Osuustoiminnan opetus ja tutkimus edelleen vähäistä

Osuustoiminta on menestyksestään huolimatta vieläkin yliopistojen ja korkeakoulujen opetuksessa näkymätön talouden jättiläinen.

Teksti Riku-Matti Akkanen
Jaa artikkeli

Tunnettuus iso haaste

Osuustoiminnalliset ja keskinäiset yritykset työllistävät maailmanlaajuisesti enemmän kuin pörssiyritykset. Kolmensadan suurimman osuuskunnan yhteenlaskettu liikevaihto on niin ikään huimat 2 234 miljardia euroa.
Osuuskunnat ovat myös osoittaneet selviytymiskykynsä niin finanssikriisissä kuin pandemiassa.

Suomalaisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa teoriat nojaavat kuitenkin yhä pääasiassa yksityis- tai sijoittajaomisteisissa yrityksissä tehtyihin havaintoihin. Itä-Suomen yliopiston johtamisen professori Anu Puusa on tilanteesta huolissaan.

Anu Puusa

”Hieman parempaan suuntaan on menty, mutta osuustoimintaopetuksen tila on edelleen puutteellinen, jopa surkea”, sanoo Puusa, joka istuu myös Pellervon hallituksessa. 

Hän kummastelee, miksi osuustoiminta on menestyksestään huolimatta tutkimuksessa täysin marginaalissa oleva yritysmalli.

”Jos sijoittajaomisteiset yritykset olisivat taloudellisesti yhtä vahvoja eikä niitä tutkittaisi, nehän olisivat nousseet ajat sitten barrikadeille.”

Puusan mukaan osuustoiminta on yritysmaailman näkymätön jättiläinen, joka ei ole osannut pitää ääntä itsestään.

”Toistaiseksi sen paremmin osuustoimijat kuin tutkijatkaan eivät ole onnistuneet kehittämään toiminnan arvioinnin mittaristoa, joka lähtisi osuuskuntamallin erityispiirteistä.”

Osuuskunnilta puuttuu Suomessa myös oma hallintokoodi. Hyvän hallinnon teoriat on Puusan mukaan laadittu sijoittajaomisteisten yritysten näkökulmasta eivätkä ne kaikilta osin sovellu osuuskuntiin.

”Sen paremmin osuustoimijat kuin tutkijatkaan eivät ole onnistuneet kehittämään toiminnan arvioinnin mittaristoa.”

”Tunnettuus on iso haasteemme. Jos ei ole tutkimusta, ei synny teorioita eikä niiden pohjalta kirjoitettuja oppikirjoja, joita puolestaan tarvitaan, jotta osuustoiminnan opetus voisi levitä myös muille oppiasteille”, muistuttaa Puusa, joka on nähnyt käytännössä, mitä osuustoiminnan saaminen yliopisto-opetukseen vaatii.

Hänen vetämänsä osuustoimintakurssi herätti alusta asti kiinnostusta, mutta yliopiston sisällä se sai alussa jopa suoranaista vastustusta.
Kurssit ovat saaneet onneksi sittemmin myös virallista tunnustusta: Suomen Ekonomit myönsi Anu Puusalle vuonna 2016 opetuspalkinnon ja viime vuonna hän pokkasi työparinsa Sanna Saastamoisen kanssa UEF Taitava Opettaja -palkinnon.

Anu Puusa pitää viimeaikaisia osuustoiminnan työelämäprofessuureja hyvinä avauksina, mutta näkee niissä omat heikkoutensa.
”Työelämä- ja tiedeprofessuuritkin ovat valitettavasti henkilöriippuvaisia ja siten hyvin haavoittuvaisia. Kun toimijat vaihtuvat ja määräaikaiset rahoitukset päättyvät, opetuskin on vaarassa hiipua.”

Pankkitutkimusta Oulussa

Oulun yliopiston kauppakorkeakouluun perustettiin viime vuonna lahjoitusvaroin professuuri rahoitustaloustieteeseen. Tehtävää hoitava Juha-Pekka Junttila opettaa kestävää pankkitoimintaa ja rahoitusta.

”Kurssin teemana ovat myös osuuskuntamuotoisten pankkien liiketoimintamalli ja vastuullisuuteen liittyvät toimet.”

Juha-Pekka Junttila

Junttila näkee osuustoiminnalla paljon potentiaalia, koska kestävyyteen ja resilienssiin liittyvät teemat ovat Oulun yliopistossa todella korkealla tutkimusagendalla.

Hänen ajatuksenaan onkin tuoda osuustoiminta kiinteäksi osaksi kauppakorkeakoulun opetusohjelmaa.

“Osuustoiminnan perusteiden ymmärrystä tulisi löytyä myös esimerkiksi kauppatieteiden opiskelijoilta, ovathan osuuskunnat joustavia organisaatioita, jotka kykenevät yrityksistä helpoimmin sopeutumaan kriiseihin ja palautumaan niistä.”

Tärkeää on niin ikään osuuskunnan jäsenyyden ja osuustoimintayritysten tavoitteiden syvällinen ymmärtäminen nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.

”Osuustoimintaopetuksen tulisi perustua entistä vahvemmin tutkimukseen yritysmallien toiminnan välisistä eroista. Tällöin osuuskuntamallin tuoma suhteellinen etu voitaisiin valjastaa paremmin koko yhteiskunnan hyväksi.”

Junttilan suunnitelmissa on luoda osuustoiminnasta kanditasolle yhteinen opintojakso, jonka järjestelyt voisivat tulevaisuudessa jopa kiertää yliopistojen välillä. Etäopetus palvelisi kaikkia.

”Osuustoimintaopetuksen tulisi perustua entistä vahvemmin tutkimukseen yritysmallien välisistä eroista.”

Junttila on toiminut aiemmin muun muassa taloustieteen professorina Jyväskylän yliopistossa ja tehnyt uraa myös ulkomaisissa yliopistoissa.

Hänellä on lisäksi pitkä kokemus hallintotehtävistä OP Ryhmässä sekä finanssitalon jäsenenä että Limingan OP:n hallituksen puheenjohtajana.

Teoria ja käytäntö

Taavi Heikkilä on puolestaan toiminut vuodesta 2021 Aalto-yliopiston markkinoinnin laitoksella osa-aikaista työelämäprofessuuria vastaavassa Executive in Residence -tehtävässä.

Taavi Heikkilä

”Aallossa ei ole ollut koskaan aiemmin osuustoiminnan opetusta. Ilman tehtävääni sitä tuskin olisi edelleenkään. Nyt osuustoiminnan kurssi pyörii ja olen päässyt muillekin kursseille tekemään yritysmallia opiskelijoille tutuksi”, osuustoiminnan konkari kertoo.

Kuuden opintopisteen laajuiseen osuustoimintakurssiin kuuluvat harjoitustyöt ja tentti.

Yritykset voivat teettää case-harjoituksia opiskelijaryhmille sekä antaa opiskelijoille kandi- ja graduaiheita. Opiskelijoiden innostaminen aiheeseen on Taavi Heikkilän mielestä aina palkitsevaa.

”Osuustoiminta ei ole monellekaan opiskelijalle entuudestaan tuttu, ja kaikki eivät kurssia siksi valinnaisena ota. Osallistujat ovat kyllä aiheeseen syventyneet, kiitettävästi sen suorittaneet ja hyvää palautetta antaneet.”

”Yritysmallin erityispiirteet tulisi mainita aina perusopetuksessa, ei vain erillisinä kursseina.”

Mitkä ovat olleet parhaat kokemuksesi tähän asti?

”Kanssani kurssia vetäneet professorit Anu Puusa ja viimeksi Iiro Jussila ovat olleet loistavia. Teorian ja käytännön kokemusteni yhdistäminen on toiminut hienosti”, Heikkilä vastaa.

Hän toivoo, että 5-10 vuodessa osuustoiminnan tiede- ja työelämäprofessuureja tulisi lisää. Pidemmän ajan tavoite olisi saada opetusta kattavasti eri koulutusasteille.

”Yritysmallin erityispiirteet tulisi mainita aina perusopetuksessa, ei vain erillisinä osuustoiminnan kursseina.”

Verkko-opetus vahvistuu

Osuustoiminnan ja yhteisötalouden yliopistoverkostoon Co-op Network Studies laajeni syksyllä 2023 kahdeksan yliopiston vahvuiseksi, kun Turun yliopisto liittyi siihen mukaan.

Verkoston opetusta kehittää, tuottaa ja koordinoi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti yhteistyössä muiden verkoston yliopistojen kanssa.

”Sopimusneuvottelu oli melkoinen puristus, mutta CNS-verkoston tilanne on tällä hetkellä aika hyvä. Rahoituksemme on varmistettu lukuvuoden 2025-26 loppuun, joten nyt on helppo miettiä myös uusia avauksia”, kertoo kestävän talouden ja osuustoiminnan yliopistotutkija Taneli Vaskelainen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista.

Taneli Vaskelainen

Tulevassa opetussuunnitelmassa on tarjolla kahdeksan kurssia, jotka liittyvät kolmeen teemaan: osuustoiminnan perusperiaatteet, liiketoimintaosaaminen osuuskunnissa ja osuuskunnat ekologisina, sosiaalisina ja taloudellisina toimijoina.

Vaskelaisen mukaan kursseilla on riittänyt mukavasti osallistujia, ja opiskelijoilla on myös aitoa kiinnostusta osuustoimintaa kohtaan.
”Opiskelijat tietävät kuitenkin osuustoiminnasta vielä melko vähän. Heidän tietämyksensä esimerkiksi kestävän kehityksen tavoitteista on selvästi parempi”, toteaa Vaskelainen, joka vastaa CNS-verkoston kehitystyöstä.

Hänellä on selkeä näkemys verkkokurssien sisällöstä ja opetuksen suuntaviivoista myös tulevalle rahoituskaudelle.

”On varmistettava, että kurssitarjonta vastaa nykyvaatimuksia.”

”Tarkoituksena ei ole purkaa kokonaan vanhoja rakenteita, vaan rakentaa uutta vanhan päälle. On kuitenkin varmistettava, että kurssitarjonta vastaa nykyvaatimuksia, jotta osuustoiminnasta voidaan tehdä entistä kiinnostavampaa. Pohdimme myös, voisiko joistain kursseista tehdä ilmaisia ja kaikille avoimia MOOC-verkkokursseja (Massive Open Online Courses) ja toisista taas joidenkin opinto-ohjelmien runkokursseja.”

 

 

Left Menu Icon
Right Menu Icon