Kesäkuun loppuun asti EU-puheenjohtajamaana toimivan Ranskan tavoitteena on ollut ilmastoystävällisten maatalouden ja metsätalouden mallien vahvistaminen unionin laajuisesti.
Ranska on myös nostanut esiin hiiliviljelyn hyviä käytänteitä, rahoitusmekanismeja ja sertifiointijärjestelmiä, ja pyrkinyt motivoimaan viljelijöitä käyttämään niitä.
Ranskan maataloudelle on asetettu tavoitteeksi leikata kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen 2050 mennessä 46 prosentilla vuoden 2015 tasoon verrattuna.
Pyrkimystä tukevat myös kuluttajien kasvavat vaatimukset saada lisää tietoa elintarvikkeiden ympäristövaikutuksista, mukaan lukien kasvihuonekaasupäästöistä.
Tavoitteena on vähentää metaanipäästöjä erityisesti karjan lannasta sekä jätevesistä ja muuttaa maatalousmaa hiilinieluksi maaperää parantavien maanhoitokäytäntöjen avulla.
Vertailun vuoksi Suomi tavoittelee maatalouden kasvihuonekaasupäästöille CAP-suunnitelmaan liittyvillä ja sen ulkopuolisilla toimilla yhteensä 29 prosentin vähennystä jo vuoteen 2035 mennessä.
Bretagne näyttää suuntaa
Hiilensidonta on kuuma peruna erityisesti Bretagnessa, joka on Ranskan maatalouden ja meijeriteollisuuden keskus. Neljä kymmenestä alueen maatilasta tuottaa maitoa.
Noin 11 300 bretagnelaista maitotilaa tuotti 5,6 miljoonaa tonnia maitoa vuonna 2017, mikä on yli 22 prosenttia kansallisesta tuotannosta.
Maidon keräilystä ja toimituksista 64 prosenttia on Bretagnessa osuuskuntien vastuulla.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana markkinoiden keskittyminen on lisääntynyt alueellisessa meijeriteollisuudessa.
Tehotuotannon intensiiviset menetelmät ovat myös Bretagnessa vaikuttaneet kielteisesti ympäristöön.
”Samalla kun tehostetaan teollisuuden suorituskykyä, pienennetään hiilijalanjälkeä.”
Siitä huolimatta edistystä tapahtuu koko ajan. Tiivistettynä: vähemmän typpeä, enemmän luomusertifikaatteja.
Viime vuosina Bretagne on halunnut näyttäytyä kestävän kehityksen ja energiatehokkuuden pioneerina.
Samalla kun tehostetaan teollisuuden ja markkinoinnin suorituskykyä, pienennetään hiilijalanjälkeä ja lisätään energiaomavaraisuutta.
Alueella on useita potentiaalisia energialähteitä: biomassaa, maatalousjätettä ja energiapuuta sekä tuuli- ja vesivoimaa.
Maanviljely ratkaisu, ei ongelma
EU-asiantuntija Claire Martin Ranskan maatalousosuuskuntien järjestöstä (La Coopération Agricole) sanoo ilmastonmuutoksen torjunnan olevan erittäin tärkeä aihe Ranskan maitosektorille, erityisesti meijeriosuuskunnille.
”Ranskalaiset meijeriosuuskunnat haluavat myötävaikuttaa Pariisin sopimuksessa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Tässä viitekehyksessä sekä hiilidioksidipäästöjen vähentäminen että hiilen sitominen ovat strategisesti tärkeitä”, toteaa Martin.
Ranskan maitoala on tehnyt sitoumuksia osana sosiaalisen vastuun lähestymistapaa. Yksi kahdeksasta sitoumuksesta on vähentää tehtaalta tulevan maidon hiilijälkeä 17 prosenttia per litra vuoteen 2025 mennessä. Meijeriosuuskunnat ovat mukana osuudessa maatilojen ja meijeriteollisuuden osalta.
Martinin mukaan myös hiiliviljelyllä on suuri merkitys nyt ja tulevaisuudessa.
”Haluamme muistuttaa, että maanviljely on yksi ratkaisu ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Tekniikan optimoinnin ansiosta ympäristönsuojelullinen suorituskyky on synonyymi maatilan taloudelliselle suorituskyvylle. Maidontuottajilla on siis myös liiketaloudellinen intressi parantaa käytäntöjään”, arvioi Martin.
La Coopération Agricolessa on mukana 2 300 maatalous- ja elintarvikealan osuuskuntaa, pääasiassa pk-yrityksiä.
Vuonna 2014 maatalousalan osuuskunnat työllistivät Ranskassa yli 160 000 henkilöä. Noin kolme neljästä maanviljelijästä kuuluu vähintään yhteen osuuskuntaan.
Maatalousosuuskunnilla on joka kolmas elintarvikemerkki Ranskassa. Niiden osuus Ranskan elintarviketeollisuudesta on 40 prosenttia.
Hiilensidonnasta uusi bisnes?
Euroopan tuottaja- ja osuustoimintajärjestö Copa-Cogeca on tukenut aktiivisesti EU:n ilmastotoimia jo vuodesta 2015 alkaen ja erityisesti hiilensidontaa osana poliittista pakettia.
”Mielestämme maa- ja metsätalous ovat ensisijaisia hiilensidonnan toimijoita. Hiilensidonta täydentää alan ensisijaista roolia ruuan ja kuidun tuottajana. Se on myös potentiaalinen uusi, täydentävä tulonlähde markkinoilta, ja sitä tarvitaan alan pitkäaikaisen kannattavuuden takia”, Copa-Cogecan pääsihteeri Pekka Pesonen sanoo.
Hänen mukaansa julkinen tuki on alenemassa, ja markkinoiden kilpailu kiristyy kansainvälisen kaupan avautuessa.
Tämän vuoksi viljelijät ja metsänomistajat tarvitsevat uusia tulonlähteitä ollakseen kilpailukykyisiä houkuttelemaan uusia yrittäjiä alalle.
Kansalliset piirteet huomioitava toimenpiteissä
Eroaako suomalaisen ja ranskalaisen viljelijän tilanne toisistaan hiiliviljelyyn ryhtymisessä esimerkiksi tukipolitiikassa?
”EU:n tukipolitiikka antaa periaatteessa kaikille jäsenmaille ja viljelijöille samankaltaiset edellytykset järjestää kestävyystoimenpiteitä vaikkapa sitten ilmastotoimissa. Ehkä suurin ero Ranskan ja Suomen välillä on meidän metsiemme suhteellisesti suurempi painoarvo kansallisissa ilmastotoimissa. Maatalouden tuotannon osalta ei suuria eroja ole”, Pesonen vastaa.
Toimenpiteet liittyvät hänen mukaansa kasvipeitteisyyteen, viljelykiertoon ja uusien teknologioiden käyttöönottoon.
”On kuitenkin otettava huomioon esimerkiksi Suomea rankasti kohteleva turvemaiden ennallistamisvaatimus, jolla on varmasti meillä Ranskaa suurempi vaikutus tilojen toimintaan.”
”Suurin ero Ranskan ja Suomen välillä on metsiemme suhteellisesti suurempi painoarvo kansallisissa ilmastotoimissa.”
Osuuskuntien tuettava jäseniään
Pekka Pesosen mukaan eurooppalaiset tuottajaosuuskunnat kannattavat tukipolitiikan kannustimia siirtymisessä kestävämpään tuotantotapaan.
”Olemme käyttäneet samankaltaista ajattelutapaa esimerkiksi luomussa, jossa siirtymävaiheen tuen tulee olla riittävä, jopa avokätinen, mutta lisätuoton olisi lopulta tultava markkinoilta. Pysyvään uuteen tuotantotukeen ei yksinkertaisesti ole riittävää rahoitusta kokonaistuen alentuessa reaalisesti.”
EU:n maatalousosuuskuntien rooli on tukea jäseniään markkinaehtoiseen, kestävämpään tuotantotapaan siirryttäessä.
Tähän voi liittyä neuvontaa, sopimusjärjestelyjä, investointitukea tai vaikkapa konkreettista viljelijöiden tilatason toimien esittelyä asiakas- ja kuluttajasuhteessa.
”Osuuskunnat ovat lähellä omia jäseniään, joten tuotteiden alkuperän ja siihen liittyvien tekijöiden käyttäminen osana ruokaketjun tiedonvälitystä on luonnollinen osa yhteistyötä. Joissakin tapauksissa voisi olla perusteltua esitellä esimerkiksi tuottajalle jäävää osuutta kestävämmin tuotetun tuotteen hinnassa.”
Osuuskunnilla olisi Pesosen mielestä tässä luontainen etulyöntiasema, ja se parantaisi samalla ruokaketjun läpinäkyvyyttä. Samalla se motivoisi viljelijää.
Ukrainan sodan varjo
Meneillään oleva Ukrainan sota tuo sekin omat paineensa EU:n tuottajille.
”Eurooppalaisen ruuantuotannon haaste on turvata elintarvikkeiden vakaa ja riittävä tarjonta samalla kun parannamme tuotannon kestävyyttä niin ympäristön, talouden kuin yhteiskunnan sosiaalisten tavoitteidenkin osalta. Sota on paljastanut ruokaturvan tärkeyden.”
Pesonen korostaa, ettei ruoka ole loppumassa EU:sta, mutta hintojen heilahtelu vaikuttaa niin meillä kuin muuallakin.
”EU-kansalaisilla voi olla paremmat edellytykset maksaa ruuastaan, mutta jo unionin lähialueilla hintojen nousu aiheuttaa selvästi suuremman poliittisen ongelman”, sanoo Pesonen ja jatkaa:
”Huoltovarmuudesta on myös EU:ssa huolehdittava, eikä se ole nyt kovin yksinkertaista, jos tuontiriippuvuudesta halutaan eroon.”