Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Sarkkinen puhuu osuustoimintamallista sujuvan syvästi ja esittää olennaiset kysymykset. Oululaisen puheesta saa tosiaankin varsin pian selville, että tässä on nyt ymmärrystä.
Mistä tämä johtuu?
Sarkkinen on historian maisteri Oulun yliopistosta. Kiinnostus aatehistoriaan ja osuustoimintaliikkeeseen näkyy siinä, että Sarkkinen on äskettäin lukenut legendaarisen osuustoimintavalistajan Yrjö Kallisen elämäkerran.
Osuustoiminnan reaalielämä ja mahdollisuudet ovat olleet esillä myös vasemmistoliiton sisäisissä keskusteluissa muun muassa kun on pohdittu tulevaisuuden taloutta ja työtä.
”Vapaa kilpailu johtaa usein monopolirakenteisiin, kun suuret yritykset ostavat kilpailijat pois markkinoilta. Menestyviä osuustoimintayrityksiä ei voi ostaa, joka voi olla joillekin pulma. Yritysmalli ankkuroi yrityksen ihmisiin ja yhteisöönsä.”
Hän myös toiselta puolelta tunnistaa, että anglo-amerikkalainen, pitkälti englanninkielinen tiede ei ideologisena rakenteena välttämättä suosi osuustoimintaa.
Sarkkisen tiedoilla voisi ajatella hänen olevan osuustoimintayritysten hallinnossa. EI kuitenkaan ole. Miksi? Sarkkinen vastaa, että on kysytty vaaleihin, mutta hän on ollut tietoisesti lähtemättä hänen poliitikko-roolinsa vuoksi.
Sarkkinen pohtii, että osuustoiminnalla ryhdyttiin ratkomaan 1900-luvulla silloisia suuria yhteiskunnallisia pulmakysymyksiä ja sillä voidaan ratkoa myös tämän ajan isoja kysymyksiä. Hän näkee mahdollisuuksia tekniikan kehityksen myötä muun muassa hajautetun ympäristöystävällisen energiatuotannon piirissä. Niitä on myös liikenteen puolella.
”Miksi taloyhtiön asukkailla ei voisi olla 20 yksityisen henkilöauton sijaan 10 yhteiskäyttöistä autoa”, kysyy Sarkkinen.
Hän etsintäkuuluttaa nyt ja myös tulevaisuudessa kaikki ne lainsäädännölliset esteet, jotka voivat haitata osuustoimintamallin kehittymistä; olivat sitten tarkoituksettomia tai ideologisia. Niihin pitää tarttua.
Kuulostaa hyvältä.
