Alkuvuodesta uutisoitiin, että kansanedustaja Alexander Stubb pitää maksullisia alustuksia eduskuntatyön ohella. Politiikan tutkijat ja toimittajat kummeksuivat asiaa. Sosiaalisessa mediassa Stubbia ymmärsivät lähinnä yksityisen sektorin asiantuntijat ja johtajat. Jokainen saa vapaasti hinnoitella osaamisensa, kuului perustelu.
Episodi paljasti asenne-eroja ja tietämättömyyttä. Demokratian pelikentän ja muun työelämän eroja ei tunnisteta.
Ensimmäinen iso ero on käsitys työstä. Toisin kuin johtaja, työntekijä tai yrittäjä, kansanedustaja on luottamustehtävässä. Mandaatti tulee suoraan kansalta vaaleissa. Vaikka eduskunta maksaa palkan, se ei ole edustajan työnantaja.
Työn erityisluonnetta kuvaa se, että edustajan erottamisesta ja työn keskeytymisestä säädetään perustuslaissa. Se korostaa edustajan riippumattomuutta. Edustajan asema on turvattu myös kohtuullisella korvauksella. Palkkio ja usein parjattu puoluetuki ovat osaselityksiä sille, miksi korruptio on vähäistä suomalaisessa politiikassa.
Vuodet politiikan huipulla kerryttävät osaamista, jota ei voi saada muualta. Miksi asiantuntemusta ei saisi hinnoitella? Mikä hillitsee tiedon jakamista?
Rajoittavia tekijöitä ovat useita. Esimerkiksi ulko- ja puolustusvaliokunnissa käsitellään salassa pidettävää tietoa. Kaikkien valiokuntien kokoukset ovat suljettuja, ja asioista tiedottaa tarvittaessa puheenjohtaja.
Näin pyritään takaamaan työrauha ja varmistamaan, että Suomi osana EU:ta ja kansainvälistä yhteisöä toimii luotettavasti. Politiikan loputon kilpailu ei saa vahingoittaa kansallisia intressejä.
Suljetut ovet ovat ristiriidassa demokratian ihanteiden kanssa. Avoimuutta ja kansalaisten oikeutta tietoon painotetaan vasta, kun valmistelu on tukevalla pohjalla. Tämä ei estä poliitikkoja spekuloimasta, mutta liikkumatila pitää ymmärtää. Vuodot syövät luottamusta.
Pelisääntöihin kuuluu, että palvellessaan kansaa edustaja ei hinnoittele työtään. Hän kirjoittaa, kiertää ja puhuu sillä palkalla, mitä saa eduskunnasta.
Vain siviiliammattiaan sivussa harjoittavat edustajat ovat poikkeus. Lääkäri-kansanedustaja voi hoitaa potilaitaan viikonloppuna, taiteilija hinnoitella töitään ja viljelijä pitää peltonsa kunnossa. Ammattitaidon ja yritystoiminnan ylläpitäminen on hyväksyttävää.
Ajatusleikki auttaa ymmärtämään, miksi edustajan työstä ei voi tehdä sekä sivu- että päätointa. Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja voisi istuntoviikolla hankkia ennakoivaa tietoa verotuksesta ja konsulttina kertoa siitä iltaisin ja viikonloppuisin. Kysyntää olisi ja hinta varmasti korkeampi kuin esimerkiksi talousvaliokunnan rivijäsenen alustuksella.
Miten menettely vaikuttaisi politiikkaan? Mitä tapahtuisi päätöksenteolle, joka toimii luottamuksen varassa?
Jos tietoa ja tulkintoja myytäisiin, sopiminen muuttuisi mahdottomaksi. Meteliä syntyisi, päätöksiä ei. Jos edustajaan saisi yhteyden maksamalla, politiikasta tulisi vahvimpien pelikenttä. Yhteiskuntarauha murenisi samalla kun ihmisten usko kansanvaltaan.
Monet yritykset ovat ulkoistaneet yhteiskunnallisen osaamisensa viestintä- ja lobbaustoimistoille. Se on keino pitää edes pää pinnalla. Varmempaa olisi, jos yritysten edustajat ymmärtäisivät itse perusasiat: missä menevät demokratian rajat ja milloin ollaan riskivyöhykkeellä. Politiikan lukutaitokin auttaisi. Ainakin kannattaisi hoksata, että käsitys demokratiasta kuvaa aina yritysjohtajan ja yrityksen arvoja.
KARINA JUTILA
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja e2 Ajatuspajan johtaja.