OT-lehti kysyi pitkän linjan europarlamentaarikoilta Heidi Hautalalta ja Nils Torvaldsilta, jotka kummatkin päättävät parlamenttiuransa tähän kauteen, mikä EU-päätöksenteossa on haastavaa ja mitä tulevien EU-vaikuttajien tulisi siitä ymmärtää.
Hautala on toiminut vihreiden europarlamentaarikkona 1995–2003, 2009–2011 ja vuodesta 2014. Euroopan parlamentin varapuheenjohtajana hän on ollut vuodesta 2017. Torvalds on Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen europarlamentaarikko ja ollut parlamentin jäsen vuodesta 2012.
Mikä haastaa EU:n päätöksenteossa?
Nils Torvalds: Päätöksenteon perusongelma on, että lainsäädäntöprosessit ovat erittäin pitkiä. Lisäksi päätökset ja niiden valmistelu pomppaavat esiin eri asiayhteyksissä ja niistä on vaikea saada otetta. Edes EU-lobbarit eivät usein ymmärrä prosesseja. Uuteen parlamenttiin tulee ihmisiä täynnä intoa, mutta jo alussa tulisi olla kokemusta siitä, miten lainsäädäntö parlamentissa toimii, eikä sitä voi oppia uutisista tai teoriasta.
Seuraavasta kaudesta on tulossa vaikea, koska parlamentissa tulee olemaan vaikeaa saada enemmistöjä. Tällöin asioita on haastavaa saada eteenpäin. Päättäjien on pystyttävä ohjaamaan päätöksentekoa, ja kokemus on tässä valtti. Keskimäärin puolet parlamentin jäsenistä tullee olemaan uusia.
Heidi Hautala: Polveileva lainsäädäntöprosessi on haaste. Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä on vielä syytä kehittää. Suomen kaltaiselle yhtenäisvaltiolle liittovaltiomainen tapa tehdä päätöksiä on vaikea hahmottaa. Kansallisesti joudutaan satsaamaan paljon siihen, että oltaisiin vaikuttamassa oikea-aikaisesti. Umpisolmuja tulee, kun ei ole oltu ajoissa hereillä.
Huolestuttava trendi on, että useissa asioissa on alettu haastaa trilogineuvotteluissa saavutettuja sopimuksia. Se on ennennäkemätöntä ja voi viedä koko EU-lainsäädäntötyöltä uskottavuuden. Yhden ison jäsenmaan tarvitsee saada vain pari pientä puolelleen, jolloin äänivaltaa on riittävästi haastamaan kompromissit.
Parlamentin rooli vahvistunut
H.H.: Merkittävin muutos on parlamentin vahvistuminen lainsäätäjänä neuvoston rinnalla. Aiemmin sillä oli heikompi, usein vain lausunnonantajan rooli. Parlamentin on pitänyt muuttua vastuun myötä ja sen kyky tukea poliittista lainsäädäntötyötä on vahvistunut. Aiemmin valiokuntien vastuuesittelijät olivat lähes omillaan. Nyt oikeuspalvelua ja valiokuntasihteeristöjä on vahvistettu. Lisäksi muut poliittiset ryhmät pystyvät osallistumaan, kun pääneuvottelijan ohella on niin sanottuja varjoesittelijöitä.
Parlamentti on myös oppinut käyttämään epävirallista aloiteoikeutta. Jos se huomaa lainsäädännössä olevan aukkoja, joihin pitäisi puuttua, se voi käyttää oma-aloitemietintöä, jonka pohjana ei ole komission esitys. Esimerkkinä tästä on vaikkapa yritysvastuudirektiivi.
N.T.: Suurin haaste EU-päätöksenteossa tulee siitä, että komissio tekee lakiesityksiä, joissa ei oteta huomioon maiden erilaisuuksia vaan tehdään ”yhden sukkahousukoon” -lakeja. Komission tulisi ymmärtää järkevän lainsäädännön luovan vain raamit. Seuraavalla kaudella se joutuukin miettimään tarkemmin läheisyysperiaatetta, jonka mukaan päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä ihmistä. Yleisesti EU lainsäädäntö toki toimii. Parlamentin ja myös neuvoston vastuulla on tarpeen tullen sanoa, jos komission esitystä tulee muuttaa.
Komissiossa on myös rakenteellinen ongelma, sillä se on kasvanut valtavaksi organisaatioksi. Pääosastot eli DG:t ovat muodostuneet itsenäisiksi betonisiiloiksi. Ne eivät kykene tai halua keskustella keskenään, ja lakiesitykset tulevat osastoista eri näkökulmilla ulos. Tämä taas synnyttää ongelmia. On luotu toimimaton sisäinen hierarkia eri tason komissaareineen ja päälliköineen. Komissaareilta tarvitaan nyt johtajuutta, jotta osastopäälliköt eivät pääse harrastamaan omaa valtapeliään.
Oman maan etu edellä?
H.H.: Kun liityimme unioniin, kehitettiin päätöksentekojärjestelmä, jolla ei viedä eduskunnan lainsäädäntö- ja budjettivaltaa. Kaikki EU-asiat kulkevat suuren valiokunnan kautta, mutta erikoisvaliokunnista tulee substanssiosaaminen. Malli on hyvä, mutta ei poista ongelmaa, että päätöksiä tehdään EU:ssa jatkuvasti hyvin paljon. Haaste on, miten eduskunta pystyy valvomaan yhteiskuntapoliittisesti tärkeitä asioita, joita hallitus ei ole velvollinen tuomaan sen käsittelyyn. Suuren valiokunnan tulee olla hereillä ja vaatia hallitukselta enemmän selvityksiä.
N.T.: EU-lainsäädäntö menee helposti ministeriöiden toimivaltarajojen yli, eikä suuri valiokunta voi edes teoreettisesti seurata kaikkia päivittäisiä EU-asioita. Suomi on rakentamassa pääministerin alaisuudessa uutta EU-asioiden seurantajärjestelmää, johon on koottu Brysselissä työskennelleitä ihmisiä. Järjestelmä on ottamassa ensimmäisiä askeleita, ja on ennenaikaista sanoa, miten se toimii.
H.H.: Ennakkovaikuttamisessa on tärkeää tietää, millaista työohjelmaa komissio suunnittelee ja löytää liittolaisia, joiden kanssa esittää maamme kannalta tärkeitä asioita. Poliittisessa keskustelussa tuntuu olevan kapea näkemys siitä, mikä on Suomen etu ja mihin pitäisi vaikuttaa. Meidän etumme on korostaa sitä, että EU:n pitää pystyä vastaamaan globaaleihin haasteisiin, joihin pieni maa ei voi vaikuttaa yksin. Tämä voi koskea esimerkiksi turvallisuutta tai sisämarkkinoiden toimintaa.
Eväitä tuleville päättäjille
H.H.: Kiistat ennallistamisasetuksesta ja yritysvastuudirektiivistä kuvastavat sitä, että kestävyyskysymykset ovat muodostuneet tärkeiksi politiikan kysymyksiksi. Ne eivät ole enää marginaalissa, ja se on järkyttänyt joitain. Koetaan, että on tehty liikaa ja liian nopeasti. Nyt ei pidä luovuttaa, sillä tässä maailmantilanteessa haasteisiin pitää pystyä vastaamaan. EU on tarpeeksi suuri, jotta se voi jotain tehdäkin. Hieman olen huolissani, miten ympäristövastainen ja markkinaliberaali parlamentti meille tulee ja millaisia enemmistöjä saadaan muodostettua.
N.T.: Tällä kaudella EU on työntänyt eteenpäin valtavat määrät lainsäädäntöä. Tulevan parlamenttikauden alussa nähtäneen kovia vääntöjä siitä, miten lainsäädäntöä muutetaan, millä aika-akselilla ja miten parlamentti ja neuvosto saadaan mukaan. Ja tämä tulisi tehdä nopeasti, etteivät asiat jää junnaamaan. Parlamentilta tarvitaan järkeä, kompromissialttiutta ja sillan rakentamista. Ellei saada toimivaa enemmistöä, unioni kärsii ja silloin kansalaiset kärsivät.
