Mikä on vuoden 2012 osuustoiminnan paras uutinen? Se löytyy Metsä Groupin vuosikertomuksesta: omavaraisuusaste on 35 prosentin tasolla. Nousua toissavuodesta kunnioitettavat seitsemän prosenttiyksikköä. Metsänomistajien konserni on palannut elävien kirjoihin.

Tuottajaosuustoiminnassa neljä suurta – Metsä Group, Atria, HK ja Valio – keräävät liikevaihtoa kunnioitettavat 11 miljardia euroa. Kaikki olivat myös nettotulokseltaan voitollisia, yhteensä 163 miljoonaa.

Onko voitollisuuden taso hyväksyttävissä? OT-lehti tutki, paljonko kannattavuus antoi liiketoiminnan rahavirtaa käyttöön.

Onko sillä hoidettavissa koneiden uusinnat suunnitelman mukaisten poistojen tasoisena? Entä tulevatko lainat hoidetuiksi samassa ajassa, kun investoinnit tuovat tuloa? Pystytäänkö omistajakunnalle maksamaan hyväksyttävän tasoista voitonjakoa?

Yritys voi olla muodollisesti voitollinen, mutta tosiasiassa tappiollinen, mikäli kannattavuus ei riitä näihin perustehtäviin!
Valio oli nelikosta ainoa, jolla rima viime vuonna jäi kannattimilleen. Hatunnoston arvoista toimintaa! Antti Rauhamaa ja Pekka Laaksonen joukkoineen pitävät Suomea asuttuna.

Muilla nettotuloksen taso ei ole hyväksyttävissä. Onneksi analytiikan liituraidat näkevät, että Atria saavuttaa hyväksyttävän voitollisuuden tason jo kuluvana ja HK ensi vuonna (Kauppalehti 17.7.2013).

Metsä Groupilla kriisi on ohi, mutta virittäminen jatkuu.

Vahvalla taseella on roolinsa

Tässä haaste jokaiselle luottamusjohtajalle: pysähdy kerrankin kunnolla miettimään vakavaraisuuden (lue omavaraisuusasteen) tehtävää.

Kesäkuussa 2013 HS otsikoi, että ”Osuuskauppa tahkoaa rahaa”. Pitää paikkansa. Muuten ei ole selitettävissä S-ryhmän huikea lähes 600 miljoonan euron investointitaso 2012, mistä leijonanosan, yli 400 miljoonaa, toteuttivat alueosuuskaupat.

Ei niiden liikevoittoprosentti 2,6 eikä kahden prosentin nettotulostaso kuitenkaan aiheuta mitään poikkeuksellista henskelin paukutusta. Tavallista kuolevaista!

Taloudelliset voimavarat löytyvät loistavasta taserakenteesta. Omavaraisuusasteet huitelevat yli 60 prosentin tasolla. Kun voitonjakoa ei käytännössä ole, eikä lyhennyksiä vaativia pankkiireja nurkissa pyörimässä, niin koko kannattavuus jää alueosuuskaupan käyttöön. Kelpaa siinä Prismoja ja S-marketteja rakentaa, vaikka joku hutikin sattuisi.

Osuuskunta Tradeka –yhtymällä oli vielä 2012 omistuksessaan 16 prosenttia Suomen Lähikauppa Oy:n osakkeista. Pohdiskeltiin, olisiko sillä ollut haluja palata päivittäistavarakauppaan, perinteet velvoittaisivat? Pääomasijoittaja IK olisi valmis luopumaan.

Onneksi ei lähtenyt vaan myi loputkin osakkeet tänä vuonna pois. Ostaja Tritonin rahkeet riittävät epäkuntoisen taseen – kymmenen prosentin omavaraisuusaste – hoitamiseen. Ja uusi ykkösmies Perttu Puro nukkuu yönsä rauhallisin mielin.

Vakavaraisuuden tehtävänä on kannattavuuden hallinta. Näyttäisi siltä, että ainakaan teollisuudessa alle 40 prosentin taso ei ole riittävä. Siinä haastetta Metsä Group –konsernin Kari Jordanilleja HK:n Hannu Kottoselle. Onneksi matka ei ole pitkä.

Köyhällä osuustoiminnallisella ei ole yösijaa. Vuonna 2012 – eläköön – näytti kaikilla olevan tilaa majatalossa. Ja sviitit olivat pankkien käytössä! Taseilla hallitaan nälänhätää pienemmät riskit.

Aluepankit syntyvät

Mielenkiintoinen lausuma Kauppalehdelle (8.3.2013) silloiselta OP-Pohjolan hallintoneuvoston puheenjohtajalta Paavo Haapakoskelta: ”Fuusioiden vauhti on yllättänyt. Asiakkaan kannalta niitä on tullut enemmän kuin vielä pari vuotta sitten osattiin odottaa.”

Ja lehti jatkaa: ”Valtavaan fuusioaaltoon Haapakoski ei usko, vaan otaksuu, että Suomessa tulee olemaan erikokoisia pankkeja. Eräs ydinajatus on se, että jokaisessa maakunnassa olisi roteva maakuntapankki, jolta tulisi tukea pienemmille pankeille.”

Toivottavasti mielipide on hänen omansa. Osuuspankkiaatteelle on varmasti huomennakin kysyntää. Taloudelliselle idealismille sitä ei löydy. Ei aluepankeista löydy kiinnostusta toimia neuvojina tai maksumiehinä, omissakin hommissa on tarpeeksi tekemistä.

Uskotaan, että OP-Pohjolan rakennesuunnitelma on olemassa. Siinä asiakkaiden palvelutarpeet ja alueellisten itsenäisten pankkien taloudellinen kestokyky kulkevat käsi kädessä. Kuinkahan monta alueellista osuuspankkia on kartalle piirretty? Säästöpankkien 80-luvun tavoite oli 36 pientalousalueisiin perustuvaa yksikköä.

Maailma on siitä muuttunut. Osuuspankeilla luku pyörii alle 20:ssä? Forssan, Salon, Somerniemen ja Someron ympärille rakennettu Lounaismaan OP aloittaa 1.9. Myös Etelä-Hämeessä neuvottelut ovat kovassa vauhdissa takapakista huolimatta.

Osuuspankki Suomi on aika utopistinen ajatus, vaikka Talouselämä (41/2012) otsikossaan ”Seuraavaksi lahdataan alueosuuspankit” sitä reippaasti tarjoilikin.

Luottamusjohtajat ovat tänään suhteellisen fiksua sakkia. Antaa karavaanin kulkea omaa vauhtiaan. Fuusiopäätöksen teko on demokratiaa. Se toteutuu, kun perustelujen jälkeen järki voittaa tunteen.

Janakkalassa ei oltu vielä valmiita. Määrävähemmistö yhdellä äänellä kaatoi hankkeen. Pulinat pois, totesi medialle toimitusjohtaja Vesa Lehikoinen: ”Työ jatkuu täysin voimin.”

Maito kiehahti hellalle

Viime joulukuussa Kilpailuvirasto teki Valiosta saalistajan. Viraston käsityksen mukaan firma myi perusmaitoa alle tuotantokustannusten saadakseen maitovirran rajojen takaa tyrehtymään. Tämän tapahduttua Valio hyödyntäisi määräävää markkina-asemaansa ja nostaisi hintoja reilusti.

Virasto määräsi Valion nostamaan hintoja viipymättä. Näin tapahtui ja kuluttaja maksoi viulut.

Päätöstä vauhditettiin uhkaamalla 70 miljoonan euron seuraamusmaksulla. Valion toimitusjohtajan Pekka Laaksosentoteamus medialle oli yksiselitteinen: ”Emme maksa, koska perusteita ei ole.” (Talouselämä 3/2013).

Arla Ingmanin ykkösmies Reijo Kiskola näytti viikkoa myöhemmin samassa lehdessä tyytyväiseltä: ”On aivan selvää, että Valion tarkoitus oli ajaa Arla Ingman pois Suomen maitomarkkinoilta.”

Jäädään odottamaan markkinaoikeuden ratkaisua. Toivottavasti oikeus ymmärtää Valion roolin suomalaisessa maidontuotannossa. Onhan yritys sitoutunut ottamaan vastaan kaiken maidon, mitä sen omistajat tuottavat.

Karkeasti kyse on 85 prosentista Suomessa tuotetusta maidosta. Se on saatava eteenpäin. Onko Kilpailuviraston tappiollisuuden määritelmä Valion tapauksessa oikein? Eivätkö perusmaidot ole tuottaneet voittoa ”saalistushinnoinkin”, jos vertailupohjana käytetään maitojauheesta saatavaa hintaa?

Ehkä viraston tavoitteena on uudentyyppinen supermuurikki. Se lypsää vain silloin, kun markkinoilla on tilaa kannattavalle tuotannolle.

Munakuntaa jahdataan

Munakunta teki historiaa. Nettotulos oli 0,9 miljoonaa euroa plussilla. Toki vuosikin munamarkkinoilla oli poikkeuksellinen. Tirehtööri Jan Lähde voi olla vuoteen 2012 tyytyväinen, 15 prosentin liikevaihdon kasvu kertoi siitä, että munan hinta oli kohdallaan.

Menestys oli kuitenkin pientä verrattuna pääkilpailijan rynnistykseen. Munax teki liikevaihtoa 25 miljoonaa – kasvu oli huikeat 41,4 prosenttia. Voittoa firma tahkosi lähes tuplasti Munakuntaan verrattuna.

Ensi vuonna valmistuu Munaxin kolmen miljoonan euron investointi uuteen jalostetehtaaseen. Kilpailu kiristyy – kuinka Munakunta vastaa?

Teksti: Jorma Savolainen