Kruunuhäät tekevät Soinin kuntaa tunnetuksi

Soinin Tapahtumat Osuuskunta on kunnan piristysruiske ja elinvoiman luoja.

Teksti Kari Uittomäki
Jaa artikkeli

Soini on noin kahdentuhannen asukkaan kunta Etelä-Pohjanmaalla aivan Keski-Suomen rajalla.

Kunnassa toimii aktiivinen tapahtumien järjestäjä Soinin Tapahtumat Osuuskunta, jonka näyttävintä toimintaa on perinteiset Kruunuhäät, jotka eivät tietenkään ole oikeat häät.

”Osuuskunta on perustettu nimensä mukaisesti tapahtumien järjestämistä varten. Järjestämme ja koordinoimme tapahtumia yhteistyössä eri yhdistysten kanssa. Tapahtumien tuotot jaetaan, mutta osuuskunta kantaa mahdollisen taloudellisen riskin”, osuuskunnan puheenjohtaja Heikki Lehisalo kuvailee.

Suuret kruunuhäät olivat 1800-luvulla tärkeä osa läntisen Suomen hääperinnettä. Pohjanmaalla perinne säilyi aina 1960-luvulle asti.

Hääseremonian lisäksi usein monipäiväiseen juhlaan sisältyi useita paikallisen kansanperinteen teemoja tansseineen, kulkueineen ja hääaterioineen sahtia unohtamatta.

Näyttävien kansallispukujen ohella kruunuhäissä nähtiin komeita hevoskärryjä, jotka kuljettivat juhlaväkeä.

”Soinin Tapahtumat Osuuskunta on järjestänyt Kruunuhäät yhteensä viitenä vuotena.”

Kruunuhäät järjestetään kesällä, yleensä juhannuksen aikoihin. Soinissa modernin ajan Kruunuhäät eivät ole aivan uusi asia.

Lehisalon mukaan Kruunuhäitä oli pidetty Soinissa perinnemielessä jo ennen kuin osuuskunta alkoi järjestää niitä historiasta kiinnostuneille.

”Soinin Tapahtumat Osuuskunta on järjestänyt Kruunuhäät yhteensä viitenä vuotena. Koronan vuoksi jouduimme pitämään parin-kolmen vuoden tauon. Vasta nyt ollaan päästy normaaliin rytmiin.”

Lehisalon mukaan osuuskunnan tulot muodostuvat pääasiallisesti

Kruunuhäiden tanssiaisten lipputuloista. Kunnan läpi kulkeva hääkulkue on tietenkin katsojille ilmainen.

Yrittäjä Heikki Lehisalo on Soinin Tapahtumat Osuuskunnan puheenjohtaja.

Näyttävä kulkue keskustan halki

Kruunuhäät-esitys alkaa näyttävällä hevoskulkueella Soinin keskustan läpi. Kulkueeseen kuuluvat morsiuspari, morsiusparin vanhemmat sekä paikkakunnan kerma, kuten pappi, lääkäri ja vallesmannin.

Mukana ovat myös tanssijat, kylän lapset, kenkkäri eli juomanlaskijat, piika, renki ja tietenkin häjyt.

Kulkue päättyy Soinin Yhteistalolle, jossa pidetään perinteinen hääjuhla tanssiesityksineen.

Olennainen osa kruunuhääperinnettä ovat morsiamen ryöstö, häjyjen aiheuttama hämminki, päänpeittäjäiset sekä perinteiset iltatanssit.

Tapahtuman keskiöissä on juhlavasti pukeutunut morsian päässään suuri hääkruunu, josta koko juhla on saanut nimensä.

”Osuuskunta on elvyttänyt ja ylläpitänyt perinnettä, mutta joutunut myös muokkaamaan ja lyhentämään tapahtumaa. Kuitenkin tärkeät asiat, kuten hevoset, pyritään pitämään mukana tapahtumassa niin kauan kuin se on mahdollista”, Lehisalo kertoo.

Kansanperinteen ylläpitäminen sopii hänen mielestään hyvin osuuskuntamuotoiseen toimintaan.

Alun perin Kruunuhäitä oli järjestämässä useita eri tahoja, mutta viime vuosina osuuskunta on ottanut yhä enemmän vastuusta tapahtuman järjestämisestä.

Toki osuuskunta on jakanut tehtäviä – kuten ravintolapalvelut tai liikennejärjestelyt – myös muille toimijoille.

Yhteistyötä kunnan kanssa

Kruunuhäät kerää kuntalaiset yhteen, mutta tapahtuman laajuuden takia osa häiden osallistujista tulee myös Soinin ulkopuolelta.

Tapahtuman järjestelyt ovat luonnollisesti iso ponnistus myös osuuskunnalle itselleen.

”Tanssiaisiin on osallistunut vuosittain lähes 500 henkeä, ja tunnelma niissä on ollut aina erittäin korkealla. Lisäksi kulkuetta on ollut katsomassa lähemmäs parituhatta ihmistä. Osuuskunnan järjestämillä tapahtumilla on vuosien varrella ollut suuri merkitys kuntalaisille, kesäasukkaille ja matkailijoille. Soinin kunnan kanssa on tehty tiivistä yhteistyötä”, Lehisalo valottaa.

Soinin kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi kertookin, että Kruunuhäät ovat Soinin kesän yksi merkittävimpiä ja näyttävimpiä tapahtumia. Kunta on myös tukenut Kruunuhäitä ja ostanut osuuskunnalta muutakin työtä.

”Soinissa on useita aktiivisia toimijoita, jotka tuovat kuntaan eloa. Soinin Tapahtumat Osuuskunta on yksi niistä. Kruunuhäät tuovat vierailijoita kuntaan ja tekevät Soinia tunnetuksi”, kiittelee Rannanjärvi, joka siirtyy tammikuussa Hämeenkyröön kunnanjohtajaksi.

Johanna Rannanjärvi

Vanhoja työtapoja ja koneita

Ennen Kruunuhäitä osuuskunnan merkittävin vuotuinen tapahtuma oli Wanhan Ajan Päivät. Ne järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996 ja viimeisen kerran 2016.

Alun perin vanhojen työtapojen ja -välineiden harrastajan järjestämästä pärehöylänäytöksestä alkunsa saanut tapahtuma kasvoi kaksipäiväiseksi perinnejuhlaksi.

Vuonna 2002 perustettu osuuskunta ehti järjestää tapahtuman viisitoista kertaa. Kävijöitä oli parhaimmillaan paikalla jopa 5000, jolloin kunnan väkimäärä kaksinkertaistui.

Tilaisuutta järjestämässä oli lisäksi urheiluseuroja ja Lions Club.

Wanhan Ajan Päivillä vuonna 2009 esiteltiin pärehöylän toimintaa. Kuva: Soinin Tapahtumat Osuuskunta

Tapahtuman päättymisen syy oli Lehisalon mukaan maanomistajan haluttomuus jatkaa tapahtuma-alueen vuokrausta.

”Wanhan Ajan Päivissä oli aina jokin teema, kuten vanhat koneet, perinteiset työtavat ja maaseutuun liittyvät asiat. Joka vuosi teema oli erilainen.”

Soinin Tapahtumat Osuuskunnan muuta toimintaa ovat joulumyyjäiset aina joulukuun alussa. Lisäksi kuluvana vuonna osuuskunta on esimerkiksi avustanut Soinin Luonto- ja erämessuilla.

Heikki Lehisalon mukaan vuoden 2024 toimintasuunnitelmassa ovat Kruunuhäät tai Katutanssit sekä totta kai joulumyyjäiset. Muitakin tapahtumia organisoidaan tarvittaessa.

 

 

Left Menu Icon
Right Menu Icon