- Kuva Jaana Kankaanpää
S-ketju yllätti kuluttajat ilmoittamalla roimista hinnanalennuksista. Sunnuntaipäivänä julkistettu tieto tulvi radiosta ja televisiosta kuin keväinen säätiedotus. Lyhyen aikavälin hintaennuste lupaa halpaa ruokaa.
Taloutta ohjaa aina kaksi pohjavirtaa. Toinen on markkinoiden vapaus eli kysynnän ja tarjonnan laki ja sopimusvapaus, toinen on julkinen interventio eli valtion ohjeet ja määräykset.
Taloustieteessä on koulukuntia, joiden mielestä vain toinen näistä riittää. Ääriliberalistit uskovat, että interventiota eli julkista valtaa ei tarvita taloudessa lainkaan. Tämän ajattelun mukaan kilpailu markkinoilla asettaa kysynnän ja tarjonnan tasapainoon. Siitä tasapainosta löytyy oikea hinta.
Toinen koulukunta ajattelee, että tavaroiden hinta ja määrä voidaan laskea etukäteen. Kun tämä tiedetään, hyllystä löytyy aina oikeaa tavaraa oikeaan hintaan.
Oma käsitykseni on, että molemmat koulukunnat ovat väärässä. Taloudessa tarvitaan sekä vapautta että sääntelyä. Tätä mallia nimitetään markkinataloudeksi.
S-ryhmän hinnanalennusteko oli markkinointiviestinä erinomainen. En muista kovin monta yhtä vaikuttavaa markkinointitekoa viime vuosilta. Ruoka on asia, joka kiinnostaa jokaista ja josta jokaisella on mielipide.
Parhaaseenkin operaatioon sisältyy aina riski, niin tähänkin. Moni saattoi luulla, että kaikkien ruokatavaroiden hinnat alentuisivat. Kun hyllystä ei sitten löytynytkään omaa mielituotetta alennettuun hintaan, asia kiukutti.
Hinnanalennukset vaihtelivat alueellisesti. Maaseudun asukkaat heräsivät kysymään, oliko tarjous tarkoitettu vain kaupunkilaisille. Myös kilpailijat reagoivat. Kesko ilmoitti alentaneensa hintoja jo aiemmin. Asiasta vain ei ollut pidetty meteliä. Lidl, joka toi hintakilpailun Suomeen, kertoi jatkavansa entisellä linjallaan ja myyvänsä edelleen halvemmalla kuin kaksi isoa.
Onko kuluttajan etu sitten se, että kauppa myy mahdollisimman halvalla? On ja ei.
Suomalaiset ovat tunnettuja siitä, että he haluavat kotimaassa tuotettua ruokaa. Kotimaisesta ruuasta ollaan valmiita jopa maksamaan vähän enemmän kuin ulkomaisesta, koska sitä pidetään parempana.
Tieto suomalaisen ruuan laadusta ei ole pelkkää suupuhetta. Suomalainen ruoka on puhdasta ja terveellistä. Sen alkuperä pystytään myös jäljittämään paremmin kuin ulkomaisen. Monet kaupan edustajat puhuvat suomalaisen ruuan puolesta. Se on hyvä merkki. Suomalainen ruoka on yksi kaupan kilpailutekijä.
On myös kaupan etujen mukaista, että hyllystä löytyy kotimaista ruokaa. Tästä seuraa, että myös kaupan kannattaa olla huolissaan ruokaketjun alkupään, ruuantuottajan eli viljelijän hyvinvoinnista. Viljelijä, jos kuka on avainhenkilö myös teollisuudelle. Meillä tuskin olisi mittavaa elintarviketeollisuutta tässä maassa, ellei meillä olisi omaa maataloustuotantoa.
Tästä kaikesta seuraa johtopäätös.
Kova kilpailu kaupassa on hyväksi kuluttajalle ja tuottajalle. Rajaton kilpailu ei voi olla kuitenkaan itsetarkoitus. Ruoka ei ole samanlainen hyödyke kuin sementti tai ratakisko. Ruualle voidaan asettaa muitakin vaatimuksia, kuten kotimaisuus.
Sekä kaupan että teollisuuden kannattaa hakea kumppanuutta tuottajan kanssa. Kuluttajalle on tärkeää, että kotimaista huipputavaraa on tarjolla myös tulevaisuudessa. Se taas edellyttää, että tuottaja pärjää. Kuluttajan etu on siten se, että laskua ei maksateta tuottajalla.
Hinta on tärkeä asia, mutta kuluttaja kysyy myös laatua. Niiden on oltava tasapainossa.
LAURI KONTRO
Kirjoittaja on toiminut viimeksi Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajana ja sitä ennen Osuustoiminta-lehden päätoimittajana sekä Pellervo-Seuran osuustoimintajohtajana.
