Kyseessä on opettajien omistama yritys, joka perustettiin vuonna 1971. Sääntöjen mukaan muita kuin osuuskunnan jäseniä voidaan palkata enintään neljännes opettajakunnasta.
Tällä hetkellä opettajia on 70 ja oppilaita runsaat 1 100, iältään 3-18 -vuotiaita.
”Olemme ihan tavallisen kokoinen koulu täällä. Haluamme myös oppilasaineksen olevan samanlaista kuin julkisissa kouluissa ja pidämme siitä tarkasti huolta oppilaaksiottovaiheessa. Meillä on täällä neljännes ympäristön lapsista ja nuorista. Haluamme olla hyvä ja haluttu lähikoulu”, kertoo neljännen luokan opettaja Serge Barranca.
Opetus on lukiota lukuun ottamatta maksutonta, ja lukioon voi hakea stipendiä. Barrancan mukaan lukio on suosittu, koska sen opetusta pidetään laadukkaana.
”Haluamme olla hyvä ja haluttu lähikoulu.”
Sosiaalisia taitoja ja kestävää kehitystä
Aljarafen koulu mainostaa olevansa ekologinen, avoin ja integroiva. Sen tukijalkoja ovat kestävä kehitys ja yhteistyöhön oppiminen.
Lasten ja nuorten luontosuhdetta vaalitaan muun muassa koulun kasvimailla ja kanitarhassa. Puita koulun alueella on yli 200.
Yhteistyötaitoja opetellaan pienestä pitäen. Niissä aloitetaan pienistä askelista, esimerkiksi kaikki kynät ovat yhteisiä. Osuustoiminnan perusperiaatteita kuten solidaarisuutta, osallisuutta ja demokratiaa harjoitellaan vuosien mittaan eri tavoin.
Ryhmät ovat 25-oppilaan luokkia, joita on kolme kullakin ikätasolla. Pienimpien luokkahuoneet eivät silmämääräisesti arvioituna eroa mitenkään merkittävästi suomalaisista päiväkotitiloista.
3-5vuotiaille löytyvät myös erilliset aidatut piha-alueet liukumäkineen ja keinuineen.
Tavoitteena ovat hyvät taidot sekä yhteiskunnallisen että kulttuurisen elämän aktiivista osallistumista varten.
Monimuotoisuutta arvostetaan ja mielipiteenmuodostukseen rohkaistaan. Itsekriittisyyttä harjoitellaan.
Päämääränä ovat uteliaat, luovat ja yhteistyöhön harjaantuneet nuoret.
Osuustoiminnan perusperiaatteita harjoitellaan vuosien mittaan eri tavoin.
Oma osuuskunta on mieluisa työpaikka
Draamaluokassa on meneillään tokaluokkalaisten eläinvoimistelu. Lapset eläytyvät innolla matkimaan opettajan esittämiä eläinhahmoja.
Nelosluokkalaiset puolestaan jännittävät jo näytelmää, joka heidän on määrä esittää lukukauden päättyessä muutaman päivän kuluttua. Sitä varten koulun pihalla on amfiteatteri.
Ekaluokkalaiset palaavat uintiretkeltä iloisen hälisevänä joukkona. Koulun vanhimpia oppilaita ei näy, he puurtavat yliopistoihin väyliä avaavia päättökokeitaan, ihan niin kuin kaikki muutkin samanikäiset espanjalaisnuoret parhaillaan.
Ihan tavallista kouluarkea siis.
”Yksityinen koulu, mutta julkinen henki”, kuvailee Serge Barranca. Monimerkityksesti sanottu.
Selvää kuitenkin on, että osuuskuntamallista ollaan erittäin ylpeitä. Opettajat saavat rakentaa mielestään parasta mahdollista kouluarkea, kansallisen opetussuunnitelman puitteissa toki.
Yhteys työantajaan on suoraviivainen. Herää kysymys, joko kohta tällaisen toimintamallin mahdollisuuksiin herätään alati lisääntyvien odotusten ja niukkenevien resurssien ristiriidassa taistelevien suomalaisopettajienkin keskuudessa.
