S-ryhmän asiakasomistajat saivat vuonna 2025 yhteensä 558 miljoonaa euroa bonuksia ja muita etuja. Uusia jäseniä liittyi osuuskauppoihin lähes 112 000.
osuuskauppa
Berliinin Weddingin kaupunginosassa sijaitseva SuperCoop Berlin on ainutlaatuinen osuuskuntamuotoinen ruokakauppa, joka tuo yhteisöllisyyden ja läpinäkyvyyden supermarketin arkeen.
Osuuskaupat valtaavat markkinaosuutta K-ryhmän kustannuksella. Silti Kesko toistelee tyytyväisyyttään. Miksi ensimmäinen ja miten ihmeessä toinen?
Alueosuuskauppojen parhaaksi liiketoiminnan kasvattajaksi vuonna 2024 nousi Osuuskauppa Arina Pohjois-Suomesta, ensimmäistä kertaa 15 vuoden mittausten aikana.
Osuuskauppojen palautukset jäsenilleen olivat vuonna 2024 yhteensä jo 535 miljoonaa, mikä on selvästi enemmän kuin edellisvuonna.
Osuuskauppa PeeÄssän ja Kuopion Nuorkauppakamarin toteuttama Nuoristo-projekti kokosi yhteen 60 pohjoissavolaista nuorta saadakseen heidän ajatuksensa osaksi osuuskaupan päätöksentekoa. Vaikuttajaryhmän 14–17-vuotiaat nuoret kokoontuivat vuoden 2024 aikana kolme kertaa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista.
S-ryhmä maksoi jäsenilleen bonusta ja muita etuja yhteensä 535 miljoonaa euroa. Myös S-ryhmän yhteenlaskettu liiketulos kasvoi viime vuonna selvästi.
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on Kalevala-aiheisen suurelokuvan tärkein yhteistyökumppani.
S-ryhmälle ei ole viime vuosina löytynyt pysäyttäjää. Yritystä Keskolla ja Lidlillä kyllä on. S-ryhmä pysyy vahvoilla, vaikka kilpailu kiristyy.
Osuustoiminta ja maakunnan kaikinpuolisen hyvinvoinnin edistäminen ovat Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtajalle, Juha Kivelälle sydämen asioita. Työtään hän tekee suurella intohimolla, liekki silmässä yhdessä tekemistä painottaen.