Flipperi-harrastus on sangen pääomaa vaativaa toimintaa. Uusien flippereiden hintataso on 8 000–12 000 euroa. Käytettyjen flipperien hinnat liikkuvat yleensä 1 000–10 000 eurossa. Muutamilla sadoilla euroilla voi saada vain todella heikossa kunnossa olevan, keräilyarvottoman koneen.
”Vanha sananlasku kuuluu. Flippereitä on kahdenlaisia, rikkinäisiä ja niitä, jotka ovat menossa rikki”, kertoo osuuskunnan hallituksen jäsen Jani Saari.
Harrastukseen kuuluu kiinteänä osana pelaamisen lisäksi myös laitteiden korjaaminen.
Idea Pinball Unionin perustamisesta sai alkunsa, kun viisi flipperiharrastajaa päätyi laittamaan laitteitaan yhden katon alle vuonna 2018. Toiminta alkoi nimellä Näsin Neulapallokerho.
Yksi nykyisistä jäsenistä tarjosi yrityksensä ylimääräisestä varastotilasta ensimmäisen vuokrattavan tilan. Jäsenyyskriteerinä oli yhden flipperin tuonti hallille.
Osuuskunta tarpeeseen
Tarve osuuskunnalle syntyi, kun päävuokralaisena toiminut yritys tarvitsi lisää tila ja muutti toisaalle. Tällöin flipperit jäivät tiloihin, ja vierestä saatiin vuokrattua lisää tilaa. Samalla tuli tarve yhteisömuodolle.
”Osuuskunta tuntui luontevalta yritysmuodolta etenkin sen demokraattisuuden vuoksi. Se mahdollistaa jokaisen jäsenen oman toiminnan yhteisen toiminnan ohessa”, osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Mikko Kulmala taustoittaa ja jatkaa:
”Yrityksenä olemme uskottava toimija, pystymme laskuttamaan ja voimme vastaanottaa korttimaksuja”
”Jäsenyyskriteerinä oli yhden flipperin tuonti hallille.”
Myös Jani Saari on samoilla linjoilla: ”Osuuskunta on selkeä malli ja siinä on vähemmän byrokratiaa esimerkiksi omistuspohjan jakautumisen suhteen.”
Tiimipäivät ja pikkujoulut ovat tärkeitä tulonlähteitä osuuskunnalle viikoittaisten avointen peli-iltojen lisäksi. Vuoden 2021 syys- ja pikkujoulusesonki myytiin käytännössä loppuun.
”Suurin haaste on saada vuokrat kasaan. Välillä osuuskunnan jäsenet maksavat kuukausimaksua koneidensa säilytyksestä. Hyvinä kuukausina ulkopuolisten asiakkaiden maksut kattavat kulut”, valottaa Kulmala.
Hallilla on 40 Flipperiä, joista noin kymmenen on tälläkin hetkellä rikki. Jäsenistöllä on yhteensä noin 70 laitetta. Osa laitteista on jäsenten kodeissa ja joitain esimerkiksi ravintoloissa kolikoilla pelattavissa osuuskunnan operoimana.
Suuremmat tilat tulevaisuudessa?
”Tilat ovat käytännössä täynnä. Keskustelu pyöriikin lähinnä sen ympärillä, että kuka veisi laitteensa muualle, jotta saataisiin taas uusia tilalle. Hiljaisessa etsinnässä on ollut uudet tilat osuuskunnalle. Nyt tilat ovat noin 170 neliömetriä, mutta haussa olisi noin 300 neliön tilat”, kertoo Saari.
Tulevaisuuden suhteen ideoita on osuuskunnassa heitelty ilmoille esimerkiksi hallin pidemmästä aukiolosta. Se vaatisi kuitenkin täysipäiväistä työtä, eikä ole siksi ajankohtainen.
”Nyt keskitymme olemassa olevan toiminnan kehittämiseen ja palveluiden parantamiseen”, Jani Saari päättää.
Juttu on julkaistu OT-lehdessä syksyllä 2022.