Atrian koko vuoden tulos oli kaikkien aikojen paras. Yhtiön kaikki liiketoiminta-alueet paransivat tulostaan vuonna 2024.
tuottajaosuustoiminta
Juha Ruohola tarttui HKFoodsin ruoriin runsaat puolitoista vuotta sitten, ja urakkana on luotsata perinteikäs liha- ja ruokatalo takaisin kannattavalle kasvu-uralle. Työtä ohjaavat osuustoiminnasta tutut perusarvot.
Kriisin keskellä belgialaiset maidontuottajat perustivat osuuskunnan, joka turvasi heidän toimeentulonsa ja loi tunnistettavan brändin.
Metsä Group selvisi kiitettävästi metsäteollisuudelle vaikeasta vuodesta 2023, jonka aikana lopputuotteiden kysyntä vähentyi ja tuotantokustannukset nousivat. Yhtiö jatkoi runsaiden investointien tiellä, vaikka kokonaisinvestoinnit laskivat vuodesta 2022. Viime vuosien investointien myötä Metsä Group tulee olemaan hyvässä iskussa, kun lopputuotteiden kysyntä alkaa kohentua tänä vuonna.
Matalahintatuotteet leikkaavat vihannesosuuskuntien kannattavuutta. Paineita luovat myös kohonneet kustannukset.
Valio pyrkii saamaan koko maitoketjunsa hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Tavoite näkyy nyt jo kaikessa Valion toiminnassa.