”Olen enemmän kuin innoissani uudesta toimestani. Suur-Savo on hieno ja menestyksekkäästi johdettu yritys, jonka tarinaa haluan jatkaa yhdessä koko henkilöstömme kanssa”, Taina Penttinen sanoo.
Osuuskauppa Suur-Savo on Etelä-Savon suurin yritys. Yrityksen menneisyydestä riittää tarinoita, kuten osuuskaupan henkilöstön järjestämistä hauskoista kilpailuista. Näitä muistoja Penttinen on saanut kuulla tavatessaan osuuskaupan työntekijöitä.
Uuteen kotikaupunkiinsa Mikkeliin hän on tutustunut lenkkeilemällä. Penttinen haluaa oppia alueesta ja sen asukkaista.
”Kaikkea ei voi tulkita lukujen perusteella. On tärkeää olla unohtamatta yrityksen 110-vuotiasta historiaa ja mistä lähtökohdista tämän päivän tilanteeseen on tultu, eli ymmärtää aiemmin tehtyjen liiketoimintapäätösten tausta.”
Samalla hän miettii rohkeasti uusia tapoja uudistua. Miten osuuskauppa voisi olla vielä merkityksellisempi osa asiakkaidensa arkea? Mitä tulisi tehdä toisin, jotta palvelut säilyvät kilpailukykyisinä?
”Vaikka alueellisia eroja on, osuuskaupoissa on sama arvopohja.”
Paikallisesti ja sydämellä
Penttinen siirtyi Mikkeliin Osuuskauppa Hämeenmaasta, jossa hän toimi johtotehtävissä lähes vuosikymmenen. Hämeenmaa on asiakasomistajamäärältään ja liikevaihdoltaan yli puolet suurempi kuin Etelä-Savon alueella toimiva Suur-Savo, joka on S-ryhmässä keskisuuri toimija.
Osuuskauppoja erottaa myös se, että Hämeenmaan toimialueella Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä sijaitsee useampi suuri kaupunki.
Myös palveluverkosto on laajempi ja tiheämpi verrattuna Suur-Savoon, joka keskittyy maakuntakeskus Mikkeliin, Savonlinnaan ja Pieksämäelle, toimialueensa kattamiseen harvemmilla yksiköillä sekä sidosryhmäyhteistyöhön.
”Vaikka alueellisia eroja on, molemmissa osuuskaupoissa on sama arvopohja, eli osuustoiminnallisuus yhdistää.”
Ensimmäiset viikot uudessa tehtävässä ovat olleet Penttiselle intensiivistä tutustumisen aikaa.
”Työryhmistä huokuu huikea yhteishenki. On ollut ilo kohdata näin lämmin ja huomaavainen henkilöstö. Se näkyy myös erinomaisina tuloksina työyhteisötutkimuksissa, jossa Suur-Savon työtyytyväisyys on ollut yksi S-ryhmän parhaimmista. Tuntuu hienolta kuulua tähän porukkaan.”
Penttinen näkee työtyytyväisyyden olevan yhteydessä palvelukulttuuriin.
”Poikkeuksellisen lämmin asiakaspalvelukulttuuri asiakkaan tervehtimisestä lähtien on tehnyt vaikutuksen minuun. Työntekijöistämme paistaa ylpeys omasta työstä ja tietty aitous ja sydämellisyys.”
”Nautin siitä, kun saamme ihmiset mukaan ja saavutamme tavoitteita yhdessä. ”
Johtajuus syntyy luottamuksesta
Taina Penttiselle hyvä johtajuus ei ole valmiiden mallien seuraamista vaan jatkuvaa kehittymistä, kuuntelemista ja luottamuksen rakentamista.
”Eteenpäin mennäkseen jokainen tarvitsee ympärilleen ihmisiä, jotka luottavat ja uskovat. Juuri tällaista psykologista turvallisuutta haluan johtajana luoda. Haluan olla utelias suunnannäyttäjä ja kannustava kehityksen mahdollistaja, ja kehittyä myös itse.”
Yhdessä onnistumisen tunne on hänelle tärkeä voimavara. Penttinen saa energiaa siitä, kun ihmiset ympärillä innostuvat ja ylittävät itsensä.
”Nautin siitä, kun saamme ihmiset mukaan ja saavutamme tavoitteita yhdessä. Se on parasta, mitä uralla voi kokea.”
Radikaaleja muutoksia ei ole luvassa.
”Yhdessä hallinnon, johdon ja henkilökunnan kanssa viemme sovittua strategiaa käytäntöön, eli sellaisia painopisteitä, jotka tukevat liiketoimintaa.”
Yhteisö ja liiketoiminta samassa paketissa
Uusi toimitusjohtaja haluaa, että asiakasomistaja on osuustoiminnan arvojen mukaisesti aidosti keskiössä ja jossa pehmeämmilläkin arvoilla on sijaa.
”Aina ajatellaan asiakasomistajan etua esimerkiksi varmistumalla hintakilpailukyvystä, mutta se on myös koko oman alueen hyvinvointia, josta jäsenemme hyötyvät. Olemme aidosti kuluttajaosuuskunta.”
Suur-Savon kehitystyössä asiakaslähtöisyys ja datan hyödyntäminen kulkevat käsi kädessä.
”Haluamme entistä paremmin ymmärtää asiakkaan arkea ja tarjota siihen sopivia, kilpailukykyisiä palveluita. Uudistamme jatkuvasti toimintatapojamme ja käytämme dataa viisaasti asiakkaan kuuntelemiseen.”
”Osuustoiminnan voima on juuri yhdessä tekemisessä.”
Katse eteenpäin
Nyt katse on kesäkaupan onnistumisessa. Etelä-Savossa on paljon vapaa-ajan asuntoja, ja mökkiläisten määrä kasvattaa merkittävästi alueen asukaslukua kesäisin. Tämä tuo valtavasti lisäkysyntää esimerkiksi ruokakauppoihin ja ABC-asemille.
Mutta toimitusjohtajan ajatukset suuntautuvat myös pidemmälle. Viime vuonna Osuuskauppa Suur-Savon investoinnit olivat 22,8 miljoonaa euroa, muun muassa myymälöiden kylmälaiteuudistuksiin, uusiin ravintolakonsepteihin ja ABC-liikenneasemien kehittämiseen.
”Teemme koko ajan investointeja. Tällä hetkellä panostamme Graanin kauppakeskuksessa sijaitsevan Prisman päivitykseen. Palveluidemme kilpailukykyisyys on meille tärkeää ja kehitämme ja päivitämme palvelujamme jatkuvasti paremmiksi.”
Taina Penttinen ei epäile, etteikö yhteistyöllä olisi valtavasti potentiaalia.
”Osuustoiminnan voima on juuri yhdessä tekemisessä. Siinä, että menestytään yhdessä.”
Suur-Savolla oli viime vuoden lopussa jäseniä vajaat 71 800.