Nuoria ajattelijoita kokoontui Kolin kansallismaisemiin pohjustamaan osuustoiminnan kehityksen vuosikymmentä. Aivoriihi alkoi pääkysymyksen horjuttamisella. Miksi osuustoiminta pitää kauttaaltaan modernisoida? Perusidean tasolla kaikki on valmiina, koska yhteistoiminnan ajatus on kestänyt aikaa kolmella vuosisadalla. Sen sijaan tarvitsee lisätä ymmärrystä yritysmallista ja modernisoida tapaa viestiä siitä.
[two_third last=”no”]
Todettiin, että ihmiset käyttävät laajasti osuuskuntien palveluita jo nyt, koska edut houkuttavat. Mitä hyötyä siitä on, että jäsenistön tieto yritysmallista lisääntyy ja syntyy tunneside omaan osuuskuntaan? Paljon, koska jäsenellä on omistajan oikeudet. Kun puhutaan kasvollisesta omistajuudesta, peilistä pitäisi näkyä jokainen erikseen ja kaikki me yhdessä. Näkyykö? Vai odotetaanko vain teräspintaisia pääjohtajia ja karismaattisia puheenjohtajia?
Yhteisöllisyys elää yhteiskunnassa vahvana, mutta eri paikassa kuin on totuttu. Mikä olisi loikka moderniin yhteisöllisyyteen? Voiko osuuskuntakokous olla sellainen paikka? Edustuksellisen demokratian foorumeista tulee tietenkin pitää kiinni, koska päätöksentekijät täytyy tietää. Rinnalle tarvitaan monimuotoisempaa yhteydenpitoa jäsenistön kanssa.
Kolin riihi tiivistyi viiteen kohtaan:
Osuustoiminnasta pitää puhua. On etsittävä innostuneet ihmiset ja kerrottava osuustoiminnasta kaikille sidosryhmille. Juurille ei tarvitse erikseen palata, koska siellä olemme. Kun perusajatus jäsenten tasa-arvoisesta taloudellisesta yhteistyöstä ”naksahtaa” kohdalleen, ihmiset ovat usein intohimoisia.
Puskan takaa esiin. Osuustoiminnan ydinajatukset eettisine arvoineen ja yhteiskuntavastuineen tulee nostaa nykyistä rohkeammin esille. Ujostella ei tarvitse, koska yritykset palvelevat ja investoivat kelvollisesti kriisienkin aikana. Välillä osuustoiminnassa korostuvat jäsenyhteisö ja aate, välillä bisnes ja talous. Miksi pitää seistä vain toisella jalalla, kun mallissa on kaksi jalkaa?
Osuustoiminta tulee tuntea. Se tulee saattaa kiinteäksi osaksi perusopetusta ja yrittäjyyskasvatusta. Enää ei riitä ajatus, että kansanliike huolehtii yhteisössään osuustoimintavalistuksesta. Tämäkin on ulkoistettu koululaitokselle. Koulu ei kuitenkaan korvaa kotikasvatusta.
Kaikki kuuluvat – kaikki tekevät. Osuuskunnan sisälle pitää rakentaa vuorovaikutusketju jäsenistä henkilöstöön. Pitää kyetä osoittamaan ihmisille se, miten kukin kuuluu joukkoon ja rakentamaan yhteisen tekemisen henkeä. Tällainen ihmisten mielen koskettaminen ei synny ilman yrityksen avoimuutta.
Osuustoiminta pitää osata. Yritysmallin kehittämiseen tarvitaan kaikki henkiset voimavarat. Erityisesti pitää hyödyntää nousevaa tutkimusta. Se heijastuu takaisin opetukseen, osaamiseen ja kiinnostukseen.
Mitä suurempi kysymys, sitä laajempaa osuustoiminnan keskinäistä yhteistyötä tarvitaan. Sitä tarvitaan myös uuden osuustoimintayrittäjyyden edistämiseen.
Nykyään puhutaan Vau! -taloudesta. Hetki tuli, kun ItäMaidon edustaja kertoi heidän käytännöstä, jossa jokaisen uuden jäsenen luona käy joku osuuskunnan hallinnon edustaja kertomassa siitä, mitä jäsenyys tarkoittaa ja kysymässä odotuksista. Oppimis- ja sitoutumisprosessi on molemminpuoleinen. Kuka sellaiselle tapaamiselle voi jäädä kylmäksi? Yksinkertaista ja toimivaa! Jopa vuosikymmeniä kestävä jäsensuhde alkaa näin hyvissä merkeissä. Moni jäi mietteliääksi – osaammeko aidosti koskettaa jäseniä?
Usein prosessi on yhtä tärkeä kuin tulos. Vuosikymmenohjelma tuskin antaa lopullisia vastauksia, mieluummin lopullisia kysymyksiä. Prosessi johtaa parhaimmillaan herkkään toimintaympäristön lukemiseen ja kelvollisten etenemisurien valintaan. Yhdellä iskulauseella vuosikymmen ei hoidu. Oikeasta tekemisen suunnasta ja hyvästä peruspelistä syntyy osuustoiminnan uudistuminen. ”Aikamoinen savotta”, kuului tiivistys.
Kyllä me onnistumme. Menestystä meille kaikille!
[/two_third]
[one_third last=”yes”]
[/one_third]
