Osuuskuntien hallintoneuvosto – piilevä voimavara?

Hallintoneuvosto on lähes kaikissa merkittävissä suomalaisissa osuuskunnissa ja keskinäisissä vakuutusyhtiöissä. Lain mukaan hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa hallintoa.

Teksti Kari Huhtala
Jaa artikkeli

Osuuskunnan säännöissä voidaan määrätä, että hallintoneuvosto valitsee hallituksen, mikä onkin tavallinen käytäntö.

Mielenkiintoinen asia on, että hallintoneuvosto voi myös antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä.

Tämän on ymmärretty tarkoittavan osuuskunnan toiminnan merkittävää laajentamista, supistamista tai kokonaan uudelle liiketoiminta-alueelle lähtemistä.

Onko hallintoneuvostolla valtaa?

Osuuskuntien, kuten osakeyhtiöiden, hallituksilla on lain mukaan yleistoimivalta.

Se tarkoittaa, että hallitus johtaa osuuskuntaa ja päättää kaikista niistä asioista, jotka lain tai sääntöjen perusteella eivät kuulu osuuskuntakokoukselle tai hallintoneuvostolle.

Tämä koskee myös liiketoimintapäätöksiä, kuten strategisesti tai taloudellisesti merkittäviä yksittäisiä investointeja.

Rajoittuuko hallintoneuvoston valta hallituksen valvontaan?

Ei pelkästään, koska säännöissä voidaan määrätä, että sen tehtävänä on myös antaa lausunto tilinpäätöksestä osuuskunnan kokoukselle tai edustajistolle.

Hallintoneuvoston valtaan voi sääntömääräyksellä kuulua myös hallituksen tai sen yksittäisten jäsenten nimittäminen ja erottaminen.

Säännöissä voidaan myös määrätä, että hallintoneuvosto valitsee toimitusjohtajan.

Hallintoneuvosto omistajien asialla

Hallintoneuvoston rooliin kuuluu varmistaa, että osuuskunnan toiminta lopulta tähtää jäsenistön etujen ja odotusten toteutumiseen.

Työnjako hallituksen kanssa on selkeä siinä mielessä, että hallitus vastaa osuuskunnan menestymisestä yrityksenä.

Jos hallintoneuvostoa ei ole, hallitus joutuu kokonaisuudessaan vastaamaan sekä jäsenetujen toteutumisesta että osuuskunnan menestyksestä.

Mistä hallintoneuvosto saa tarvittavat tiedot, jotta se voi suoriutua valvontatehtävästään?

”Kaiken A ja O on hallintoneuvoston ja hallituksen vuorovaikutus, joka lisää keskinäistä luottamusta.”

Yksi keino on perustaa hallintoneuvostolle avustava toimielin, joka hallintoneuvoston lukuun tarkkailee hallitusta ja johtoa ja raportoi siitä hallintoneuvostolle.

Tällöin hallintoneuvoston valvonta ei jää pelkäksi jälkikäteisvalvonnaksi. Kaiken A ja O on kuitenkin hallintoneuvoston ja hallituksen vuorovaikutus, joka lisää keskinäistä luottamusta.

Hallintoneuvoston puheenjohtaja voi olla merkittävä henkilö hallintoneuvoston ja hallituksen vuorovaikutuksessa.

Tekemäni selvityksen mukaan hän osallistuu pääsääntöisesti hallituksen kokouksiin osuuskaupoissa, keskinäisissä vakuutusyhtiöissä ja tuottajaosuuskunnissa. Hänellä on niin ikään kokouksessa puheoikeus.

Merkittävän poikkeuksen tekevät osuuspankit, joissa hallintoneuvoston puheenjohtaja osallistuu hallituksen kokoukseen vain kutsuttaessa ja silloin, kun käsiteltävä asia sitä edellyttää.

Mihin hallintoneuvostot suuntaavat?

Useissa suomalaissa osuuskunnissa hallintoneuvostot ovat käyneet keskustelua roolistaan.

Taustalla on havainto, että pitäytyessään vain jälkikäteisvalvontaan, hallintoneuvosto jää passiiviseksi.

Asia liittyy myös osakeyhtiömaailmassa käytävään keskusteluun aktiivisesta omistajuudesta ja sen tuomasta kilpailuedusta.

Voiko hallintoneuvosto olla nykyistä dynaamisempi? Niin halutessaan kyllä voi. Se voi sparrata hallitusta ja toimia jäsenomistajien äänenä.

”Hallintoneuvoston omistajaohjausrooli vaatii uusajattelua.”

Tuottajaosuuskuntien hallintoneuvostot ovat tässä etulinjassa. Ne ovat luoneet osuuskunnalle omistajastrategioita, jotka kiteyttävät jäsenistön tahtotilan.

Omistajastrategia voi myös ottaa kantaa arvoihin ja periaatteisiin, palkitsemiseen ja raamittaa hallituksen laatimaa liiketoimintastrategiaa.

Hallintoneuvoston omistajaohjausrooli vaatii kieltämättä uusajattelua. Joillekin osuuskunnille se voi tuntua vieraalta.

Se voi myös edellyttää hallintoneuvoston jäsenten pätevyysvaatimusten uudelleenarviointia.

Lopuksi

Vuosituhannen vaihteessa yritysten hallintoneuvostot eivät olleet suosiossa ja osakeyhtiöistä ne pääosin lakkautettiin.

Osuuskunnissa hallintoneuvostot ovat edelleen yleisiä. Laki ja säännöt antavat niille laajasti valtaa.

Ymmärrykseni mukaan osuuskuntien hallintoneuvostot ovat alihyödynnetty voimavara. Ne voisivat tuoda lisää terävyyttä omistajuuteen ottamalla vastuun omistajastrategiasta.

Sitä kautta ne voivat kasvattaa osuuskunnan kilpailuetua.

 

 

 

Left Menu Icon
Right Menu Icon