Osuuskunta Tradeka vietti satavuotisjuhliaan muutama vuosi sitten. Sen kunniaksi haluttiin teettää esitys, joka piirtäisi edistysmielisen osuustoiminnan monivaiheisen ja värikkään elinkaaren. Ajatus johti toiseen ja lopulta syntyi kokonainen kirja, joka kertoo suomalaisen työväen osuustoiminnan historian aivan alusta alkaen tähän päivään saakka.
Tänään ilmestyneen Punapääoman linnake -teoksen on kirjoittanut historioitsija Anitra Komulainen.
”Ilman osuustoimintaa Suomi olisi kehittymättömämpi, eriarvoisempi, epävakaampi, kulttuurisesti köyhempi – ja vähemmän pohjoismainen ja ohuemmin länsieurooppalainen”, toteaa professori Markku Kuisma kirjan esipuheessa.
Salaliittoteorioiden viidakko
Työväen osuustoimintayritykset ajautuivat haudan partaalle 1990-luvun laman aikana. Rakennusliike Haka, vakuutuskonserni Kansa ja Suomen Työväen Säästöpankki (STS) kaatuivat. Osuusliike EKA joutui velkasaneeraukseen. Punapääomasta tuli suoranainen haukkumasana. Media ja kansa kohtelivat työväen yritysten johtajia kuin rikollisia.
Komulaisen mukaan skandaalinkäryinen julkisuus ei vastaa kuitenkaan täysin totuutta.
”Punapääoman ympärille kietoutui salaliittoteorioiden viidakko kaikkine juonimisineen. Itselleni jäi päällimmäiseksi helpotus, kun mitään näin dramaattista ei tutkimuksessa onneksi löytynyt. Kaikki käänteet perustuivat lähes loppuun asti ainoastaan kylmiin liiketaloudellisiin faktoihin”, Komulainen arvioi.
Lama-Suomessa harvat muistivat, että työväen osuustoiminnalla oli kuitenkin erittäin menestyksekäs menneisyys. Komulainen muistuttaa, että myös edistysmielisen osuustoiminnan taustalla oli Hannes Gebhardin työ koko suomalaisen osuustoiminnan kehittäjänä.
Vähäväkisten toiminnasta kasvoi toiseen maailmansotaan mennessä suuri joukkoliike, jolla oli ollut myös tärkeä rooli koko työväenliikkeen elvyttäjänä vuoden 1918 sisällissodan jälkeen. Sittemmin osuustoimintayritykset muodostivat yhden maan suurimmista liiketaloudellisista konserneista, EKAn.
Osuustoiminnalla yhteiskuntarauhaa
Merkittävät osuustoimintamiehet, sosialidemokraattien Väinö Tanner ja porvarien Juho Kusti Paasikivi, liennyttivät sisällissodan repimää Suomea myös henkilökohtaisella tasolla.
Tannerin johtama Keskusosuusliike OTK sai Paasikiven luotsaamalta Kansallis-Osake-Pankilta ison lainan joulukuussa 1918, kun OTK oli kieltäytynyt osallistumasta sotaan.
SDP:n johtoon kohonnut Tanner myös vakuutti, ettei kapinoitsijoita oteta keskusliikkeen johtajiksi.
Komulainen kirjoittaa, että Tannerin ja Paasikiven kädenpuristuksesta kehkeytyi Suomen eloonjäämisopin pitkäkestoinen kulmakivi. Afäärifennomaaninen liikepankki ja edistysmielinen osuustoiminta mahtuivat samaan veneeseen.
Mistä kumpusi suomalaisen työväen osuustoiminnan 1960-luvulle asti jatkunut kukoistus? Entä mitkä tekijät ajoivat punapääoman linnakkeen kuilun partaalle? Olivatko suurimpia syyllisiä aikalaisten parjaamat epäkelvot johtajat? Entä mitä punapääomasta jäi jäljelle?
Nousu- ja rappiotekijöiden löytäminen ja analysointi ovat Punapääoman linnakkeen punainen lanka – kirjaimellisesti.
Tradekan kautta uuteen nousuun
Vaikka työväen osuustoiminta koki melkein täydellisen romahduksen, kaikkea ei kuitenkaan menetetty. Tradekaksi nimensä muuttanut osuuskunta selvisi saneerauksesta ja vapautui viimeisistäkin velvoitteistaan vuonna 2005.
Tradeka luopui entisestä päätoimialastaan vähittäiskaupasta 2000-luvulla ja entinen kuluttajaosuuskunta muotoutui omistaja/sijoitusosuuskunnaksi.
Teoksen lopussa Anitra Komulainen kysyykin toiveikkaasti:
”Pystytäänkö merkityksellisellä omistajuudella ja vastuullisella liiketoiminnalla vastaamaan uuden vuosituhannen haasteisiin yhtä hyvin kuin kuluttajaosuustoiminnalla 1900-luvun alussa? Se jää nähtäväksi.”
Anitra Komulainen: Punapääoman linnake. Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2021
