Suuriin päätöksiin, kuten pankkifuusioihin, jäsenillä on valtaa, mutta käytännössä päätöksenteko on moniportaista, ja hallituksen sekä toimitusjohtajan roolit korostuvat operatiivisessa toiminnassa.
Osuuskunnan hallinto koostuu toimielimistä, joilla on selkeät tehtävät ja vastuut, mutta jäsenten mahdollisuus vaihtaa päätöksentekijät tuo demokraattisen elementin toimintaan.
Osuuskuntalaki luo selkeän kehyksen osuuskunnan toimielinten toimivallan ja vastuun jakautumiselle, mutta käytännössä toimintakulttuurit vaihtelevat osuuskunnittain.
Jäsenten päätösvalta ja sen rajat
Osuuskuntalain mukaan jäsenet päättävät osuuskunnan kokouksessa tai edustajistossa keskeisistä asioista, kuten sääntömuutoksista, ylijäämän jaosta, rakennemuutoksista (esim. sulautumiset ja jakautumiset), hallituksen ja hallintoneuvoston valinnasta sekä osuuskunnan toiminnan lopettamisesta.
Siten esimerkiksi pankkifuusioiden kaltaiset merkittävät päätökset kuuluvat jäsenten toimivaltaan. Käytännössä hallitus luonnollisesti valmistelee esitykset.
Tämä voi luoda vaikutelman, että jäsenten valta on rajallista, sillä he eivät osallistu päivittäiseen päätöksentekoon. Lopullinen päätösvalta on kuitenkin aina jäsenillä.
Jäsenten oikeuksia turvaavat aloite-, kysely- ja äänioikeus. Aloiteoikeus antaa jäsenelle mahdollisuuden saada jäsenten toimivaltaan kuuluva asia osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi.
Jos hallitus katsoo, että aloite on epäselvä tai aloiteoikeutta käytetään väärin, se ei tuo aloitetta osuuskunnan kokoukseen.
Kyselyoikeus puolestaan varmistaa, että jäsenet saavat osuuskunnan kokouksessa käsiteltävistä asioista riittävät tiedot päätöksenteon tueksi.
Edustajisto korvaa osuuskunnan kokouksen
Osuuskunnan kokous on jäsenten tärkein päätöksentekoforum, jossa he käyttävät ylintä päätösvaltaa osuuskuntalain ja sääntöjen puitteissa. Suurissa osuuskunnissa, kuten osuuspankeissa ja osuuskaupoissa, jäsenten päätösvaltaa käyttää usein jäsenten vaalilla valitsema edustajisto.
Edustajisto korvaa käytännössä osuuskunnan kokouksen, ja sen tehtävät vastaavat osuuskunnan kokouksen tehtäviä. Rivijäsenet osallistuvat päätöksentekoon epäsuorasti edustajiston kautta äänestämällä edustajiston vaaleissa.
Hallitus voi tuoda myös edustajiston kokoukseen keskusteltavaksi asioita, jotka eivät kuulu sen muodolliseen toimivaltaan. Tämä tekee siitä tärkeän keskustelufoorumin.
”Jäsenten mahdollisuus vaihtaa päätöksentekijät tuo demokraattisen elementin toimintaan.”
Hallintoneuvoston, hallituksen ja toimitusjohtajan tehtävät
Osuuskunnan hallinto koostuu hallituksesta, mahdollisesta hallintoneuvostosta ja toimitusjohtajasta, joilla kaikilla on omat roolinsa.
Hallitus vastaa osuuskunnan strategisesta ohjauksesta, merkittävistä liiketoimintapäätöksistä ja valvonnasta. Se myös valmistelee osuuskunnan kokoukselle tai edustajistolle esitykset merkittävistä päätöksistä, kuten fuusioista.
Toimitusjohtajan tehtäviin kuuluu toiminnan käytännön organisointi sekä hallituksen päätösten valmistelu ja täytäntöönpano.
Hallintoneuvosto, joka on yleinen erityisesti suurissa osuuskunnissa, valvoo hallituksen ja toimitusjohtajan toimintaa sekä antaa ohjeita laajakantoisissa asioissa.
Lisäksi monet osuuskunnat ovat siirtäneet osuuskunnan toiminnan kannalta merkittävät päätökset hallitukselta hallintoneuvostolle. Hallintoneuvosto toimii usein myös linkkinä jäsenistön ja hallituksen välillä
Päätöksentekijöiden vaihtaminen
Kuitenkin, kuten Helsingin Sanomat (15.4.2024) toteaa, jäsenten ”kovin valta on nimitysvaltaa”, sillä viimekädessä jäsenet valitsevat osuuskunnan hallituksen, joko suoraan tai valitsemansa hallintoneuvoston välityksellä. Hallitus vastaa osuuskunnan operatiivisesta johtamisesta.
Jos jäsenet kokevat, että osuuskunnan päätökset ovat epäedullisia, he voivat vaikuttaa vaihtamalla päätöksentekijät. Osuuskunnan kokous tai edustajisto valitsee hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet, joten tyytymättömyys voi johtaa uusien henkilöiden valintaan.
Tämä nimitysvalta on jäsenten keskeinen keino vaikuttaa siihen, mihin suuntaan osuuskuntaa kehitetään.
Lähde: Anne Ekonoja: Osuuskunnan hallinto – tehtävät ja toimivallan jako. PI-johtamiskoulun HLJ-valmennuksen kurssi 29, 10.10.2024