Joulupukin kotikaupunki Rovaniemi on ponkaissut matkailutulossa Suomen kolmanneksi suurimmaksi kaupungiksi. Joulu- ja talvimatkailun on laskettu tuovan Lapin aluetalouteen 4 868 euroa asukasta kohden.
Välittömän matkailutulon määrä Rovaniemellä oli viime vuonna 314 miljoonaa euroa, ja kaupunki sai matkailun palkkatuotoista kunnallisveroa lähes viisi miljoonaa euroa.
Napapiirillä toimivan Joulupukin Pajakylän liikevaihto on 100 miljoonaa euron luokkaa.
”Joulupukin ja revontulien vetovoima on merkittävä, mutta niiden rinnalle ovat kirineet hiljaisuus, lumi, puhdas luonto ja turvallisuus. Nämä ovat elämyksiä suurkaupunkien asukkaille”, Joulupukin Pajakylän osuuskunnan touhutonttu Antti Nikander Rovaniemeltä kertoo.
Joulupukki työkaverina
Nikanderin virallisempi titteli on kehittämispäällikkö, mutta koska miehen työkaverina hyörii joulupukki, ja koska työasukin on kuin tontulla, silloin touhutonttu kuvaa Nikanderin pestiä parhaiten.
”Joulupukki reissaa ympäri maailmaa. Hän on hyvin arvovaltainen instituutio, jota kyllä kuunnellaan.”
Pajakylän osuuskunnan jäsenyrityksinä on tällä hetkellä 67 matkailijoita palvelevaa yritystä, joille osuuskunta tarjoaa puitteet toimintaan. Jäsenmaksu on portaittainen, jotta pienemmätkin yritykset pääsevät mukaan.
”Osuustoimintaa tehdään yrittäjiä varten, he ovat tyytyväisiä ja motivoituneita.”
”Osuuskunnan rahoitus hankitaan pääosin muualta. Vuotuinen toimintabudjetti on muutamien satojen tuhansien eurojen luokkaa.”
Antti Nikander herätti osuuskunnan ruususen unesta vuonna 2016, ja tämän jälkeen Napapiirin yritykset syttyivät osuustoimintaan. Osuuskunta toimii yritysten kokoavana voimana, ei kilpailijana.
”Osuustoimintaa tehdään yrittäjiä varten, he ovat tyytyväisiä ja motivoituneita. Uusiakin yrityksiä on tulossa jäseniksi.”
Joulubrändin vartija
Koska osuuskunta toimii Rovaniemen joulubrändin vartijana ja käytännön operaattorina, tämä asettaa yrityksille tiettyjä reunaehtoja. ”Ihan kaikki toiminta ei sovi tänne”, Nikander selvittää.
Vaikka Rovaniemi on joulupukin kotikaupunki, sitä ei juuri huomaa ennen kuin vasta 12 kilometriä kaupunkikeskustan pohjoispuolella Joulupukin Pajakylässä, joka seisoo keskellä Napapiiriä. Ensi vuonna Napapiirin matkailun alkamisesta tulee 75 vuotta.
Rovaniemi on uskonut joulubrändin huolenpidon osuuskunnalle ympärivuotisesti.
”Pajakylä on joulun keskus. Joulua on yritetty kaapata ulkomaille monestikin, mutta siinä ei ole onnistuttu.”
Osuuskunnan brändiarvoja ovat muun muassa antaminen ja välittäminen sekä aitous, luovuus ja yllättävyys.
”Joulua on yritetty kaapata ulkomaille monestikin, mutta siinä ei ole onnistuttu.”
”Arvot toteutuvat samassa suhteessa, jolla osuuskunnan jäsenet heittäytyvät mukaan joulun tunnelman luomiseen.”
Osuustoiminta sopii Nikanderin mielestä jouluiseen ympäristöön hyvin, eikä raha ole tärkeintä.
”Raha on seurausta siitä, että asiat on tehty hyvin. Arvopohja ja yhteisöllisyys ovat meille tärkeitä.”
Kestävä matkailu ja kiertotalous ovat Pajakylän osuuskunnalle tärkeitä ja näihin yritykset ovat sitoutuneet. Osuuskunta on julkaissut jäsenilleen kestävän matkailun käsikirjan.
”Kun kansainväliset matkanjärjestäjät kysyvät meiltä, onko heille tärkeät ympäristöasiat huomioitu, tähän on helppo vastata myöntävästi. Tämä on matkailubisneksen jatkuvuuden edellytys.”
Osuuskunnalla on paitsi operatiivista toimintaa ja sen johtamista, myös useita kehittämishankkeita sekä nettisivut ja sosiaalinen media.
Vaikka suurin osa osuuskunnan jäsenyrityksistä on Pajakylässä, toimii useita matkailuaktiviteettejä tarjoavia yrityksiä myös ympäröivässä maakunnassa, näistä kauimmainen 70 kilometrin päässä.
Matkailussa kova noste
Rovaniemellä kirjattiin 1,2 miljoonaa yöpymistä viime vuonna. Kasvua edellisvuoteen oli 30 prosenttia matkailijoiden määrän ollessa lähes 600 000. Tänä talvena lyödään jälleen uudet ennätykset.
”Pajakylässä määrällinen kapasiteetti on tullut vastaan jo vuosia sitten. Joudumme sanomaan ei yhä useammalle matkanjärjestäjälle”, Nikander kertoo.
Matkailun kasvu näkyy myös Pajakylän lähellä sijaitsevalla Rovaniemen lentokentällä, jossa käy jouluna melkoinen vilske, sillä turisteja kuljettavien säännöllisten reittilentojen määrä on lyhyessä ajassa tuplaantunut noin 60:een. Tämän lisäksi kentälle saapuu joulun aikaan satoja charter-lentoja.
Koska kentän kapasiteetti on jo äärirajoilla, matkailulentoja on ryhdytty porrastamaan ja niitä saapuu kiivaimpana joulusesonkina muutaman minuutin välein lähes vuorokauden ympäri.
”Säännöllisten reittilentojen määrä on lyhyessä ajassa tuplaantunut.”
Rovaniemellä toimivien hotellien ja noin 1 600 Airbnb-kohteen varauskirjat on buukattu jouluna täyteen. Joulukuussa turisti voi joutua pulittamaan majoituksestaan jopa 900–1 000 euroa vuorokaudelta.
”Majoitus on melkoinen pullonkaula Rovaniemellä, sillä petipaikkoja on vain 6 000, joista 1 500 sijaitsee Pajakylän alueella.”
Suurten ja keskisuurten kaupunkien vertailussa vain Helsinki (1,5 miljardia euroa), Tampere (579 miljoonaa euroa) ja Turku (381 miljoonaa euroa) olivat matkailutulossa Rovaniemen edellä viime vuonna.
Katso lisää Joulupukin Pajakylän tunnelmia videosta: