Oli myös Swedish Meatsin kannalta oikea päätös, että HK Ruokatalo tuli sen ostajaksi vuonna 2006. Näin sanoo maanviljelysneuvos Marcus H. Borgström. Juuri hänen puheenjohtaja-aikanaan silloisen HK Ruokatalon hallituksessa tämä suomalainen lihaosuuskunta alkoi kasvaa maan rajojen ulkopuolelle, myös Ruotsiin.
Meillä ja maailmalla
Pienosuuskunnat ovat vahvasti mukana kesätapahtumien järjestämisessä. OT-lehti keräsi joukon kesätapahtumia ja näyttelyitä, joissa järjestäjänä on osuuskunta tai osuuskunnan jäsenet.
Nyt on se aika vuodesta, jolloin yritykset julkaisevat menneen vuoden tulokset ja toimintakertomukset. Yhä useampi yritys liittää vuosikatsaukseensa yhteiskuntavastuullisuus-osion, jossa yritys kertoo toimintansa vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan ja sidosryhmiinsä. Mutta huomioivatko yritykset vastuullisuusraporteissaan nuoret? Onko osuuskunnan ja osakeyhtiön nuorisovastuullisuudessa eroja?
Kun koko maailma jännitti marraskuussa 2016 Donald Trumpin mahdollista valintaa maailman vaikutusvaltaisimpaan tehtävään, floridalaiset äänestivät vaaliuurnilla muustakin kuin maansa seuraavasta presidentistä.
Suomalainen vapaaehtoisverkosto Naisten Pankki on tukenut osuustoimintaan johtavia hankkeita Kambodžassa vuodesta 2011 lähtien. Hankkeiden tavoitteena on parantaa naisten toimeentuloa sekä rohkaista naisia osallistumaan yhteisöjensä toimintaan ja kehittämiseen.
Venäjän Karjalan pääministeri ihailee suomalaista osuustoimintaa, mutta haluaa muutoksen viisumikäytäntöihin.
Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön Vamlasin 101 kesäduunia -kampanjan tavoitteena on rohkaista työnantajia palkkaamaan ennakkoluulottomasti kaikenlaisia nuoria
Osuustoiminnan Kehittäjät - Coop Finland ry juhlisti 20-vuotista taivaltaan järjestämällä marraskuussa juhlaseminaarin. Seminaarin yhteydessä esiteltiin yhdistyksen uusi strategia.
Osuuspankkien edustajiston vaalit viime marraskuussa käytiin muutosten merkeissä. Ensimmäistä kertaa toteutettiin enemmistövaalit, ehdokkaat saivat ilmoittautua itse mukaan ja verkkoäänestäminen vahvisti otettaan.
Digiajan apuvälineiden ansiosta lihantuottajalle jää enemmän aikaa tilan kehittämiseen ja johtamiseen.
EU-maiden osuustoimintaorganisaatioiden yhteistyöelin Cogeca järjesti 29.11. Brysselissä seminaarin digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämisestä maatalous- ja ruokaketjussa.
Pellervo laittoi nuoret keskustelemaan osuustoiminnasta ja osuuskuntien mahdollisuuksista.