Huoltovarmuus on sanana suhteellisen kapea, toteaa Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Ritva Toivonen.
Käsite sekoittuu varsinkin arkipäivän keskusteluissa ruokaturvaan ja muihin yhteiskunnan toimintaa turvaaviin näkökulmiin.
Hän määrittelee huoltovarmuuden yhteiskunnan rakenteiksi ja prosesseiksi, joilla yhteiskunnan perustoiminnot pidetään yllä poikkeustilanteissa esimerkiksi varastoihin turvautumalla.
Poikkeustilanne on yleensä jokin yksittäistä onnettomuutta pitkäaikaisempi tilanne, kuten monivuotinen pandemia.
Myös osuuskunnat tuovat osaltaan huoltovarmuutta, koska niiden omistus on luonteeltaan pysyvää ja kotimaista.
Pitkäkestoisiksi muodostuvissa poikkeustilanteissa tarvitaan kuitenkin kykyä sopeutua ja ryhtyä toimimaan uudella tavalla eli resilienssiä.
”On sähköä, lämpöä, valoa, ravintoa ja vettä. Tavallisesti näistä ovat vastuussa viranomaiset, jotka noudattavat tarvittavia toimintaohjeita”, Toivonen tiivistää.
Hän kuitenkin puhuisi mieluummin laajemmin ruokaturvasta ja yhteiskunnan toimintaedellytysten jatkuvuudesta.
”Huoltovarmuuden ja ruokaturvan kannalta Suomessa asiat ovat suhteellisen hyvin.”
”Silloin on kyse niin pitkistä ajanjaksoista, että täytyy olla muutakin kuin varastoissa olevaa materiaalia. On oltava osaamista ja esimerkiksi siemenviljaa, joka on jalostettu pärjäämään meidän olosuhteissamme.”
Tärkeää muuttuvassa toimintaympäristössä selviytymisessä on osaamisen lisäksi myös infrastruktuuri. Kun on toimivat viestintäverkostot ja kulkuyhteydet, kotimaisesta ruuan- ja energiantuotannosta voidaan huolehtia pitkiä aikoja.
”Yhteiskunnan poikkeustilanteet nostavat esille kysymyksiä siitä, onko meillä asiat kunnossa ja kyvykkyyttä huolehtia yhteiskunnasta kaikissa oloissa. Huoltovarmuuden ja ruokaturvan kannalta Suomessa asiat ovat suhteellisen hyvin. On tärkeää huolehtia siitä jatkossakin”, Toivonen sanoo.
Viime vuosina pandemia on herättänyt maailmanlaajuisesti kysymyksiä siitä, miten yhteiskunta maailmankaupan häiriintyessä toimii ja kuinka riippuvaisia eri teollisuuden alat ovat toisistaan.
Samaan suuntaan on ohjannut myös geopoliittinen kriisiytyminen varsinkin Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
”Maailmassa on tällä hetkellä monia muitakin kriisialueita ja jännitteitä eri valtioiden välillä. Vaikka niillä ei suoraa vaikutusta Suomeen olisikaan, voivat epäsuorat vaikutukset ulottua esimerkiksi materiaalien saatavuuteen tai energiantuotantoon.”
Toivonen nostaa esimerkiksi Aasiassa tuotettavat elektroniikalle välttämättömät mikrosirut, joiden saatavuusongelmat näkyivät kaikkialla.
Muutoksen ennustaminen
Yliopisto ei voi äkillisessä kriisissä ottaa vastuulleen yhteiskunnan pystyssä pitämistä. Toivonen kuitenkin näkee yliopiston tehtävänä tarjota asiantuntijoita ja tietoa yhteiskunnan käyttöön.
Poikkeustilanteissa on huutava tarve tiedolle ja osaajille, ja ratkaisuita sopeutumiseen on löydyttävä. Tätä kautta myös yliopistomaailma ja sen tuottama tutkimus turvaavat yhteiskunnan toimintaa.
Yliopisto ei voi äkillisessä kriisissä ottaa vastuulleen yhteiskunnan pystyssä pitämistä.
Toivonen nostaa esiin maatalous- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa tehtävän tutkimuksen ja opetuksen sekä maataloudessa että metsä- ja elintarviketieteissä.
”Ylipäätään se, että pystytään ennakoimaan tulevaisuutta ja kehittämään toimintamalleja, kuten viljelymenetelmiä ja ruokaketjujen teknologiaa, on erittäin tärkeää. Tässä tiede ja sen soveltamiskyky ovat avainasemassa”, Toivonen summaa.
Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa aihe on koettu niin ajankohtaiseksi, että tiedekuntaan on suunnitteilla työelämäprofessuuri ruokaturva- ja huoltovarmuus -teemoihin liittyen.
Liike-elämästä ratkaisuja
Toivonen pitää olennaisena opiskelijoiden ja tutkijoiden kannustamista ongelmanratkaisuun. Helsingin yliopistoon kuuluvassa Ruralia-instituutissa on tehty uraauurtavaa työtä myös osuustoimintaa koskevan opetuksen järjestämisessä.
”Ratkaisujen tuottaminen on asia, jota yliopistossa pitää tehdä.”
Osuuskunnat ovat tapa pitää omistajuutta Suomessa, se on turvallisuuskysymys ja vastavoima tytäryhtiötaloudelle.
”Ratkaisujen tuottaminen ja innovointi ovat mielestäni asia, jota yliopistossa pitää tehdä”, Toivonen sanoo.
Kestävään ruokajärjestelmää edistämään on perustettu Viikki Food Design Factory. Vastaavanlainen innovaatiokeskus ollaan perustamassa myös metsä- ja puumateriaaleihin keskittyen.
Suuressa mittakaavassa kestävyysmuutoksen ratkaisujen avaimet ovat kuitenkin yritysmaailmassa ja kuluttajien valinnoissa.
”Yrityksethän ovat lopulta niitä, jotka tuottavat tuotteita ja palveluita”, Toivonen toteaa.
