Pienosuuskunnat

Yhteisö luovan työn tueksi

Seinäjoella toimiva Osuuskunta Nostates syntyi vuonna 2024 luovan alan tekijöiden yhteisöksi, jossa taiteilijat saavat käyttöönsä työtiloja, residenssipaikkoja ja mahdollisuuden jakaa osaamistaan. Osuuskunnan toiminnanjohtaja Niina Keltamäki ja hallituksen puheenjohtaja Minna Bengs pyörittävät yrityksen arkea.

Työtä omilla ehdoilla ja yhteisön tuella

Pensasaitojen leikkausta, lumitöitä, siivousta tai apua ikäihmisille arjen askareissa – Joensuusta käsin toimiva Pohjois-Karjalan Napakka Osuuskunta on jo vuodesta 2004 tarjonnut laajan valikoiman palveluja ja joustavan työpaikan eri alan ammattilaisille.

Muista kehittää osuuskuntaasi

Osuuskuntaa pitää kehittää kuten mitä tahansa yritystä. Oman lisänsä tuo osuuskunnan kaksoisluonne: se on toisaalta liikeyritys, jonka tehtävänä on tehdä bisnestä, toisaalta taas jäsentensä yhteisö. Parhaiten kehittäminen onnistuu, kun se on suunnitelmallista, säännöllistä ja pohjautuu osuuskunnan toiminnan strategiaan.

Ihmisten – ei koneiden – soittamaa musiikkia

Jyväskyläläinen Univaltakunta OSK perustettiin kesällä 2024 ja se toimii aidon, ihmisen soittaman musiikin äänittämisen puolesta. Perustaja ja hallituksen puheenjohtajana toimiva Ville Mikkola kertoo osuuskunnan taustasta ja tavoitteista.

Kameralla ja siveltimellä

Valokuvataiteilijoiden Värivedostusosuuskunta Värinä syntyi vuonna 2000 tarpeesta tarjota taiteilijoille mahdollisuus jatkaa työskentelyä värivedostuksen parissa myös oppilaitosvuosien jälkeen. Monelle valokuvataiteilijalle itsenäinen vedostustyö on olennainen osa teosten luomisprosessia, ja oman laitteiston ylläpito yksin olisi ollut liian kallista.

Pienosuuskunta työnantajana

Osuuskunnan toimiessa jäsenten markkinointi- tai laskutusosuuskuntana, voidaan välttää perinteisiä työsuhteiden rajoitteita, koska työntekijä ainoastaan laskuttaa tehdyn työn osuuskunnan kautta. Mutta kun esimerkiksi työosuuskunta on työnantajan roolissa, tulee eteen vastuita ja velvoitteita:

Left Menu Icon
Right Menu Icon