Jäsenpohjaisten yritysten pohjoismaiset ylpeydet, suomalainen Metsäliitto Osuuskunta ja ruotsalainen Lantmännen ef., kuuluvat kumpikin alansa johtaviin Euroopassa. Eri toimiala, erilainen tausta ja erityyppinen strategia eivät estä molempia tavoittelemasta yhtä ja samaa, sitä kaikille yrityksille tärkeintä – kasvua.
4/21
Valtiotieteen tohtori Pekka Perttula kirjoitti elämäkerran Ahti Pekkalasta, joka oli sekä poliitikko että osuustoimintavaikuttaja. Nuorena Pekkala oli Haapaveden osuuskassan hoitaja, keskinäisen Auran asiamies ja varttuneempana OP Ryhmän ylimpiä vastuunkantajia Osuuspankkien Keskusliiton puheenjohtajana.
Hollantilaisessa Herenboeren-osuuskunnassa tuotannosta vastaa palkattu ammattilainen. Osuuskunnan jäsenet päättävät mitä tilalla tuotetaan, voivat halutessaan auttaa tilan töissä ja saavat elintarvikkeet itselleen.
Kaikille suomalaisille tuttu vihreän sävyinen maailma on todistetusti menestyksekäs konsepti. S-ryhmän hypermarketketju Prisma menestyi erittäin hyvin vuoden 2021 brändivertailussa päätyen 18. sijalle satojen kilpailijoiden joukosta.
SOK:n pääjohtajana vuoden alussa aloittanut Hannu Krook patistaa valtiovaltaa ja muita toimijoita tavoittelemaan Suomeen kansainvälisiä tapahtumia, kun korona antaa siihen mahdollisuuden.