LähiTapiola Pohjanmaa torjuu hirvivaaraa

Teksti Riku-Matti Akkanen | Kuvat LähiTapiola Pohjanmaa
Jaa artikkeli

LähiTapiola Pohjanmaa pääsi Vuoden osuustoimintateko 2025 -finaaliin innovatiivisella hankkeellaan, jossa länsirannikkoa kulkevalle Valtatie 8:lle lahjoitettiin älyriistavaroitusjärjestelmiä liikenneturvallisuuden parantamiseksi ja hirvikolarien vähentämiseksi.

Noin 87 000 pohjalaisen asiakkaan omistama keskinäinen vakuutusyhtiö on kahden vuoden aikana investoinut hankkeeseen yhteensä 160 000 euroa. Järjestelmiin kuuluvat äänimajakat, jotka ohjaavat eläimiä pois tieltä, ja optimaaliset hirvivaroitusmerkit sekä reaaliaikaiset tunnistusjärjestelmät, jotka varoittavat kuljettajia.

Projektissa ovat myös mukana Suomen riistakeskus, paikalliset riistanhoitoyhdistykset, InnoTrafik Oy ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus.

LähiTapiola Pohjanmaan toimitusjohtaja Joel Sunabacka korostaa hankkeen merkitystä:

”Vuoden 2023 projekti oli hieno aloitus Kasitien liikenneturvallisuuden edistämiseksi, ja halusimme viime vuonna jatkaa entistä suuremmilla panostuksilla. Pala palalta rakennamme turvallisempaa liikkumista väylällä.”

Pohjalaisten asiakkaidensa omistamana yhtiönä hänen mukaansa LähiTapiola Pohjanmaa näkee velvollisuudekseen edistää turvallista elämää Pohjanmaalla.

Karkottimena ihmisääni

Suomen riistakeskuksen Rannikko-Pohjanmaan riistapäällikkö Stefan Pellas puolestaan kiittää erityisesti Mustasaaressa sijaitsevaa Vassorinlahden kohdetta, jota hän pitää Suomen turvallisimpana valtatieosuutena.

Äänimajakat aktivoituvat eläimen lähestyessä, ja laitteesta alkaa kuulua ihmisen ääntä, jota eläin karttaa ja poistuu takaisin metsään.

”Äänimajakoista on ollut apua hirvien ohjaamisessa turvallisempiin reittivalintoihin. Jälkien perusteella viime kesänä ainakin viisi hirveä on käyttänyt riista-alikulkukäytävää tien toiselle puolelle kulkemiseen”, Pellas toteaa.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenneturvallisuusasiantuntija Kjell Lind huomauttaa, että esimerkiksi hirvionnettomuudet ovat monilla tieosuuksilla loppuneet varoitusjärjestelmien asentamisen jälkeen.

”Varoittimet voivat pelastaa henkiä”, Lind kiteyttää.

”Äänimajakoista on ollut apua hirvien ohjaamisessa turvallisempiin reittivalintoihin.”

Osuustoiminnan ytimessä

LähiTapiola Pohjanmaa korostaa hakemuksessaan osuustoiminnan ydinarvoja:

”Osuustoiminnan periaatteissa teko liittyy etenkin vastuuseen toimintaympäristöstä, ja arvojen kohdalla yhteiskunnalliseen vastuuseen sekä muista ihmisistä välittämiseen.

”Yhtiömme yksi keskeisistä arvoista on hyväntahtoisuus, ja paikallisena pohjalaisten asiakkaidemme omistamana vakuutusyhtiönä koemme velvollisuudeksemme kantaa laajempaa yhteiskuntavastuuta”, hakemuksessa muistutetaan.

Yhtiö haluaa konkreettisilla teoilla vaikuttaa positiivisesti pohjalaisiin, erityisesti liikenneturvallisuuden kaltaisissa teemoissa, jotka koskettavat alueen asukkaita päivittäin

”Osuustoiminnan periaatteissa teko liittyy vastuuseen toimintaympäristöstä sekä muista ihmisistä välittämiseen.”

Hakemuksessa todetaan, että Valtatie 8 on keskeinen väylä perheiden ja työmatkalaisten arjessa, mutta myös riskialtis: vuosina 2019–2023 yli viidennes Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan hirvieläinonnettomuuksista tapahtui tällä tiellä.

Älyriistavaroitusjärjestelmät on suunniteltu ehkäisemään onnettomuuksia ennalta, ja niiden kohteet on valittu tarkasti yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa, huomioiden esimerkiksi hirvionnettomuuskasaumat ja riistanhoitoyhdistysten havainnot.

Hanke ei rajoitu pelkkiin varoitusjärjestelmiin. LähiTapiola Pohjanmaa on tukenut liikenneturvallisuutta myös muilla tavoin, esimerkiksi lahjoittamalla Välkky-tolppia, olemalla mukana mahdollistamassa Onkilahden liikennepuiston rakentamisen Vaasassa ja jakamalla vuosittain 1 200 heijastinliiviä alueen tarhoille, kouluille ja yhdistyksille.

Nämä teot osoittavat yhtiön sitoutumista turvallisemman Pohjanmaan rakentamiseen – askel kerrallaan.

Left Menu Icon
Right Menu Icon