaisen ja toimintavarman valokuituinfran joka siirtää dataa.
”Tietoyhteiskunnasta on puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta silti osalla ei tänä päivänä ole pääsyä tietoyhteiskunnan palveluihin. Maaseudulla asuvien vanhusten, liikuntarajoitteisten ja syrjäytyneiden pitäisi pystyä hoitamaan asioitaan digitaalisesti nopeiden tietoliikenneyhteyksien avulla”, sanoo osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Philip Donner.
Kuhmon kyläverkko-osuuskunta perustettiin vuonna 2013, mutta Donnerin ajatuksissa se syntyi jo aikaisemmin. Hän on kehitystutkija, ja seurannut miten tietoyhteiskuntaa on rakennettu muualla.
Ollessaan Kanadassa vuonna 2004 hän havaitsi, ettei yhteiskunnallisia palveluita voi rakentaa vain puhelinteknologioiden varaan.
”Järjestelmät, joita kehitin työskennellessäni osaamiskeskuksessa maksoivat kymmeniätuhansia. Kanadassa pärjättiin satasen välineillä ja ilmaisohjelmilla. Erona Suomeen oli se, että heillä oli nopea valokuituverkko, joka ulottui jokaiseen julkiseen palvelupisteeseen, kuten kouluihin.”
Tansaniassa kylätoiminnan parissa hän oppi, että parhaimpaan tulokseen päästään, kun toimintatapa on alhaalta ylöspäin ja paikalliset itse ovat aktiivisia.
”Suomalaisessa yhteiskunnassa liikevoiton tuottamisen fokus on liian yksipuolinen, kun mietitään millä tavalla merkityksellinen yhteiskunta rakentuu.
Osuustoimintamalli on kovin mielekäs voittoa tavoittelemattomassa yhteiskunnallisessa yrityksessä, joka tuottaa yhteistä hyvää.”
”Parhaimpaan tulokseen päästään, kun toimintatapa on alhaalta ylöspäin.”
Innostavia tupakokouksia
Osuuskunnan verkossa on rakennettuna noin 200 liittymää, joista aktiivisia on noin 130. Verkko kattaa arviolta neljäsosan Kuhmon harvaan asutusta maaseudusta.
Rakentamisen pelisäännöt ovat tiukentuneet kokemuksen myötä. Jokainen liittyjä on osuuskunnan talouden kannalta tärkeä, ja nykyään se ei lähde edes kaivamaan ennen kuin kattavuus on sata prosenttia.
”Jos paikalliset eivät halua verkkoa, sitä ei myöskään rakenneta. Jälkeenpäin toteutettu täydennysrakentaminen maksaa 4–8 kertaa enemmän kuin hankeaikainen.”
Suurin haaste on saada ihmiset mukaan hankkeeseen. Osuuskunnan kehittämä naapurustomalli on todettu toimivaksi. Malli sai nimensä, kun aktiivinen kyläläinen järjesti tupakokouksen naapureilleen, kun verkkoa suunniteltiin alueelle.
”Me tulimme paikalle työvälineiden ja lomakkeiden kanssa ja kerroimme viihtyisän pullakahvin ääressä valokuituverkon rakentamisesta. Yhtäkkiä kaikki olivat mukana ja kyselivät, milloin he voisivat tarttua toimeen.”
Samalla tavalla osuuskunta on sittemmin herätellyt ihmisiä alueilla, joilla alkuun ei ole ollut kiinnostusta verkkohankkeeseen.
Tavoitteena kustannustehokkuus
Verkon omistajuus on kaiken ytimessä, ja toiminta pyritään pitämään kustannustehokkaana. Laitetiloja on sijoitettu kylätaloihin, kaupan varastoon, metsästysseuran kämpälle ja koululle, jolloin vältetään erilliset laiterakennukset ja kalliit sähköliittymät.
Mahdollisimman paljon toimintoja on automatisoitu, kuten kuukausittaiset talouskatsaukset osuuskunnan hallitukselle. Myös sähkönkulutuksen seuranta on vaatinut automaatiota ja skriptauksen hyödyntämistä.
Osuuskunta on myös järjestänyt osakkaille opintopiirejä käytännön digiosaamisen vahvistamiseksi. Donner penää lisäksi yhteiskunnalta ja pankeilta parempia suojauskeinoja digiturvallisuuden lisäämiseksi.
”Rikollisuus rakentaa omaa infraansa huolellisesti ja pitkään. Internet tuo mukanaan riskejä, kuten huijauksia ja tietoturvaongelmia, joita vastaan on haastavaa suojautua. Osuuskuntakin on joutunut internethuijauksen kohteeksi”, Donner toteaa.
Pienelle toimijalle verkostoituminen ja tiedonhankinta on avainasemassa. Kuhmon kyläverkko-osuuskunta on mukana muun muassa EU-laajuisessa SmartRural27-hankkeessa, jossa kootaan käytännön esimerkkejä ja tuotetaan työkaluja, jotta paikalliset maaseutuyhteisöt voivat kehittää digipalvelujaan. Donner on ollut hankkeeseen hieman pettynyt.
”Hankevalmistelussa voi olla osaavia ihmisiä, mutta vapaa keskustelu ja tieteelliseen osaamiseen perustuva debatti ei ole oikein kohdillaan. Unkari hankkeen keskusmaana on ongelmallinen. Maaseudun osaajien omia voimavaroja korostava hanke voisi onnistuessaan olla loistava väline tietoyhteiskunnan rakenteiden kehittämiseen.”
