Osuuskuntamuotoinen kustantaminen on noussut kiinnostavaksi vaihtoehdoksi – ei vain taloudellisena rakenteena, vaan myös kulttuurisena ja yhteisöllisenä valintana.
kulttuuri
Valokuvataiteilijoiden Värivedostusosuuskunta Värinä syntyi vuonna 2000 tarpeesta tarjota taiteilijoille mahdollisuus jatkaa työskentelyä värivedostuksen parissa myös oppilaitosvuosien jälkeen. Monelle valokuvataiteilijalle itsenäinen vedostustyö on olennainen osa teosten luomisprosessia, ja oman laitteiston ylläpito yksin olisi ollut liian kallista.
Vuonna 2020 perustettu Pinball Union osuuskunta kokoaa Tampereen Nekalassa sijaitseviin pelihallitiloihinsa kymmenen flipperi-harrastajajäsenensä laitteita ja mahdollistaa heille edullisemman harrastamisen.
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on Kalevala-aiheisen suurelokuvan tärkein yhteistyökumppani.