Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Esa Härmälä näkee, että suomalainen teollisuus saa energiansa kohtuuhintaan. Kansalaisille sähkö on sen sijaan kallista. Hinta nousee liiaksi tuottajan ja kuluttajan välissä. Ilmiö on sama kuin ruokaketjussa.
Härmälä tarkastelee Aleksanterinkadun työhuoneessaan tammikuisena pakkasaamuna Suomen sähkönkulutusta ja -tuotantoa. Arkiaamuna kulutuslukemat ovat huipussaan.
”Nyt Suomessa kulutetaan sähköä 13 000 megawattia. Siitä 2 500 megawattia on tuontia Norjasta ja Ruotsista. Viroon viemme parhaillaan 600 megawattia. Tällä hetkellä olemme siis osin tuontisähkön varassa”, Härmälä analysoi.
Huoltovarmuus hyvällä tolalla
Sähköntuotannossa Suomi on 80-prosenttisesti omavarainen. Härmälä korostaa, että omavaraisuus ja huoltovarmuus ovat eri asioita.
”Vaikka emme ole sähköntuotannossa täysin omavaraisia, niin huoltovarmuutemme on silti hyvin turvattu. Meillä on tiivis ja toimiva yhteistyö Norjan, Ruotsin ja Viron kanssa ja ostamme heiltä tarpeen vaatiessa sähköä. Venäjältä tulee nykyään selvästi entistä vähemmän sähköä”, kertoo Härmälä.
Kun Eurajoen Olkiluotoon rakenteilla oleva ydinvoimala valmistuu ja jos kaksi luvan saanutta ydinvoimalaa rakennetaan, on Suomen mahdollista saavuttaa omavaraisuus sähköntuotannossa.
Muun energian, kuten polttonesteiden, osalta Suomella on noin puolen vuoden varmuusvarastot. Kaikesta energiatarpeestamme noin 70 prosenttia tuodaan ulkomailta.
”Suomen hajautettu energiantuotantomalli, jossa isoja ja pieniä tuotantolaitoksia on ympäri maan, on myös omiaan turvaamaan huoltovarmuutta”, Härmälä tähdentää.
Pohjoismaat malliesimerkkeinä
Suomen energiapolitiikka saa hyvät arviot sekä Euroopan unionilta että maailman energiajärjestöltä IEA:lta. Suomen vahvuudet ovat energiantuotannon monipuolinen rakenne ja suuri uusiutuvien energialähteiden osuus.
”Norja ja Ruotsi luetaan joskus Suomen edelle, koska kyseisissä maissa vesivoiman osuus on suuri: Norjassa sata prosenttia ja Ruotsissakin puolet. Suomen vesi on laiskaa ja meillä vesivoiman osuus onkin keskimäärin vain 15 prosenttia. Vesivoiman lisärakentamiseen Suomessa on vaikea uskoa”, Härmälä hahmottaa.
”Saksaa ja Tanskaa pidetään usein virheellisesti uusiutuvien energialähteiden mallimaina. Esimerkiksi Tanskassa tuotetaan edelleen 70 prosenttia sähköstä kivihiilellä.”
Olkiluodon ydinvoimalan kolmannen reaktorin valmistumisen viivästymisestä Härmälä on harmissaan.
”Käytöstä poistuu koko ajan vanhoja kivihiilivoimaloita, viimeiseksi Inkoon voimala. Siksi on tärkeää, että Olkiluodon ydinvoimala valmistuu mahdollisimman pikaisesti. Jos kahta seuraavaa ydinvoimalaa lähdetään rakentamaan, valmistuvat ne vasta 2020-luvun puolivälissä”, Härmälä sanoo.
Tuulivoima ei ole ylikuumentunut
Tuulivoimaa rakennetaan Suomeenkin tällä hetkellä kovalla vauhdilla. Syöttötariffikin on mitä ilmeisimmin tuulisähkön tuottajien kannalta kohdallaan, kun esimerkiksi sijoitusyhtiö Taaleritehdas rakentaa omia tuulivoimapuistojaan.
Härmälä ei kuitenkaan pidä tuulivoimabisnestä ylikuumentuneena. Syöttötariffikin on hänen mielestään sopivalla tasolla. Tuulivoimalla pystytään tällä hetkellä tuottamaan noin prosentti Suomen sähköntarpeesta. Pidemmän tähtäimen tavoitteena on kuuden prosentin osuus. Tuulienergian vaihtelevuutta Härmälä pitää ongelmana. Välillä kapasiteetista on käytössä vain kymmenesosa.
”Tuulivoimaloiden luvittamisessa on ollut valitettavan paljon ongelmia. Lähiseudun asukkaat kokevat usein tuulivoimaloiden haitat suuriksi. Ongelma on sama kuin turvesoiden luvittamisessa”, Härmälä harmittelee.
Turvetta tarvitaan lisää
Turpeesta puhuttaessa Härmälä lähes hiiltyy.
”Valtioneuvosto on laatinut suostrategian, jossa suot on luokiteltu viiteen luokkaan. Toisessa päässä ovat luontoarvojen perusteella suojeltavat ja toisessa päässä energiatuotantoon hyödynnettävät. Nyt on käynyt taas niin, että suojelupää on alkanut toteutua, mutta hyödynnettävien soiden käyttö on törmännyt valituksiin”, Härmälä huokaa.
”Turve sopii hyvin Suomen energiarakenteeseen ja sen käyttöä pitää ehdottomasti edistää. Turpeen nostaminen ja käyttö on kuitenkin ihan laillista.”
Viljelijät oivaltaneet energia-alan
Härmälän mielestä maaseudulla on oivallettu hyvin, mitä mahdollisuuksia energia-ala tarjoaa ja toimiin on ryhdytty muun muassa hyödyntämällä puuta. Hän kannustaa maatalousyrittäjiä ajattelemaan energia-asioita nykyistä isommin.
”On hyvä, että monet maatilat ovat energian suhteen omavaraisia. Todellista liiketoimintaa energiantuotanto on kuitenkin vasta , kun myydään sähköä tai muuta energiaa tilan ulkopuolelle. Tällaisia maatiloja saisi olla enemmän.”
Osuustoimintamuotoa Härmälä pitää hyvänä mallina myös energiatuotannossa. Se sopii niin pieniin kuin suurempiinkin yrityksiin.
Viljasta tuotetun bioetanolin aika on Härmälän mielestä ohi. Hän tuntee hyvin etanolisektorin, koska teki muutama vuosi sitten selvityksen, kannattaako Suomeen rakentaa bioetanolitehtaita. Silloin olisi kannattanut, enää ei.
Puuetanolin ja metsäteollisuuden oheen rakennettavien biojalostamoiden tulevaisuuteen Härmälä sen sijaan uskoo. Puuetanoli on hinnaltaan kilpailukykyistä maailmanmarkkinoilla liikkuvaan, pääosin sokeriruo’osta valmistettuun etanoliin verrattuna.
Härmälä ei pidä lainkaan huonona sitä, että ruuaksi sopivia viljelykasveja käytetään polttoaineiden raaka-aineina eikä hän allekirjoita väitettä, että tämä lisäisi maailman nälänhätää.
”Päinvastoin. Nyt esimerkiksi Afrikkaan ei enää myydä halvalla viljaa, ja kehitysmaat joutuvat oikeasti kehittämään maatalouttaan, jotta oma kansa tulisi ruokittua.”
Kuluttajan asema huolettaa
Suomen korkeimpana energiavirkamiehenä Härmälä kantaa huolta kansalaisten hyvän elämän varmistamisesta kohtuuhintaisella energialla. Teollisuusyrityksillä on kansalaisia paremmat mahdollisuudet kilpailuttaa sähkönmyyjiä. Yritykset saavat helpotusta myös sähköverosta. Teollisuus kuluttaa Suomen sähköstä noin puolet.
”Energiapolitiikassa ei ole kysymys vain teollisuuden, vaan koko yhteiskunnan kilpailukyvystä ja hyvinvoinnista”, Härmälä tähdentää.
”Euroopan tilanne on hälyttävä. Sähkö on tuottajalle niin halpaa, ettei uskalleta investoida, mutta loppukäyttäjälle silti kallista. Kuluttajahintaa nostavat muun muassa verot, sähkön siirto ja uusiutuvan energian tariffit. Sähkö on monessa maassa tehty poliittisilla päätöksillä kuluttajille kalliiksi”, Härmälä harmittelee.
”Ongelmana on liiallinen sääntely, ei vapaa kilpailu. Nyt samoilla markkinoilla on sekä tuettua että markkinaehtoista sähköntuotantoa. Sähköpörssien hintamuutokset eivät näy kotitaloussähkön hinnassa. Hinnat liikkuvat joskus jopa ei suuntiin.”
Ääriesimerkki energiapolitiikan epäonnistumisesta Härmälän pitää Saksaa. Siellä sähkön tuottajahinta on keskimäärin neljä senttiä kilowattitunnilta ja kuluttajahinta 30 senttiä.
”Bioenergian käytön tukeminen ei ole ollut Suomessa ongelma eikä se ole nostanut sähkön hintaa. Siltikin kaikkien tukien tulisi olla määräaikaisia”, Härmälä linjaa.
Suomessa cleantech-osaamista
Härmälä jakaa auliisti kiitosta yrityksille ja tutkimuslaitoksille siitä, että Suomi on monella energiateknologian osa-alueella kehityksen kärjessä.
”Meillä on erittäin korkeatasoinen cleantech-sektori. Olemme maailman kärkimaa muun muassa energiatehokkuudessa, kaukolämmössä ja osittain tuulivoimateknologiassakin”, Härmälä suitsuttaa.
”Cleantech-yritykset tarvitsevat referenssiasiakkaita lähtiessään vientimarkkinoille ja siksi olisi tärkeää, että julkinen sektori suuntaisi hankintojaan näihin uusiin teknologioihin. Hyvinä esimerkkeinä julkisen sektorin tukemista innovaatioista ovat Lahden jätekaasutusvoimala ja Joensuun pyrolyysivoimala.”
TEM edistää energiainnovaatiohankkeita energiatuella. Rahaa on käytössä runsaat sata miljoonaa euroa vuodessa. Yli puolet tästä rahasta on nyt sidottu metsäteollisuuden biojalostamoiden kehittämiseen, mutta energiatukea voi saada myös esimerkiksi maaseudulla tapahtuvin pienempiin kehittämishankkeisiin. Myös Tekes rahoittaa energiateknologian kehittämistä.
EU:n tavoitteita edellä
Jokainen Euroopan unionin maa toteuttaa oman näköistään energiapolitiikkaa. EU asettaa kuitenkin paljon reunaehtoja energiasektorille. Vuoteen 2020 mennessä unioni on luvannut lisätä uusiutuvien energialähteiden osuuden 20 prosenttiin, vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä 20 prosenttia ja parantaa energiatehokkuutta 20 prosentilla.
Uusiutuvan energian lisäämistavoitteet räätälöitiin maittain ja Suomi sai tavoitteekseen 38 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Suomi saavuttaa tavoitteensa etuajassa, sillä jo viime vuonna uusiutuvien energialähteiden osuus oli 34 prosenttia.
”Jos halutaan kasvattaa uusiutuvien energialähteiden osuus yli 38 prosentin, se maksaa paljon nykyistä enemmän. Silloin tarvitaan kehittyneempiä teknologioita muun muassa aurinko- ja tuulivoiman hyödyntämiseen.”
Tammikuussa Euroopan unioni asetti uudet, vuoteen 2030 tähtäävät tavoitteet. Niiden mukaan uusiutuvien energialähteiden osuuden tulisi nostaa koko unionin alueella 27 prosenttiin. Päästöjä puolestaan halutaan leikata 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Jäsenvaltiokohtaisia tavoitteita ei tällä kierroksella asetettu.
”Päästöjen alentamistavoitteen nostaminen 40 prosenttiin on haaste ennen muuta päästökaupan ulkopuolisille sektoreille, kuten maataloudelle. En ymmärrä, miten maatilat voisivat pienentää päästöjään yli kaksinkertaisesti nykyiseen tavoitteeseen verrattuna. Uskon Suomen asettavan joka tapauksessa itselleen kunnianhimoisen tavoitteen uusiutuvan energian lisäämisessä”, Härmälä sanoo.
Teksti: Markku Pulkkinen
