Investoinnit ovat usein kalliita ja pitkävaikutteisia hankintoja, joilla pyritään parantamaan yrityksen kilpailukykyä. Onnistuneet investoinnit edellyttävät yritysten johdolta ja hallinnolta tarkkaa harkintaa ja strategista johtamista.
Osuustoimintayritysten investoinnit eri puolille Suomea ovat merkittäviä. Niistä suurimpiin lukeutuvat esimerkiksi Metsä Groupin 1,2 miljardin euron biotuotetehdas Äänekoskella, joka on Suomen metsäteollisuuden historian isoin investointi, Valion Riihimäen tehdas, HKScanin broileritehdas Raumalla sekä SOK:n tytäryhtiön Inex Partners Oy:n keskusvarasto Sipoossa.
Edellämainituista hankkeista osa on jo toteutunut ja osa valmistuu lähitulevaisuudessa. Niiden lisäksi meneillään on lukuisia muita osuustoiminnan investointeja, oli kyseessä sitten uudiskohteet tai korjausinvestoinnit.
Ot-yritysten bruttoinvestoinnit olivat Talouselämä 500 -listan mukaan viime vuonna yhteensä 1,5 miljardia euroa.
RIKU-MATTI AKKANEN