Hämeessä perustettu ViljaTavastia tuo jäsenilleen taloudellista hyötyä etsimällä viljalle parhaan hinnan. Osuuskunta kasvaa vauhdilla ja on jo merkittävä toimija viljakaupassa.
Yritys
Tulevaisuuskeskustelu on yritysstrategian ytimessä S-ryhmässä, joka on yksi Suomen edelläkävijöistä kuluttajille suunnatuissa digitaalisissa palveluissa.
Ruoka kiinnostaa kaikkia. Se on läsnä jokaisen arjessa. Voivatko ihmiset aidosti vaikuttaa ruuan tuotantotapoihin? Kumppanuusmaatalotta harjoittavassa Osuuskunta Tuusulan Oma Maassa tähän ainakin uskotaan.
Moni kehitysvammainen haluaa ja kykenee oikeisiin töihin. Heillä on myös oikeus saada palkkaa tekemästään työstä. Todellisuus ja toiveet eivät useinkaan kohtaa, mutta toisin on Omillaan osuuskunnassa.
Syksyllä 2019 toimintansa aloittanut uusi Osuuskunta Maitosuomi julistaa olevansa maitoalan edelläkävijä ja maidontuottajan luotettava kumppani.
Akaan, Urjalan ja Valkeakosken Osuuspankit yhdistivät voimansa 1.9.2019 ja siitä syntyi Etelä-Pirkanmaan Osuuspankki. Tehtävänä on huolehtia, että kasvualueella on eväitä elämälle myös tulevaisuudessa. Panostuksia tulee erityisesti yritysrahoitukseen.
Suomalainen kasvollinen omistus luo vahvan perustan Metsä Groupin miljardi-investoinneille. Jäsenten ääni kuuluu hallinnossa, jonka sana painaa ennen suurten hankkeiden käynnistämistä.
Suomalainen Energiaosuuskunta eli SEO on nyt virallisesti keski-ikäinen. Yrittäjien vetämän huoltoasemaketjun syntymäpäiviä vietettiin viime marraskuussa, jolloin oli kulunut tasan 40 vuotta siitä, kun SEO perustettiin.
LähiTapiolalla on useita valtakunnallisia yhteistyösopimuksia kulttuurin ja liikunnan saralla. Alueyhtiöt ovat lisäksi mukana lukuisissa paikallisissa hankkeissa.
Valio on edelleen vahvasti Venäjän markkinoilla. Esimerkiksi sulatejuustoissa yhtiö on palannut markkinajohtajaksi.
Vesiosuuskuntien mallisääntöjen pitkään kestänyt uudistamistyö on saatu valmiiksi. Uusien sääntöjen julkaisu tapahtunee aivan lähiaikoina, joten suoraan mallin perusteella ei ole vielä sääntöjä missään tehty.
Vesiosuuskunnan johtaminen on ennen kaikkea vuorovaikutusta jäsenten ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Hyvältä johtajalta pitää löytyä myös hyvää pelisilmää ja aloitteellisuutta.