VETOKE eli Vesihuollon turvallisuus ja osaamisen kehittäminen on valtakunnallinen kehittämishanke, joka keskittyy maaseudun vesiosuuskuntien ja muiden pienten vesihuoltolaitosten tukemiseen.
Hankkeessa kehitetään työkaluja ja koulutusta, jotka auttavat vastaamaan kiristyvään lainsäädäntöön ja resurssipulaan.
Maaseudulla toimii satoja vesilaitoksia, jotka vastaavat maatilojen, yritysten ja asukkaiden puhtaan veden saannista. Rajalliset resurssit kuitenkin vaikeuttavat lakisääteisten velvoitteiden hoitamista ja turvallisuuden varmistamista.
VETOKE pyrkii parantamaan varautumista kriiseihin ja häiriöihin, mikä vähentää vedenjakelun riskejä. Samalla tuetaan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää vesihuoltoa, digitalisaatiota sekä osaamisen kehittämistä.
Hanke käynnistyi virallisesti syyskuun alussa pidetyllä kickoff-tilaisuudella, mutta virallinen hankeaika ulottuu aina vuoden 2027 loppuun asti. Rahoitus tulee EU:n maaseuturahastosta, ja hanke on osa kansallista vesihuoltouudistusta.
”VETOKE kokoaa hajallaan olevaa tietoa ja muuttaa sen käytettäviksi työkaluiksi arjen tueksi.”
VETOKE-hankkeen koordinoinnista vastaa Suomen ympäristöopisto SYKLI. Yhteistyökumppaneina toimivat Suomen ympäristökeskus (Syke), Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry sekä Suomen vesihuolto-osuuskunnat ry (SVOSK).
”Pellervossa on vahva osuustoimintaosaaminen ja olemme VETOKE-hankkeessa käytännönläheinen kumppani. Olemme mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa vesiosuuskunnille kohdennettuja koulutuskokonaisuuksia, jotka vahvistavat hallinnon, johtamisen ja arjen toiminnan osaamista. Tavoitteemme on, että pienetkin vesiosuuskunnat pystyvät täyttämään velvoitteensa”, Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko toteaa.
Hänen mukaansa VETOKE kokoaa hajallaan olevaa tietoa ja muuttaa sen käytettäviksi työkaluiksi arjen tueksi.
Mari Kokko korostaa vesiosuuskuntien merkitystä maaseudun elinvoimalle. Ne mahdollistavat asumisen sekä yritystoiminnan.
Keskeiset tavoitteet
VETOKEn tavoitteena on tuottaa Vesihuollon turvaamisen työkalupakki Vesi.fi-palveluun, joka sisältää ohjeistukset, työkalut ja lainsäädäntö pienille laitoksille, Vesiosuuskunnan ajokortti: verkkokoulutus vastuuhenkilöiden osaamisen kehittämiseksi, päivitetty kaivoveden analyysitulkki, joka tukee veden laadun varmistamista sekä tarjota verkkokoulutusta työkalujen käyttöönottoon.
Hankkeeseen kuuluu myös tämän ja ensi vuoden aikana pidettävä koulutuskokonaisuus, joka on suunnattu erityisesti pienille vesiosuuskunnille.
Ensimmäinen koulutuspäivä pidetään 18. marraskuuta 2025, ja sarja sisältää neljä teemallista päivää, joissa syvennytään muun muassa hallitustyöskentelyyn, lainsäädäntöön, taloushallintoon ja viestintään.
Lue lisää hankkeesta hankesivulta
