 JUHANI LAURINKARIKirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan professori (emer.). |
Vuosia meneillään olleessa sosiaali- ja terveyspalvelu -uudistuksessa halutaan muuttaa keskeinen osa julkisesta palvelutoiminnasta markkinaehtoiseksi yhtiöittämällä palvelujen tuotanto ja kanavoimaan tuottaminen ja jakaminen sote-alueille.
Hanke saa voimansa julkistalouden kasvavasta kurjistumisesta ja uusliberalistisesta markkinahenkisyydestä. Kun palveluja tuottavien yhtiöiden yritysmuotoa ei rajata, tarjoaa hanke myös osuustoiminnallisille palvelulaitoksille mahdollisuuksia laajentaa markkinoitaan, kun palvelumarkkinoiden uusjako etenee. Tämä tietysti edellyttää, että osuustoiminnan piirissä tilaisuuteen tartutaan ja löydetään toimintamallit.
Esimerkiksi Isossa-Britanniassa, jossa on edetty viime vuosikymmeninä markkinaehtoisuuden suuntaan, osuustoiminnan asema on olennaisesti vahvistunut terveyspalvelujen tuotannossa. Voisiko sama olla mahdollista Suomessa ja mitkä tekijät tähän vaikuttaisivat?
Uudistuksen tavoitteena on sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen kustannustehokkaasti. Palvelujen tarve kasvaa lähivuosina väestön ikääntymisen vuoksi, samaan aikaan, kun kuntien oma ja valtiontalous on velkaantunut ja talouskasvu takertelee.
Tehokkuustavoite tuskin sinällään sanelee sote-yhtiöiden yritysmuotoa. Toki osuustoiminnan on menestyttävä kilpailussa. Osuustoiminnan erityisiä menestystekijöitä toimintaympäristön muutoksessa on haettava muualta: Niitä voisi löytyä osuustoiminnan vahvuuksista ja sote-uudistuksen heikkouksista.
Sote-uudistus merkitsee mullistusta kunnallispolitiikassa; puolet kuntien tehtävistä siirtyy sote-alueille ja kunnallisdemokratian ala kapenee olennaisesti. On tärkeää, ettei kansalaisten mahdollisuuksia osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon kavenneta samassa suhteessa.
Osuustoiminta on, toisin kuin, osakeyhtiömuotoinen yrittäminen, lähtökohdiltaan demokraattista. Henkilö ja ääni -periaate ratkaisee ja osuuskunnan jäsenet voivat myös sote-maailmassa vaikuttaa yhtiöiden toimintaan paremmin kuin osakeyhtiöiden maailmassa. Etenkin, kun näyttää siltä, että palvelumarkkinoillakin suuret, ehkä kansainvälisetkin yhtiöt ovat vahvoilla palvelujen tuottajia valittaessa. Tälle kehitykselle voi osuustoiminta tarjota kansainvälisten esimerkkien mukaisesti osallistavan vaihtoehdon.
Toinen osuustoiminnan vahvuus lähtee sote-uudistuksen heikkouksien paikkaamisesta. Sote-uudistuksessa niin kuin muissakin hyvinvointivaltion reformeissa on sosiaalihuollon alue jäänyt sosiaali- ja terveydenhuollon ja maksukykyisille kansalaisille suunnattujen palvelujen varjoon.
Osuustoiminta on viime vuosina tarjonnut vaihtoehtoja hyvinvointivaltiolle sosiaalihuollon tehtävien hoitamisessa kansalaislähtöisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi työttömille ja muille heikossa asemassa oleville ja vähän kulutuskykyä omaaville ryhmille suunnattua toimintaa, usein osuuskuntien yhteistoiminnan kautta. Tähän alueeseen olisi tarpeen enenevästi vastata, sillä osakeyhtiöitä eivät kulutuskyvyttömät kiinnosta eikä valtiolla ole enää riittävästi voimaa heistä huolehtia.
Uusia mahdollisuuksia avautuu myös osuustoimintatutkimukselle, kun toiminnan ja tavoitteita keinoja haetaan ja vaikuttavuutta myöhemmin arvioidaan.
Juhani Laurinkari täytti 70 vuotta 8.10.2016. Hän oli aikanaan neljäs Euroopan tiede- ja taideakatemian jäsen. Nyttemmin 2015-2019 Laurinkari on akatemian Suomen delegaation johtaja. Hän jatkaa Itä-Suomen yliopistossa erillisellä sopimuksella, samaten vierailevana professorina Wismarissa suomalais-saksalaisen tohtorikoulun johtajana. Lokakuun lopulla ilmestyy kaksi hänen ohjaamaansa viimeisintä väitöskirjaa, muun muassa Timo Niskasen osuustoiminnalliseen rahalaitostoimintaan liittyvä Pellervon julkaisema väitöskirja. Valmistumassa on lisäksi Laurinkarin oma teos Yhteinen hyvä vai yksityinen etu? – Yhteisötalous hyvinvoinnin rakentajana.
