Vakavaraiset ja vähävelkaiset sijoitusosuuskunnat ovat tuulten ja ”trumpien” tuiverruksessa vakauttava voima. Vuosi 2024 oli niille pääosin myönteistä aikaa. Sijoitus- ja kertatuottojen ansiosta näytettiin voittoa, jaettiin ylijäämää ja pönkitettiin omavaraisuutta.
Pohjanmaan osuuskuntaylpeys on nyt nimenmuutoksen myötä iskevästi Arvo Sijoitusosuuskunta ja takana on ensimmäinen täysi vuosi First North -markkinapaikan ainoana osuuskuntana. Listaus sai monet osuudenomistajat noteeraamaan Arvo paitsi ylijäämän maksajana myös vaihtokohteena.
71 000 osuutta vaihtoi vuoden aikana omistajaa, mikä on noin kymmenes osuuksien kokonaismäärästä.
”Arvo tullee viime vuoden tapaisilla suorituksilla lisäämään sijoittajien luottamusta.”
Arvon sijoitusjakauma on monipuolinen, kun mukana on suoria osake-, laina- ja kiinteistösijoituksia sekä finanssisijoituksia. Hyviä realisointituottoja osuuskunta sai suorista sijoituksistaan jo viime vuonna ja lisää on varmuudella tälle vuodelle jo putkessa, mikä on nostanut osuuden pörssikurssia.
Noin 60 eurolla saisi nyt osuuden, jota vastaava oma pääoma -osuus on noin 120 euroa. Alennusmyyntiä vai epäluuloa kohdistuen tulevaan menestymiseen? No, listautumisen alkuvaiheessa joku innokas maksoi jopa 90 euroa…
Arvo tullee viime vuoden tapaisilla suorituksilla lisäämään sijoittajien luottamusta ja 90 prosentin omavaraisuudella on helpompi kohdata epävarmoja aikoja.
Muutakin kuin sijoittajaosuuskunta
Osuuskunta Tradeka on muutakin kuin sijoittajaosuuskunta. Tradeka-konsernin liiketoiminnan ydintä on Restel eli ravintolabisnes, jonka liikevaihto laski kysynnän vähentyessä ja tulos oli yhä tappiolla.
Myös kotipalveluja tarjoava Tradecare oli lievästi tappiolla, mutta Tradedot/Lehtipiste ja Tradecar/Katsastus tekivät vähän liikevoittoa.
Koko konsernin tuloksen pelastaja oli nytkin Tradeka-Sijoitus, jonka osake- ja korkosijoitussalkku, noin 600 miljoonaa euroa toi lähes kahdeksan prosentin vuosituoton.
”Konsernin tuloksen pelastaja oli nytkin Tradeka-Sijoitus.”
Yhtiön kaikkien toimintojen liikevoitto yhteensä oli noin 15 miljoonaa euroa. Paremman tuoton eli 5,75 prosentin sijoitukselleen saavat Tradekan tuotto-osuuksien omistajat, joiden oman pääoman määrä nousi vuoden aikana kolmanneksella 8,3 miljoonaan.
Tradekan omavaraisuus parani prosentilla, vaikka sen tavoite on ollut lisätä velkarahoituksen määrää. Olisiko taas aika kunnon investoinnille?
Riskibisnestä ja onnistumisia
Itä-Suomessa ja valtakunnallisesti toimivan Monialaisen Osuuskunta KPY:n muutosmatka teleoperaattoriyhtiöstä pörssikelpoiseksi sijoittajaosuuskunnaksi jatkuu ja näyttää mutkaiselta.
Liiketoiminnan ytimessä on yhä Novapoliksen kiinteistö- ja yrityspalvelukokonaisuus, jonka osuus konsernin liikevaihdosta on noin 10 prosenttia, mutta taseesta liki 80 prosenttia ja voitosta 100 prosenttia.
Muissa liiketoiminnoissa – lämpöpumput, henkilöstöpalvelut, it-palveluliiketoiminta ja tietoverkot – liiketoiminta jäi eri syistä tappiolliseksi.
”KPY ei takuulla halua olla jatkossa yritystilojen vuokrabisneksen varassa.”
KPY onnistui kuitenkin Voimatelin sähköverkkoliiketoiminnan ja Enfon it-liiketoiminnan myynneillä kirjaamaan kertaluonteisia myyntivoittoja lähes 32 miljoonaa euroa eli lähes saman verran kuin konsernin koko liikevoitto.
Myyntien seurauksena yhtiön liikevaihto laski viime vuonna 17 prosenttia.
KPY ei takuulla halua olla jatkossa yritystilojen vuokrabisneksen varassa – riski valtion ja muiden vuokralaisten vähenevistä tilatarpeista on Kuopiossakin liian iso.
Momentum-strategia edellyttää nyt onnistumisia omistusyhtiöiden ja vähemmistöomistusten kannattavassa kasvattamisessa. Tähän tukea tarjoaa kolmanneksella 46,5 prosenttia vahvistunut omavaraisuusaste.